'Sireeni' on suomea, 'syreeni' ruotsia

Sireeni alkaa kukkia Mannerheimintien varrella vastapäätä Kansallismuseota.

 Vaikka olen tilannut pitkiä aikoja HBL: ää ja koen riikinruotsalaisenkin kulttuurin läheiseksi - ostan sisustuslehtiä ja harjoitan ruotsiani -  en pidä svetisismistä, suomenkielisten sanojen syrjäyttämisestä ruotsilla.

"Kyökkiruotsilla" on humoristinen ja kodikas puolensa, sitä oli Savossakin. Se on sukua fingelskalle, siirtolaisten tavalle käyttää englannista väänneltyjä sanoja puhessaan. Se on ymmärrettävää, sillä kotimaassa ei ehkä ollut vielä kyseisiä asioita tai esineitä. Mutta sana 'sireeni' on vanha tuttu suomalaiselle lauluista ja runoista.

"Sireenien aikaan valkeaan"

Olavi Virta 1958: Sireenien aikaan valkeaan. Suomalaisten rakastama laulaja. Tämä kuului kotona usein radiosta, sillä
äidin mielestä Olavi Virralla oli jumalainen ääni. Niin kuin olikin. Vanhoissa suomalaisissa elokuvissa Virran ääni on loistava.
Mutta kuvittele, että Virran oliis pitänyt laulaa suu supussa 'syreenien aikaan´. Se olisi ollut aivan naurettavan hassulta kuulostavaa.



Näin Saima Harmaja:

"Oi katso, sireenit on puhjenneet!
Nyt hymyy joka pensas lumottuna,
ne verhoo herkkä, armas sinipuna,
ja kimaltelee kasteen kyyneleet.

Oi runsautta kukkaisterttujen!
Kuin läpitunkemina onnen täyden
ne hengittävät hennon tuulen käyden,
valossa tummuen ja himmeten."

Saima Harmaja: Sateen jälkeen

Ilta

"Näen illassa kukkivan sireenien.

Hyvin kaukaa soittoa soi.

Olen sairas ja niin kovin onnellinen-

sitä tuskin käsittää voi."

Kaarlo Sarkia

Louisa M. Alcott: Sireenien alla

Alkuperäinen laulu:
"Wenn der weisse Flieder Wieder blüht" Willy Fritsch jakelee sireenikimppuja ja laulaa, naiset pyyhkivät kyyneleitä samanimisessä elokuvassa vuodelta 1953.
Ja alla 
Löytyi myös Zarah Leanderin laumama "Sireenien aikaan". Tätä kuuli usein radiosta kouluaikoinani.

sireeni,  ruots. siren, engl. lilac, ransk. lilas;  alkuperäiset lajit  Syringa vulgaris [Linne] et S. x persica.

Pyhäinpäivänä

Donne: Death, be not proud-- (Runo on englanniksi ja suomeksi)
www.luminarium.org/sevenlit/donne/sonnet10finnish.php

John Donne ((c. 1572–1631, biography) is often considered the greatest loved poet in the English language. 
Runoilija ja St Paulin katedraalin tuomiorovast. 
Rakastetuin Englannin suurista runoilijoista.

"Sireenien aikaan valkeaan.."

"Sireenien aikaan valkeaan"

Olavi Virta 1958: Sireenien aikaan valkeaan. Suomalaisten rakastama laulaja. Tämä kuului kotona usein radiosta, sillä
äidin mielestä Olavi Virralla oli jumalainen ääni. Niin kuin olikin. Vanhoissa suomalaisissa elokuvissa Virran ääni on loistava.
Alkuperäinen laulu:
"Wenn der weisse Flieder Wieder blüht" Willy Fritsch jakelee sireenikimppuja ja laulaa, naiset pyyhkivät kyyneleitä samanimisessä elokuvassa vuodelta 1953.
Ja alla 




Myös kauniit sinipunaiset sireenit kukkivat Mannerheimintien varrella. Tuulessa kukkia oli vaikeaa kuvata.Tämäkin on mieheni kännykkäkamerallaan kuvaaamaa.



"--sireenit kumartelivat korkean aidan yli ikään kuin sanoakseen: 'Jos meitä haluttaisi, voisimme kertoa somia salaisuuksia..' Louisa May Alcott: Sireenien alla

Camera phone. Lilacs blooming in Mannerheimintie,  Helsinki.

