Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuolema. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuolema. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, tammikuuta 17, 2016

David Bowie surprised the world with his final album

bluebird

Bluebird of Happiness


The bluebird, an old symbol of happiness in many cultures, is a symbol of freedom in David Bowie's  "Lazarus".

In memory of David Bowie, who surprised the world with his final album. The bluebird, an old symbol of happiness in many cultures, is a symbol of freedom in David Bowie's "Lazarus". Bowie käyttää tätä vanhaa onnellisuuden symbolia ylösnnousemuslaulussaan "Lazarus" vapauden symbolina. "Bluebird" on pohjoisamerikkalainen lintu. 

En tunne paljon ollenkaan Bowien musiikkia, mutta niinä harvoina kertoina, jolloin näin hänet vain lyhyen hetken TV: ssä, Bowien olemus kosketti, jäi mieleen. Tämä ei ole masentava video. Jos on Lasarus, on myös Jeesus. Ehkä Bowie palasi siihen, mitä oli oppinut saadessaan uskonnollisen kasvatuksen: kuolema ei ole loppu. Bowie laulaa: I'm in heaven.

David Bowie, Lazarus, the lyrics, laulun sanat
Lasarus videota on kuunneltu jo yli 30 miljoonaa kertaa. (Kaappi näyttää Narnia-kuvitusten kaapilta. Silläkin on siis kaksoismerkitys. Briteille Narnia-kirjat ovat lapsuuden vakiokirjoja.)

Sheffieldin piispa kirjoittaa Bowie ja Lazarus. Hän mainitsee myös muita kuolemaa koskevia lauluja Bowien tuotannossa.
http://www.sheffield.anglican.org/blog/bishop-of-sheffield/david-bowie-lazarus-and-resurrection



butterfly

Butterfly is a symbol of resurrection.
David Bowie (8. 1.1947 – 10.1.2016)
The great star of popular music


Populaarimusiikin suuren tähden muistolle on myös tämän viikon värikollaasini  (Uudet värikollaasit 12, oranssi, keltainen ja vihreä) "Butterfly". Perhonen on ylösnousemuksen symboli.

lauantaina, marraskuuta 14, 2015

Pariisi 13.11. 2015: Jotain kuoli eilen


 Photo: Amnell Family Album


Olimme muuttamassa Kanadaan. Ajattelimme, että lastemme täytyy nähdä sitä ennen Pariisi ja Lontoo.  Mistä tietää vaikka jäisimme Kanadaan loppuiäksemme koko joukko? Muutaman vuoden kuluttua tulimme lomalle Eurooppaan. Vietimme viikon Lontoossa ja viikon Parisissa. Kiersimme Euraililla Eurooppaa. 

Kului muutama vuosi, ja kaksi lapsistani tuli Pariisiin opiskelemaan. Vetikö Pariisi meidät takaisin Euriooppaan? Jo keskiajalla Suomella oli yhteyksiä Pariisiin. Euroopan kulttuuri ja sen vanhat rakennukset vetivät puoleensa. Tuntuu kamalalta, että kirjoitan Pariisista kuin vainajasta. Mutta jotain kuoli eilen illalla Pariisin uhrien mukana samalla tavalla kuin siloin, kun terroristit hyökkäsivät World Trade Centeriin ja tuhosivat sen ja  2 750 ihmistä. 

Palaako pelottava keskiaika, jolloin me eurooppalaiset pelkäsimme, silloinkin tätä toista kulttuuria, joka oli parhaina aikoina antanut meille niin paljon. Me emme ansaitse tätä, eivätkä he ansaitse tätä. Meillä on oikeus olla ystäviä.

torstaina, heinäkuuta 18, 2013

Rakkaat ja vaaralliset autot

Iisalmen kirkonkylän koulun johtajaopettaja Aaro Pekkarisen auto, Standard Vanguard, 1950-luvun puolivälin Iisalmessa

Iisalmessa oli minun lapsuudessani niin vähän autoja, että kun näin rekisterilaatassa kirjaimet SF, luulin, että se oli Suomi Filmin auto.

