Kuva: Freefoto.com
Eilen poliisihelikopteri pörräsi Ison Roobertinkadun yläpuolella kuin Hitchcockin elokuvassa. Tuli nimittäin heti mieleen North by Northwest (1959), jossa tavallinen virkamies (Cary Grant) pakenee hyönteismyrkkyä levittävää lentokonetta autiolla maaseudulla.
Poliisihelikopteri kulki Ison Roban yläpuolella niin kauan, että olo tuntui jo kiusalliselta. Ihmiset kurkistelivat helikopteria sateenvarojensa alta. Eräs nuori nainen pysähtyi kohdalleni ja kysyi: "Pitäisikö tässä pelätä?" Mitä helikopteri etsi?
Etsipä se ketä hyvänsä, jokainen meistä tunsi itsensä varmaan jossain määrin valvotuksi, tarkkailluksi, minäkin joka kannoin nukketalon hellaa mustassa kassissani. Tänä aamuna uutisissa sanottiin, että eilen etsittiin naisvankikarkuria. Mutta etsittäisiinkö tavallista vankikarkuria ihan helikopterin kanssa? Oletin helikopterin liittyvän Putinin vierailuun.
Kun helikopteri seuraa parin korttelin matkan aivan yläpuolella, tulee vainoharhainen primitiivinen tunne: tuo jahtaa minua. Johtuneeko se elokuvista vaiko ihmisen luontaisesta itsesuojeluvaistosta, mutta tuollaisessa tilanteessa ihminen haluaisi mennä jonnekin suojaan.
Minulle tuli mieleen myös Kyproksen sota, jossa lentokone tai helikopteri merkitsi vaaraa. En unohda sitä yötä, jonka olin lasteni kanssa Nikosian keskustan hotellissa ennen evakuointia. Paksu patja oli nostettu hotellihuoneemme ikkunan eteen. Pahimmalta tuntui pitkä vaahtosammuttajien rivi hotellin käytävässä ja jatkuvat sodan äänet.
Sitä ennen oli tapahtunut jo paljon. On ihmeellistä, että en ole kirjoittanut siitä. Mutta tunnen yleensäkin itseni niin ulkopuoliseksi Suomessa, että olen tottunut, että ihmiset eivät ymmärrä kokemuksiani. Tietenkin siitä olisi pitänyt kirjoittaa tuoreeltaan, kun ihmisten muistissa olivat vielä uutiset Kyproksen vallankumoukssta ja sodasta ja meidänkin perheen kuvat ja haastattelut lehdissä ja radiossa. Mutta siinä vaiheessa olimme jo päättäneet lähteä pois Suomesta.