Sireenit

"Oi katso, sireenit on puhjenneet!
Nyt hymyy joka pensas lumottuna,
ne verhoo herkkä, armas sinipuna,
ja kimaltelee kasteen kyyneleet.

Oi runsautta kukkaisterttujen!
Kuin läpitunkemina onnen täyden
ne hengittävät hennon tuulen käyden,
valossa tummuen ja himmeten."

Saima Harmaja: Sateen jälkeen

Ilta

"Näen illassa kukkivan sireenien.

Hyvin kaukaa soittoa soi.

Olen sairas ja niin kovin onnellinen-

sitä tuskin käsittää voi."

Kaarlo Sarkia

Louisa M. Alcott: Sireenien alla

Löytyi myös Zarah Leanderin laumama "Sireenien aikaan". Tätä kuuli usein radiosta kouluaikoinani.

[sireeni, myös syreeni, ruots. lila, engl. lilac, ransk. lilas;  alkuperäiset lajit  Syringa vulgaris [Linne] et S. x persica

Kirjaston mukaan "syreeni" on ruotsia, siis suoraan sanoen svetisismiä.
http://www2.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=0dc42df4-87f3-490c-918d-21c07920e863 

Pushkin

Pushkin, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Kuvia Pushkin-museosta. Kuolinnaamio sopiva alkuun, kun olen lukenut Hannu Mäkelän kirjaa Pushkinin viimeisestä päivästä.
Kuvat: Matti T. Amnell


 

Pushkin's library. Pushkinin kirjasto on laaja ja edustava omalta ajaltaan.




Leluja Pushkin-museossa. Some toys of Pushkin's children

Anna Akhmatova -museota etsimässä

Anna Akhmatova, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Anna Akhmatova -museo on Sheremetev Palatsin alueella, ja monien tavoin mekin menimme palatsin porttien kautta museota etsimään.
Museo sijaitsee 1700-luvulla rakennetun Sheremetev-palatsin eteläisessä puutarhasiivessä. Anna Akhmatova (1889-1966) asui siellä merkittävän taidehistorioitsijan ja avant garde -teoreetikon, Nikolai Puninin asunnossa melkein 30 vuotta."
Anna Akhmatova kuoli Domodedovossa (37 km Moskovasta).




Sukulaisemmekin oli maininnut, että tämä museo on vaikea löytää. Hän on ollut muutaman päivän työmatkalla, joten emme ole puhuneet asiasta enempää.

Palatsin pihalta löytyi erittäin ystävällinen vahtimestarirouva, joka neuvoi meille kiertotien pään, josta pääsee museoon Sheremetev palatsin korttelin poikki, sillä museo on korttelin toisella puolen osoitteessa Liteyny Prospekt (=katu) 53.



Kiersimme ihmeellisiä ja outoja sisäpihoja, ohi palatsin erillisen teatterirakennuksen ja päädyimme ensin Liteyny-kadulle ja sieltä kadulla olevan kyltin ohjaamana pieneen toimistoon, jossa kerrottiiin, että museo on kiinni korjauksien vuoksi.




Toimiston kaksi kaunista kissaa pelastivat tilanteen ja tyydyimme katselemaan toimistossa olevia Anna Akhmatova -asetelmia. Nähtävissä oli myös venäjänkielinen video. Luulimme, että tämä oli se museo.




Harhailimme kauniissa puistomaisessa sisäpihassa ja päädyimme toimiston takana olevaan varsinaiseen museoon, jonka seinällä on Akhmatovan profiilia esittävä kohokuva.




Totesimme, että rakennus ei ollut mikään murju, ja ympäristö - kuten jo kirjoitin - on kauniin puistomainen. Ruska oli alkamassa.

Olen laittanut kuvat kansioon oikeaan järjestykseen eli alkamaan Liteyny katu 53:sta ja päättymään legendaarisen Sheremetev-palatsin portille Fontanka-kanavan rannalle lähelle siltaa, jossa ovat Eero Järnefeltin ja Aino Sibeliuksen enon luomat kauniit hevospatsaat.



Anna Akhmatova-museo kuvat

Anna Ahmatova: uskonto ja runous

 Kuzma Petrov-Vodkin, Anna Ahmatova, 1922.