Autojen määrän lisääntymistä pidetään elintason nousun merkkinä. Mutta kaikki eivät näe asiaa samoin.
Maailman terveysjärjestön mukaan tieliikenteessä kuolee joka vuosi 12,5 miljoona ihmistä maailmassa (Suomessakin noin 250)  ja loukkaantuu 50 miljoonaa.

 Liikenteelle pitää olla vaarattomia vaihtoehtoja. Tie oli tuhansia vuosia paikka, jossa kohtasimme toisia ihmisiä, juttelimme. Nyt siitä on tullut pelottava paikka.

torstaina, kesäkuuta 06, 2013

Elinikä Rooman valtakunnassa

Suurin osa roomalaisista kuoli 40-50-vuotiaina. Mutta monet elivät yli 80-vuotiaiksi ja 100-vuotiaiksikin ne, joilla oli tarpeeksi ruokaa. Keisari Diocletianus eli 68-vuotiaaksi. Kuvassa rakennus, jonka hän oli suunnitellut itselleen mausoleumiksi.

Odotettavissa oleva keskimääräinen elinikä oli Rooman valtakunnassa 35-vuotta, mutta tämä luku johtuu suuresta lapsikuolleisuudesta. Puolet lapsista kuoli alle 10-vuotiaina ja neljäsosa jo ennen ensimmäistä ikävuotta. Kuolinsyinä olivat perinnölliset sairaudet, ripuli, malaria ja lastentaudit.
DSC01405

10-40-vuotiaat roomalaiset olivat terveitä, mutta heitäkin kuoli esimerkiksi malariaan. Miehiä kuoli sodissa ja naisia lapsivuoteeseen. Lihaa syötiin vähän, joten syöpää ja sydänsairauksia oli vähemmän kuin nykyään. Lasten historiasivuilla (engl., suosittelen ihan kielen harjoituksen vuoksi)

Diocletianus (245-313) oli harvinainen keisari, sillä hän jäi eläkkeelle ja keskittyi hoitamaan puutarhaansa eläkeasunnokseen rakentamassaan palatsilinnoituksessa Salonan kaupungissa, jonka paikalle syntyi nykyinen Split (Kroatiassa), alussa palatsin muurien sisälle ja palatsista puretuista kivistä tehty kaupunki. Nukuin yhden yön Diokletianuksen palatsin muuriin rakennetussa hotellihuoneessa. Lue kirjoitukseni Yö palatsissa
Kuvasarjani Diocletianuksen palatsista.

maanantaina, helmikuuta 18, 2013

Vainajien kunnioittaminen ja uusbarbarismi

Mirogoj by Anna Amnell
Mirogoj, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Mirogoj, Zagreb, Kroatia, kaunein hautausmaa, jonka olen nähnyt.


Kommentti kirjoitukseen Elämän pyhättömyys, jossa käsitellään Heurekassa olevaa näyttelyä:

Olen hämmästynyt tästä keskustelusta. Ihmiset ovat kaikkina aikoina kunnioittaneet vainajia. Tuollainen näyttely on eräänlaista kannibalismia, uusbarbarismia. 

Hautarauha on yleinen kulttuuri-imiö, jota vain barbaarit, mm "luonnontieteellisesti ajatelleet" neuvostoliittolaiset ovat häväisseet

Aivan eri asia on elinsiirtotestamentti tai ruumiin testamenttaaminen lääketieteelliseen tutkimukseen, jonka jälkeen suoritetaan hautaaminen vainajan toivomuksen mukaisesti.


keskiviikkona, tammikuuta 23, 2013

Kommentti: Miten kertoa lapsille kuolemasta?


Juha-Pekka Koskisen ja Miranda Koskisen kirja Hallava Hevonen (Karisto 2013)


Leena Lumi-blogissa keskustellaan kirjasta Hallava Hevonen. En ole vielä lukenut kirjaa, mutta olen lukenut keskustelua kiinnostuneena ja kommentoinut esitettyjä mielipiteitä. Lukekaa keskustelua.

Kommentti mielipiteseen, että lapsille pitä kertoa kuolemasta "realistisesti":

--mikä on realismia kuolemassa? Kuka tietää sen? Kuka on kuoleman asiantuntija?

Onko ihminen vain lihaksista ja luista tehty elämisen kone, joka lakkaa kuolemassa? Onko ihminen jotain enemmän kuin se? Ihmiskunta on pohtinut tätä asiaa aina ja käsitellyt sitä usein nimenomaan symbolisesti.

