Näytetään tekstit, joissa on tunniste gerontologia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste gerontologia. Näytä kaikki tekstit

torstaina, syyskuuta 17, 2009

Sairaus, vanhuus, kuolema



Sisareni ja äitini kuolivat samana kevättalvena kaksi vuotta sitten. Sisareni oli 59-vuotias kuollessaan, äitini melkein 97 vuotta vanha.

Sisareni suoritti kasvatustieteen maisterin tutkinnon viimeisinä vuosinaan ja opiskeli muun muassa gerontologiaa Kuopion lääketieteellisessä tiedekunnassa. Hänellä oli paljon myös käytännön kokemusta iäkkäistä ihmisistä. Hänen toinen isoisänsä eli 94-vuotiaaksi, toinen isoäiti melkein 90-vuotiaaksi, samoin isä.

Äidillä oli aina monenlaisia sairauksia ja kipuja, jopa syöpä paljon yli 70-vuotiaana. Toinen munuainen poistettiin, äiti parantui ja eli pitkän elämän kuten isänsä. Järjestimme äidille vielä 90-vuotispäivät hänen kotonaan. Vieraita kävi koko päivän, sillä äidillä oli paljon ystäviä. Vieraaksi tuli muiden muassa nainen, joka oli asunut kymmeniä vuosia sitten koulutyttönä meillä koulukortteerissa.



Äidin viimeinen joulu. Äiti kuuntelee soittorasiaa, jonka vein hänelle lahjaksi.

95-vuotissyntymäpäivänä äiti oli jo hoitokodissa. Hänelle muodostui hyvät suhteet hoitajiin, jotka olivat ystävällisiä ihmisiä. Kun kävimme äidin luona, iloitsimme jokaisesta hetkestä hänen kanssaan, jokaisesta hymystä, hänen kauniista sinisistä silmistään. Äiti kaipasi kovasti kotiaan, jota ei enää ollut, kukkia, joita hän oli hoitanut. Hän lakkasi katsomasta televisiota ja kuuntelemasta radiota.

Kävimme äidin luona viimeisen kerran viikko ennen hänen kuolemaansa. Mieheni lauloi hänelle kokonaisen tunnin ajan tuttuja lauluja, joita he olivat yhdessä laulaneet niin usein ja joita hän oli aina laulanut, kun kävimme äidin luona kotona tai sairaalassa. Vaikka äiti oli ollut poissaolevan tuntuinen jo muutamia viikkoja, hän hymyili ja itki kuunnellessaan noita iloisia lauluja ja hartaita lauluja.

Sisareni sanoi, että vanhoilla ihmisillä on rikas sisäinen elämä, johon he vetäytyvät viimeisinä aikoinaan. Heillä on vuosikymmenien muistot. Suuri dramaattinen tapahtuma äidin elämässsä oli teini-ikäisen Hilma-sisaren ja 12-vuotiaan Ransu-veljen kuolema espanjantautiin. Äiti oli silloin 8-vuotias. Hänenkin uskottiin kuolevan, ja hänelle oli jo puettu kuolinpaita päälle. Kuten isänsä äiti eli pitkän elämän, muutamaa kuukautta vaille 97 vuotta. Jos hänen syöpäänsä ei olisi hoidettu, hän olisi menettänyt yli 26 vuotta elämää, ja me hänen ystävänsä ja omaisensa olisimme myös menettäneet kaikki nuo vuodet.

Uskon, että aika muuttuu vanhoilla ihmisillä, niin että menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus ovat läsnä samalla aikaa. Useilla heistä on mielessä muistojen lisäksi myös toinen, tuleva koti. Niin oli äidilläkin. Hän uskoi tapaavansa siellä jälleen isänsä, äitinsä, sisaruksensa, ystävänsä ja naapurinsa.