Anna Ahmatova (Runot, suom Anneli Heliö) Netissä luettavissa kaikki!
Ks myös tunnetuin muotokuva kauniista nuoresta Anna Ahmatovasta 
Tästä on puhuttu harvemmin: 

” Myös ortodoksinen uskonto ja henkilökohtainen, voimakas suhde Jumalaan on elimellinen piirre hänen runoudessaan. Tämä puoli on usein yritetty sivuuttaa kiusallisena, ikään kuin kristillisyys ei voisi kuulua sivistyneen runoilijan kuvaan. Kuitenkin uskonto on liittynyt Ahmatovan elämään nuoresta alkaen--. 
  --Ajatuksen taiteen ja uskonnon keskinäisestä yhteydestä Anna Ahmatova säilytti elämänsä loppuun saakka. Vain uskonto luo taidetta, sanoi Ahmatova vielä 1960-luvulla.”

Ruttopylväs

Pyhän kolminaisuuden pylväs, originally uploaded by Anna Amnell.

Rutto raivosi 1700-luvun alussa Olomoucissa. Sen loputtua rakennettin Pyhän kolminaisuuden pylväs, joka kuuluu nykyään Unescon maailmanperintöluetteloon. Ruttopylväitä on ollut muissakin kaupungeissa Tsekissä. Seuraavassa runo Prahasta.

" Auringon rataa hoipertelee
pylvään vanha varjo
Kahleiden hetkestä
Tanssin hetkeen.
Rakkauden hetkestä
Lohikäärmeenkynsien hetkeen.
--
Minut kastettiin Pyhän Rochin
ruttokappelissa,
Olsaryn laidalla.
Kun Prahassa riehui paiserutto,
koottiin ruumiit kappelin ympärille,
Sikin sokin, useaan kerrokseen.
Vuosien mittaan heidän luunsa kasautuivat
epämääräisiksi pinoiksi,
jotka paloivat
mullan ja kalkin virvaliekeissä."

Jaroslav Seifert: Ruttopylväs. 1985 (1981), suom. Hannu Ylilehto

Kävin Spoon Riverin hautausmaalla

Muutaman tunnin ajomatkan päässä Chicagosta lounaaseen sijaitsee pieni Petersburg.  Se on Spoon River -seutua, jonka amerikkalainen runoilija Edgar Lee Masters on tehnyt kuuluisaksi Spoon River Antologialla, joka ilmestyi englanniksi vuonna 1915.

Spoon River Antologian runot kertovat Mastersin kotiseudun asukkaitten elämästä muistokirjoitusten muodossa. Elämä ei ole aina sitä, miltä se näyttää, vaan pikkukaupunkienkin asukkailla on paljon toteutumattomia toiveita, riitoja, kateutta ja salaisuuksia.

Kirjansa alussa Masters kysyy, missä kaupungin asukkaat ovat nyt ja vastaa, että he nukkuvat kukkulalla. Masters itsekin nukkuu tuolla samalla kukkulalla, Petersburgin pienellä romanttisella hautausmaalla. Suuret puut luovat sinne varjoaan, ja ympärillä leviää rauhallinen maaseutu.

Tämä on myös Abraham Lincoln -seutua, ja Spoon Riverin hautausmaalla on Lincolnin nuorena kuolleen rakastetun Anne Rutledgen hauta. Hautakiveen on myöhemmin kaiverrettu Mastersin kirjassa oleva runo Annesta.
(Tämä on osa aikaisemmin julkaistua lehtiartikkeliani: Hautausmaat kertovat Amerikan mantereen kirjavasta kulttuurista. Kotimaa 24.7.1987)

[Hautausmaa löytyy nyt nimellä "Oakland Cemetery" ( Petersburg Illinois USA).  Tuota nimeä ei näkynyt aikaisemmin sillä paikalla, jossa ovat Mastersin ja Rutledgen haudat. Se oli vain kukkula maaseudulla tien varrella lähellä Spoon River-jokea, mutta siitä onkin jo melkein 30 vuotta! Sinne on varmaankin nykyään paljon helpompi löytää. Antologian henkilöt ovat kahden Spoon Riverin seudun pikkukaupungin Lewistownin ja Petersburgin asukkaita. ] 



Spoon River on todellinen paikka. Illinois, USA

Klikkaa hakusanaa 'Spoon River'

Aurinko, ystävämme

"Ilman aurinkoa

meillä ei mitään, ei edes elämää,

kaikki on lahjaa

suurta ja käsittämätöntä."

kirjoittaa juhannuspäivänä emäntä, kirjailija Aili Nupponen Pohjois-Karjalasta.  Hän on saanut blogiinsa tämän juhannukseen täydellisesti sopivan kunniamerkin ja lähettää sen eteenpäin meille muillekin bloggaajille.