Onhan Topeliuksen Varpunen joululauluaamuna eräs suomalaisten rakastetuimpia lauluja. Se syntyi kun Topelius kuvasi symbolisesti vanhan suomalaisen pakanuudenaikaisen kulttuurin lintusymbolia käyttäen pienen poikansa kuolemaa. Se on samalla kristillinen symboli kuolleen pojan sielusta lintuna "enkelien maassa", ja sitä lauletaan kirkoissa Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa.

Symboliikkaa on äärettömän tärkeää ihmisille kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa. Miksi ihmeessä lapsille ei saa puhua kuoleman symboliikasta, joka on tärkeä osa ihmiskunnan kulttuuria.

Olen muutenkin ollut näkevinäni viime aikoina outoa realistisuuden vaatimusta lastenkirjalllisuudessa. Mistä luulet sen johtuvan?

Lisäys:
 Näin Topelius kertoi lapsille 1-vuotiaan poikansa Rafaelin kuolemasta:
"Niin kuin hamppulintu lensi häkistään vapauteen, niin liiteli Rafaelinkin viaton henki ikuiseen vapauteen; emme tosin kuulleet hänen riemuansa niin kuin kuulimme linnun viserryksen-" Topelius: Kesästä joka ei koskaan tullut.  (suom, English)

torstaina, lokakuuta 04, 2012

Elämän hauraus

IMG_0665

Nuorena kuolleiden muistolle

Olin 8-vuotiaana hautajaisissa, kun naapurin teini-ikäinen tytär kuoli tuberkuloosiin. Hän oli mukana kouluvuosinani, sillä hänestä tehty piirustus oli kuvataideluokan seinällä. Vähän vanhempana katsoin kirjaa sodasta, ja minua järkytti kuva kauniista tummatukkaisesta pikkutytöstä, joka oli kuollut Helsingin pommitusten aikaan. Koululaisena luin Anne Frankin päiväkirjaa ja Saima Harmajan runoja. Kuolema kulki vierelläni.

Kun omat lapseni olivat pieniä, heidän serkkkunsa kuoli leukemiaan. Kaksi pikkuserkkua hukkui kotirantaansa Savossa. Sisareni kuoli 59-vuotiaana sydänkohtaukseeen parannuttuaan syövästä. Rankat hoidot olivat heikentäneet keuhkot ja sydämen. En ole vieläkään täysin toipunut hänen kuolemastaan, vaikka siitä on kulunut jo viisi vuotta. Hänen isänsä oli elänyt 90-vuotiaaksi ja äiti 97-vuotiaaksi, kuoli alle kaksi kuukautta sisareni kuoleman jälkeen. Voi ajatella, että sisareni menetti monta vuosikymmentä elämää, ja me menetimme hänet liian aikaisin.

Keski-ikäisen ihmisen kuolemakin on meille nykyajan ihmisille järkytys, lapsen ja nuoren kuolema onnettomuus, josta omaisten ja ystävien on vaikeaa toipua. Ennen lasten kuolema oli niin tavallista, että siihen piti varautua. Äitini perheessä oli 11 lasta, ja sisaruksista neljä kuoli lapsina, kaksi vain päivän ikäisinä, 10-vuotias veli ja 15-vuotias sisar yhden viikon aikana. Heitä kaikkia muisteltiin vuosikymmenet heidän kuolemansa jälkeen. 10-vuotiaana kuolleen Ransun muistolle oli istutettu pihlaja kotipihalle. Kuoleman läheisyys teki varmaankin entisajan ihmisistä ymmärtäväisempiä kuin me, jotka uskomme elävämme 100-vuotiaiksi ja haaveilemme vielä pitemmästä elämästä.

Famous People who Died Young (alle 30-vuotiaina kuolleita, joukossa myös suomalaisia)
Kuva Mirogoj'n hautasmaalta Zagrebista.

perjantaina, maaliskuuta 16, 2012

Ja minua palelsi


Kylmä matka, originally uploaded by Anna Amnell.
Sisareni oli kuollut kaksi viikkoa aikaisemmin, olin ollut hänen hautajaisissaan ja matkustin mieheni kanssa 97-vuotiaan äitini luo, jolle ei saanut kertoa sisaren, hänen nuorimman lapsensa kuolemasta.

