Voi Amerikka, minkä teit

Itkin, kun mieheni kertoi aamulla, että Donald Trump oli voittanut. Vannoin Facebook-sivullani, etten kirjoita enää mitään politiikasta. Mutta se ei olisi ollut viisasta. Kansainvälinen politiikkakin koskee meitä kaikkia. Ja kuinka jaksaisin vaieta neljä vuotta?

Onko Trump niin tyhmä kuin luullaan? Onko hän vain show-mies, joka tietää, että virkamiehet hoitavat ikävät asiat. Häntä kannatti mm. pari sataa emeritus-kenraalia ja USAn tiedustelu - hänen voittopuheensa mukaan. Hän voi pitää hauskaa ja puhua maan parhaiden kirjoittajien puheita, kuten Reagan teki. Sen hän on jo aloittanutkin voittopuheellaan, jossa hän oli kuin eri ihminen. Nice. Vaimo vaikuttaa nettiartikkeleiden mukaan älykkäältä, kotoisin Ljubljanasta. Hän osaa useita kieliä, enemmän kuin Jackie Kennedy.

Yhdysvaltain presidentti on henkilö, jonka toiminta vaikuttaa meihin kaikkiin. Ottakaamme oppia Hillary Clintonista, joka toivotti Trumpille menestystä. Mitä paremmin Trump onnistuu, sitä paremmin ovat asiat Amerikassa ja maailmassa. Hänen valintansa on tosiasia, johon meidän kaikkien pitää sopeutua. Pyyhitään kyyneleet ja jatketaan elämää.
(Tämä on kommenttini Tapani Baggen Fb-sivulla käytyyn keskusteluun.)

Sama juttu Putinista. En anna hänen pilata iloani Pietarin ja Moskovan hienoista museoista ja kauniista rakennuksista. Elämä käy liian ahtaaksi, jos alkaa vihata ja inhota kaikkia ilmansuuntia

Kommentti: Tarja Halonen ja Putin

Kai huomasitte kaikki, että Tarja Halonen tuli pitkän hiljaisuuden jälkeen esiin Naton puolustajana, joka arvostelee Putinia! En ollut uskoa silmiäni. (Tarja Halonen toivoo Venäjältä muutosta HS 29.3.2014)
Mitä tämä nyt merkitsee?
(Kemppisen blogiin. En ehdi lukea muita kuin Kemppistä ja FB-ystävien juttuja)

Kuin Hitchcockin elokuvassa tai sodassa

Kuva: Freefoto.com

Eilen poliisihelikopteri pörräsi Ison Roobertinkadun yläpuolella kuin Hitchcockin elokuvassa. Tuli nimittäin heti mieleen North by Northwest (1959), jossa tavallinen virkamies (Cary Grant) pakenee hyönteismyrkkyä levittävää lentokonetta autiolla maaseudulla.

Poliisihelikopteri kulki Ison Roban yläpuolella niin kauan, että olo tuntui jo kiusalliselta. Ihmiset kurkistelivat helikopteria sateenvarojensa alta. Eräs nuori nainen pysähtyi kohdalleni ja kysyi: "Pitäisikö tässä pelätä?" Mitä helikopteri etsi?

Etsipä se ketä hyvänsä, jokainen meistä tunsi itsensä varmaan jossain määrin valvotuksi, tarkkailluksi, minäkin joka kannoin nukketalon hellaa mustassa kassissani. Tänä aamuna uutisissa sanottiin, että eilen etsittiin naisvankikarkuria. Mutta etsittäisiinkö tavallista vankikarkuria ihan helikopterin kanssa? Oletin helikopterin liittyvän Putinin vierailuun.

Kun helikopteri seuraa parin korttelin matkan aivan yläpuolella, tulee vainoharhainen primitiivinen tunne: tuo jahtaa minua. Johtuneeko se elokuvista vaiko ihmisen luontaisesta itsesuojeluvaistosta, mutta tuollaisessa tilanteessa ihminen haluaisi mennä jonnekin suojaan.

Minulle tuli mieleen myös Kyproksen sota, jossa lentokone tai helikopteri merkitsi vaaraa. En unohda sitä yötä, jonka olin lasteni kanssa Nikosian keskustan hotellissa ennen evakuointia. Paksu patja oli nostettu hotellihuoneemme ikkunan eteen. Pahimmalta tuntui pitkä vaahtosammuttajien rivi hotellin käytävässä ja jatkuvat sodan äänet.

Sitä ennen oli tapahtunut jo paljon. On ihmeellistä, että en ole kirjoittanut siitä. Mutta tunnen yleensäkin itseni niin ulkopuoliseksi Suomessa, että olen tottunut, että ihmiset eivät ymmärrä kokemuksiani. Tietenkin siitä olisi pitänyt kirjoittaa tuoreeltaan, kun ihmisten muistissa olivat vielä uutiset Kyproksen vallankumoukssta ja sodasta ja meidänkin perheen kuvat ja haastattelut lehdissä ja radiossa. Mutta siinä vaiheessa olimme jo päättäneet lähteä pois Suomesta.