Kaikkialla ihmiset ovat kirjoittaneet runoja auringon ylistykseksi.* He ovat pitäneet aurinkoa Jumalan metaforana. Yli 800 vuotta sitten Franciscus Asssilainen nimitti aurinkoa veljekseen ja ylisti sitä ja muuta luontoa Aurinkolaulussaan:

"hän on päivä, jolla meitä valaiset.
Ja hän on kaunis ja säihkyvä
suuressa loistossaan.
Sinun kuvaasi hän kantaa, oi Korkein.

Ylistäkööt Sinua, Herrani
sisar kuu ja tähdet,
taivaalle luomasi kirkkaat ja kalliit ja kauniit.
Ylistäkööt sinua, Herrani, veli tuuli
ja ilma ja pilvi ja sees ja säät kaikki,
joilla luotujasi pidät yllä.



Ylistäköön sinua, Herrani, veli tuli,
jolla yötä valaiset; hän on ihana ja iloinen ja
ja väkevä ja voimallinen.
Ylistäköön sinua, Herrani, sisar äitimme maa,
joka meitä ravitsee ja hallitsee ja hallitsee
 ja kantaa kaiket hedelmät
 ja kirjavat kukat ja yrtit."

* runoista puuttuvat ee cummings I am a little church sekä i carry your heart with me

Protea

Protea on eräs lempikukkiani. Se on Etelä-Afrikan kansalliskukka ja tuo muistoja niistä etelä-afrikkalaisista, jotka olen tavannut: Mazisi Kunene, Desmond Tutu, Mpho Tutu, Maki Mandela. Etelä-afrikkalaisia oli usein puhumassa Torontossa 1980-luvulla ja tein heistä lehtijuttuja Suomeen. En Kunenesta, sillä mikään lehti ei ollut hänestä kiinnostunut. Mazisi Kunene (1930-2006) oli siihen aikaan karkotettuna kotimaastaan ja toimi kirjallisuuden professorina Kaliforniassa. Hänestähän tuli Etelä-Afrikan kansallisrunoilija.

Klikkaa Kunenen nimeä tunnisteissa ja lue mitä kirjoitin aikaisemmin Kunenesta.
Siirtolaiset ja pakolaiset näkevät unia (puhelinkeskustelumme)
Mazisi Kunene -sivut

Julma ja ihana huhtikuu

Photo: Anna Amnell
Sumuinen iltapäivä huhtikuun alussa 2008 Helsingissä. Sama kuva suurena

"Oh, to be in England
Now that April's there--"

Viktoriaanisen ajan suuri runoilija Robert Browning (1812-1889)kaipaa Englannin kevättä, oikeaa kevättä ennen teollisen ajan maailmaa, joka alkoi tuhota Englannin luontoa 1800-luvulla.

Vuonna 1948 kirjallisuuden Nobel-palkinnon saanut moderni runoilija T.S. Eliot (1888-1965) alkaa runoteoksensa Autio maa (The Waste Land 1922) sanoin "April is the cruellest month". Hän sanoutuu heti irti runonsa pessimismistä, mutta pessimistinen säe jää elämään.

»Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää
sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa
muiston ja pyyteen, kiihoittaa
uneliaita juuria kevätsateella.
Talvi piti meidät lämpiminä, kietomalla
maan lumeen ja unohdukseen, kätkemällä
elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin»
(suom. Lauri Viljanen)

"APRIL is the cruellest month, breeding
Lilacs out of the dead land, mixing
Memory and desire, stirring
Dull roots with spring rain.
Winter kept us warm, covering
Earth in forgetful snow, feeding
A little life with dried tubers."
T.S. Eliot

Bul Bul on kaunis lintu

Kuva Wikipediasta

Rakel Liehu "Bul bul", some of the poems of the collection translated here by Herbert Lomas- Also "Bulbul".

Rakel Liehu on saanut valtionpalkinnon runokokoelmastaan "Bul bul". Mikä ihmeen bul bul?

Täältä löytyi persialainen kuva bul bulista, sikäläisestä satakielestä. Minkä värinen se on?
Ylhäällä kuvassa olevalla bul bulilla sanotaan olevan ruma ääni. Salman Rushdien mukaan satakieli laulaa "bul-bul".