Pakkasta oli 20 astetta, mutta se tuntui samalta kuin 30 astetta tai enemmän. Maisemat olivat lumisia ja hämäriä, hyvin kauniita. Ja minua palelsi koko ajan.

Sama kollaasi suurena

Pakinaperjantai 277"

Äiti kuoli alle kaksi kuukautta sisareni kuoleman jälkeen.

Iisalmi talvella

*vrt Iso suomen kielioppi: "Tästä minulle tuli mieleen maaseutu, ja minua palelsi vielä pitkälle iltaan." 
Iisalmi eri vuodenaikoina

perjantaina, marraskuuta 18, 2011

Kuoliko Jane Austen arsenikkimyrkytykseen?


Kuva Jane Austenista perustuu hänen sisarensa Cassandran piirustukseen.
Hieno Jane Austen -blogi: Jane Austen's World


Englantilainen rikoskirjailija  Lindsay Ashford (Lindsay Ashford: The Mysterious Death of Miss Austen) väittää, että Jane Austen myrkytettin. Austen kuoli 41-vuotiaana, ja ennen  kuolemaansa kirjoittamissaan kirjeissä hän kuvaa arsenikkkimyrkytykselle tyypillisiä iho-oireita: mustia ja ruskeita täpliä ja valkoisia alueita. Austenin hiusnäytteessä on todettu olevan arsenikkia.



Myrkytettiinkö Jane Austen? Viime aikoina on kerrottu monenlaisia paljastuksia Austenin suvusta. Mutta on mahdollista, että hän sai arsenikkia lääkkeenä reumaattisiin vaivoihin. Lisäksi siihen aikaan arsenikkia oli tapeteissa ja maaleissa, mikä saattoi olla syynä sen ajan kylpyläinnostukseen: haluttiin olla välillä poissa oman makuuhuoneen myrkyllisestä ilmasta.
Uutinen tänään mm HBL, Guardian (linkki) jne

lauantaina, marraskuuta 05, 2011

Pyhäinpäivä 2011

"Death be not proud, though some have called thee
Mighty and dreadfull, for, thou art not so
--
One short sleep past, we wake eternally,
And death shall be no more; death thou shalt die."
John Donne ( 1572- 1631)

"Kuolema, älä ylpeile, vaikka sinua nimitetään
Mahtavaksi ja pelottavaksi; niitä ole et
--
Unen lyhyen jälkeen, me heräämme ikuisuuden maailmaan.
Eikä kuolemaa ole enää lainkaan; Kuolema, tulet itse kuolemaan."
Suom. Anniina Jokinen

Holy Sonnet X. Pyhä Sonetti 10.



Enkeli Mirogoj'n hautausmaalla , Kroatiassa.
Angel, Mirogoj Cemetery in Zagreb, Croatia
Kirkot ja hautausmaat -kansio

maanantaina, heinäkuuta 04, 2011

Kommentti: Jumala ei asu kaupungissa

PLiisa-2-1


Lapsena huolta vailla


Kirsti Elillän erinomainen graafinen maailmankatsomuselämäkerta kiehtoo. Seuraan sitä blogia kiinnostuneena ja innostun väliin komentoimaan. Tässä kommentti elävät olennot ja ikuisuus -pohdintaan. Kirsti kertoo siitä, miten hän tajusi ensi kerran lapsena, että kaikki kuolevat ja ovat yhtä haavoittuvaisia tuon tiedon edessä.


Kommenttini:


Tuo oivallus järkyttää lasta. Eräs pieni poika sanoi: Tiedän, että minä kuolen, mutta en ajattele sitä.

Siihen aikaan, kun olin pikkulapsi ja asuin maalla, uskoin vakaasti, että kaikki hukutetut kissanpennut, naapurin mummovainaa ja muut kuolleet eläimet ja ihmiset asuivat taivaassa pilvien yläpuolella, sillä teini-ikäinen tätini oli niin kertonut. Mutta kun muutin kaupunkiin ja aloitin koulun, näin monia tapahtumia, jotka hämmensivät mieltäni. Kenelläkään ei tuntunut olevan aikaa selittää niitä minulle tai minua pidettiin liian pienenä ymmärtämään niitä.

