lauantaina, huhtikuuta 28, 2018

Vappu on Pyhän Valpurin ja ikivanhan kevään juhlan perinne


Kuva: Maypole eli toukokuun eli Vapun salko by Pieter Brueghel the younger, 1500-luku. 
Rautakaudesta alkaen on kaikkialla Euroopassa juhlittu kevään alkua. Yllä olevassa 1500-luvulla tehdyssä maalauksessa nähdään ihmisiä tanssimassa vappusalon (Maypole) ympärillä.Huomaa luistelijat jäällä!Tällainen salko saattoi olla joko kauniisti koristettu salko, pelkkä keppi tai kasvava puu, jonka ympärille kokoonnuttiin tanhuamaan. Skandinaviassa on tapana laittaa juhannuksena samanlainen salko, juhannussalko. Ajanlaskun muutos siirsi kevään juhlan vieton myöhemmäksi, ja kesällä oli lämpimämpää. Sitten tuli Valborg eli Valpuri eli Vappu. Vappua on juhlittu keskiajalta lähtien – myös Suomessa – 1. toukokuuta, joka on Valburgin pyhimykseksi julistamisen päivä. Me skandinaavit vietämme edelleen pyhän Valpurin päivää. Pyhän Kallen päivä tuli 1000 vuotta myöhemmin
  
Tänään luin Ylöjärven uutisista, että Valpuri eli Pyhä Valborg oli tomera nainen, Keskiajan uranainen, kuten Susanna Viljanen kirjoitti artikkelissaan.
https://ylojarvenuutiset.fi/2017/04/29/keskiaikainen-uranainen/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti