Näytetään tekstit, joissa on tunniste Statues in Helsinki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Statues in Helsinki. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, kesäkuuta 21, 2013

Hyvää juhannusta

IMG_0002 by Anna Amnell
IMG_0002, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Juhannus on iloinen juhla, sillä silloin on erään Johanneksen syntymäpäivä. (todellisuudessa 24.6.) Sitä on juhlittu 400-luvulta lähtien.


Johannes Kastaja, St John the Baptist

Vihreää elämäntapaa ruokailussaan ja asumisessaan edustanut Johannes Kastaja söi hunajaa ja heinäsirkkoja. Hän oli reilusti 2000 vuotta aikaansa edellä,  sillä meidän kaiikkien pitäisi kuulemma oppia syömään koppakuoriaisia ja heinäsirkkoja. Se ratkaisisi maailman ravinto-ongelman.

Hyönteistutkija Lena Huldén on syönyt vuosien ajan muun muassa sirkkoja ja jauhomatoja. Huldénin mukaan hyönteiset ovat terveellistä ja proteiinipitoista ruokaa, kertoi Turun Sanomat.

P.S.
Vain Suomi ja Ruotsi ovat siirtäneet juhannuksen vieton pois Johannes Kastajan päivästä (24.6.) . Ei ole ihme, että muistellaan, että ennen oli juhannuksena aina kaunis sää. Juhannusta vietettiin viikkoa myöhemmin kuin usein nykyään.
Patsas on Johanneksen kirkon edessä. The statue is in front of St John's Park Helsinki.

perjantaina, lokakuuta 17, 2008

Photo Friday: 'Freeze Frame'



Photo: Anna Amnell 2008

Pysähtyminen/Stop-motion:
Veistokset/Statues/Helsinki
"Tämän rauhanpatsaan pystytti Suomen kansa rauhanomaisen rinnakkaiselon ja Suomen ja Neuvostoliiton ystävyyden vertauskuvaksi 6.4.1968." (This statue of peace was erected by the people of Finland as a symbol of the peaceful coexistence and friendship of Finland and the Soviet Union; April 6, 1968).

torstaina, syyskuuta 11, 2008

lauantaina, syyskuuta 15, 2007

Diana-patsas yöllä


Diana-patsas yöllä, originally uploaded by amnellanna.

perjantaina, elokuuta 03, 2007

Patsaat, Helsinki


DSC07690, originally uploaded by amnellanna.

Metallipuu kivierämaassa. Helsinki. Kamppi





patsaat, originally uploaded by amnellanna.