Muistan, kuinka istuin pikkupietarinpihamaisen taloryhmän keskellä nurmikolla, tähyilin ylöspäin ja päättelin, että Jumala ei asunut kaupungissa.



2. kommentti: 


Minä sain hyvin vapaan kasvatuksen. En käynyt koskaan pyhäkoulussa, mutta pidin koulun uskontotunneista ja varsinkin kuvatauluista, joissa oli lampaita. Kai minulla oli kaupungissa ikävä maalle. Äiti lauloi aina, kaikkea lastenlauluista ja iskelmistä virsiin. Pidin Jumalaa ystävällisenä vanhana miehenä, samanlaisena kuin hyvin iäkäs ukkini.


3. Vielä yksi kommentti:

Useimmat  ns. "synnit" ovat kulttuuri- ja aikasidonnaisia. Joissakin kirkkokunnissa/kulttuureissa vedonlyönti, arpajaiset ja veikkaaminen ovat syntiä, mutta siellä pelataan bridgea seurakunnan vanhustenkerhoissa. Meillä Suomessa kortinpeluuta on pidetty syntinä, mutta kirkon myyjäisissäkin pidetään arpajaisia, ja veikkaaminen on ihan OK. 


Vaihto-oppilaana ihmettelin, kun huulien maalaamattomuutta (!) pidettiin Amerikassa hippikäytöksenä, melkein syntinä, mutta Savon körttipiireissä kaikki meikkaaminen oli hirveä synti. Tanssiminen oli ainakin ennen syntiä Suomessa, jopa erästä arkkipiispaa moitittiin, kun hän oli tanssinut vaimonsa kanssa jossain arvokkaassa juhlassa, mutta Kanadassa katolisessa kirkossa järjestettiin kirkon alakerrassa tanssiaiset, kun nuori mies oli vihitty papiksi. 


Kristinuskoa ja Jumalaa ei voi syyttää noista "syntiluetteloista". :) Ne ovat olleet ihmisten yritystä saada maailmasta täydellinen, pahimmillaan vallankäyttöä. Jotain samantyyppistä fanaattisuutta ja pedanttisuutta on nykyään monissa muoti-ilmiöissä kuten feminismissä, eläintenoikeusilmiöissä, kasvissyönnissä - ja jopa vapaa-ajattelussa. Tiedämme, että sitä on edelleen joissakin uskonnoissa ja lahkoissakin.


Tämä on kiinnostava blogi. Se tuo mieleen monia ajatuksia, jotka alkavat rönsyillä. Ehkä ne pitäisi laittaa omaan blogiin. Toisaalta - uskon, se ja siitä syntyvä kirja tulevat herättämään samanlaisia tunteita muissakin.


sunnuntaina, marraskuuta 01, 2009

Rauhallista pyhäinpäivää



Pyhäinpäivänä muistamme rakkaita omaisiamme.

Tänäänhän on varsinainen pyhäinpäivä, jota ennen sanottiin pyhäinmiestenpäiväksi. Useimmat juhlivat sitä eilen valtiovallalle tottelevaisina. Uskoisin, että pyhäinpäivälle käy kuten joululle, sitä tullaan juhlimaan sekä aattona että varsinaisena juhlapäivänä. Kukin tavallaan. Suomalaiset ovat pystyneet tekemään joulustakin remujuhlan, joten on turha syyttää amerikkalaisia Halloween-juhlista.



Kukat ja kynttilät heille, joita kaipaamme.

Ylemmässä kuvassa on Kustaa Aadolfin kirkko eli entinen Iisalmen maaaseurakunnan kirkko.

perjantaina, lokakuuta 23, 2009

Vaihtoehto kuolinpillereille

Sairaus ja kuolema voidaan nähdä osana inhimillistä elämää, kirjoittavat kivun ja sairauden asiantuntijat:

"Utrion [kuolinpilleri]esitys kuvastaa sitä, miten vaikeaa tämän ajan ihmisille on kohdata elämän haavoittuvaisuutta. -- Hyötyajatteluun sidottu ihmisarvo heijastuu siihen, miten sairauteen suhtaudutaan yhteiskunnassamme. -- Vaihtoehtona on nähdä sairaus ja kuolema osana inhimillistä elämää."
Kirsti Aalto: Tavoitteena armollinen kuolema. Kotimaa 22.10.2009 Aalto on sairaalasielunhoidon asiantuntija.