Persian "tuhanten laulujen linnun" eli bul-bulin laulun salaisuus johtuu sen rakkaudesta ruusuihin. Mutta Sri Lankassa (Kandyssa) bul-buleista kasvatettiin taistelijoita. Hyvänen aika - nyt täytyy jo lukea Liehun runot..

I Never Saw A Moor by Emily Dickinson.

"I never saw a moor, I never saw the sea;
Yet know I how the heather looks, And what a wave must be.

I never spoke with God, Nor visited in heaven;
Yet certain am I of the spot As if the chart were given. "

Seuraavassa keskustellaan Dickinsonista. Muitakin runoja. (Kemppisen blogi):

 Logaritminen usko

Mazisi Kunene, zulu joka kirjoittaa Shakespearen tyylillä

Meillä oli tapana lukea ääneen lapsille. He vaativat sitä teini-ikään asti. Alussa käytiin läpi muiden muassa paksut eri maiden satukokoelmat. Afrikkalaiset sadut ovat jääneet mieleen erilaisina kuin muut. Uskoisin, että juuri sadut ovat kunkin kansan alkuperäistä kirjallisuutta, suullisen perimätiedon avulla ajallisesti hyvinkin kaukaa siirtynyttä.

Taisimme olla menossa lasten kanssa Tolkienissa tai Kivessä, kun tapasin erään etelä-afrikkalaisen runoilijan, joka on tullut myöhemmin hyvin arvostetuksi uudistuneessa kotimaassaan. Zulurunoilija Mazisi Kunene , oli puhumassa Torontossa Etelä-Afrikan puolesta. Tilaisuuden jälkeen pyysin haastattelua.

Kunenella oli kiire sillä hetkellä, ehdin ottaa kuitenkin valokuvan ja vaihtaa muutaman sanan. Kunene lupasi soittaa ja soittikin samana iltana hotellistaan. Ehkä syynä oli se, että kerroin olevani Suomesta. Kunene oli ollut jonkin aikaa Suomessa, sen jälkeen kun hänet oli karkotettu kotimaastaan Etelä-Afrikasta.

Keskustelu venyi pitkäksi. Olimme samassa tilanteessa, kaukana kotimaasta. Kunene kertoi, että hänellä on koko ajan ikävä omaisia, joita hän ei ole tavannut vuosiin. Hän kertoi käyvänsä näiden kanssa unissaan pitkiä keskusteluja. Kerroin, että niin teen minäkin. Juteltiin siirtolaisten toisaalta synkkiä toisaalta hupaisia juttuja, joita vain toinen siirtolainen voi ymmärtää.

Mikään lehti ei ollut kiinnostunut Kunenesta, valokuvakin on jossain laatikkojen pohjalla. Ostin kuitenkin hänen eeppisen runoelmansa ”The Ancestors and the Sacred Mountain”. Huomasin äsken netistä, että Mazizi Kunene on valittu uuden Etelä-Afrikan kansallisrunoilijaksi viime vuonna. Hän on varmaankin jo eläkkeellä kalifornialaisen yliopiston kirjallisuuden professorin virasta ja asuu kotimaassaan. Hän voi seurustella rakkaiden omaistensa kanssa, mikäli näitä on vielä elossa. Ovathan kuitenkin jäljellä edelleenkin unet, joissa voimme kohdata ne, jotka ehtivät jo kuolla.

Kunene sanoo eräässä runossaan kuuntelevansa muinaisia runoilijoita, esi-isien legendoja. Aurinko, ruoho, maa ovat hänelle läheisiä samalla tavalla kuin meille suomalaisille, intiaaneille tai Franciscus Assisilaiselle. Ehkäpä kaikki ihmiset olivat ennen lähellä luontoa.

Kunene tuli minulle mieleen, kun pistäydyin lukemassa Afrikka-keskustelua. Kunene kirjoittaa ”siirtomaaherrojen” tyylillä, niin kuin Shakespeare mitalla (blank verse: mitta, mutta ei riimiä), joka on yleinen englanninkielisessä maailmassa. Hän on kuitenkin oikea zulu, hyvin kiinnostunut omasta perinteestään. Uskoisin, että hänen kaltaisensa ihminen pystyy toimimaan sillanrakentajana länsimaisen ja afrikkalaisen kirjallisuuden välillä.

Lisää afrikkalaisesta kirjallisuudesta täältä.

(Kunene kuoli elokuussa 2006 )