Kalle Könkkölä olisi maksanut vuonna 1971 mitä hyvänsä, jos joku olisi vetäissyt letkut irti ja antanut hänen kuolla. Synnynnäinen lihassairaus oli vienyt hänet hengityskoneeseen.
" - Onneksi siihen aikaan ei puhuttu eutanasiasta niin paljon kuin nykyään. Muuten olisin varmaan soittanut paikalle jonkun, joka olisi suorittanut minulle armomurhan" , kertoo Könkkölä Kotimaa-lehdelle kolmen sivun haastattelussa.

Teho-osaston hoitaja ei tarjonnut kuolinpilleriä vaan luki Kallelle "Pikku prinssiä" ja rohkaisi jatkamaan elämää. Kalle Könkkölä uskoo, että eutanasian kannattajia "ajaa pelko. Toisten hoidettavaksi jäämisen pelko. -- Täysi ja ihmisarvoinen elämä on mahdollista sellaisissakin olosuhteissa, jotka ulkopuolisista näyttävät mahdottomilta.

Kalle Könkkölä on ollut tunnettu lähinnä vihreänä poliitikkona, ja hänellä on aito vihreä harrastus: Hän on kasvattunut jo neljännesvuosisadan ajan hyötykasveja ja perennoja kesämökillään, kuokkinut, istuttanut, haravoinut ja kitkenyt.

(Anna-Kaisa Pitkänen: Älkää pelätkö. Vammaisaktivisti Kalle Könkkölä kysyy, ajaako eutanasian puolustajia elämän vai kuoleman pelko." Kotimaa 22.10.2009)

"Ruumiille ei voi mitään, kehittäkää henkeä!" sanoi lääkäri, jonka puoleen Kalle Könkkölän äiti kääntyi, kun Arvo Ylppö oli sanonut, ettei poika (synt 1950) eläisi kauan.

torstaina, syyskuuta 17, 2009

Sairaus, vanhuus, kuolema



Sisareni ja äitini kuolivat samana kevättalvena kaksi vuotta sitten. Sisareni oli 59-vuotias kuollessaan, äitini melkein 97 vuotta vanha.

Sisareni suoritti kasvatustieteen maisterin tutkinnon viimeisinä vuosinaan ja opiskeli muun muassa gerontologiaa Kuopion lääketieteellisessä tiedekunnassa. Hänellä oli paljon myös käytännön kokemusta iäkkäistä ihmisistä. Hänen toinen isoisänsä eli 94-vuotiaaksi, toinen isoäiti melkein 90-vuotiaaksi, samoin isä.

Äidillä oli aina monenlaisia sairauksia ja kipuja, jopa syöpä paljon yli 70-vuotiaana. Toinen munuainen poistettiin, äiti parantui ja eli pitkän elämän kuten isänsä. Järjestimme äidille vielä 90-vuotispäivät hänen kotonaan. Vieraita kävi koko päivän, sillä äidillä oli paljon ystäviä. Vieraaksi tuli muiden muassa nainen, joka oli asunut kymmeniä vuosia sitten koulutyttönä meillä koulukortteerissa.



Äidin viimeinen joulu. Äiti kuuntelee soittorasiaa, jonka vein hänelle lahjaksi.

95-vuotissyntymäpäivänä äiti oli jo hoitokodissa. Hänelle muodostui hyvät suhteet hoitajiin, jotka olivat ystävällisiä ihmisiä. Kun kävimme äidin luona, iloitsimme jokaisesta hetkestä hänen kanssaan, jokaisesta hymystä, hänen kauniista sinisistä silmistään. Äiti kaipasi kovasti kotiaan, jota ei enää ollut, kukkia, joita hän oli hoitanut. Hän lakkasi katsomasta televisiota ja kuuntelemasta radiota.

Kävimme äidin luona viimeisen kerran viikko ennen hänen kuolemaansa. Mieheni lauloi hänelle kokonaisen tunnin ajan tuttuja lauluja, joita he olivat yhdessä laulaneet niin usein ja joita hän oli aina laulanut, kun kävimme äidin luona kotona tai sairaalassa. Vaikka äiti oli ollut poissaolevan tuntuinen jo muutamia viikkoja, hän hymyili ja itki kuunnellessaan noita iloisia lauluja ja hartaita lauluja.

Sisareni sanoi, että vanhoilla ihmisillä on rikas sisäinen elämä, johon he vetäytyvät viimeisinä aikoinaan. Heillä on vuosikymmenien muistot. Suuri dramaattinen tapahtuma äidin elämässsä oli teini-ikäisen Hilma-sisaren ja 12-vuotiaan Ransu-veljen kuolema espanjantautiin. Äiti oli silloin 8-vuotias. Hänenkin uskottiin kuolevan, ja hänelle oli jo puettu kuolinpaita päälle. Kuten isänsä äiti eli pitkän elämän, muutamaa kuukautta vaille 97 vuotta. Jos hänen syöpäänsä ei olisi hoidettu, hän olisi menettänyt yli 26 vuotta elämää, ja me hänen ystävänsä ja omaisensa olisimme myös menettäneet kaikki nuo vuodet.

Uskon, että aika muuttuu vanhoilla ihmisillä, niin että menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus ovat läsnä samalla aikaa. Useilla heistä on mielessä muistojen lisäksi myös toinen, tuleva koti. Niin oli äidilläkin. Hän uskoi tapaavansa siellä jälleen isänsä, äitinsä, sisaruksensa, ystävänsä ja naapurinsa.

Tapaus Utrio

Kuolinpillerit:
Vasemmistolaisen ateistisen materialismin kylmä huuru on kauhistuttanut suomalaisia viime päivinä. Menestyskirjailija Kaari Utrio suosittelee yli 70-vuotiaille "ystävällisiä" kuolemanpillereitä: "- Terveyskeskuksissa voitaisiin jakaa vanhuksille, vaikkapa yli 70-vuotiaille, ystävällisiä "unipillereitä". Se tulee olemaan välttämätöntä, sillä nopeasti kuoleva vanhus on eduksi yhteiskunnalle."

Tämä olisi kuin suoraan jostain karmeasta science fiction - romaanista tai elokuvasta, jossa yhteiskunta siivoaa hyödyttömät ihmiset "iloisesti" ja hilpeästi. Väärinkäsitysten välttämiseksi sanottakoon heti aluksi, että tuo ehdotus ei ole oikeistolaista kapitalistista ajattelua vaan sosialismin, oikeammin kommunismin hedelmää: yhteiskunta on tärkeämpi kuin ihminen. Utrio on julkivasemmistolainen ja julkiateisti, tuki Tarja Halosta presidentiksi ja on vasemmistolaisen kirjailijajärjestön Kiilan jäsen.

Utrio on tunnettu paitsi historiallisista romaaneistaan myös siitä, että hän on valjastanut koko sukunsa oman kirjallisen uransa palvelukseen. Tammen kustannusjohtajaisän suhteet tekivät mahdolliseksi sen, että hän saattoi julkaista nuoruudessaan heikkotasoisiakin historiallisia romaaneja. Sitten tuli mukaan kuvaan älykäs, sivistynyt ja hyvän kielitajun omaava kustannustoimittaja, josta tuli aviomies ja työtoveri. Perinteinen tilanne - vaimo tukee miestä tämän työssä, josta mies saa kaiken kunnian - käännettiin feministikirjailijan perheessä päinvastaiseksi. Äskettäin saimme lukea haastattelusta esimerkiksi sen, että aviomies on laittanut ruuatkin 30 vuoden ajan vaimolleen.

Toimittajaäiti teki tutkimustyötä tyttären kirjoja varten. Kirjailijan poika on ottanut perheyhtiön hoitoonsa, samoin pojan vaimo. Olen ajatellut monesti, että siinäpä on moderni feministinen versio keskiaikaisesta perheyrityksestä. Se on tietenkin mielenkiintoista.

Utrio on liittynyt sitkeästi siihen vanhentuneeseen mielipiteeseen, että "keskiajalla ei ollut lapsuutta" ja vanhemmat eivät välittäneet lapsistaan. Uudempi tutkimus, mm Nicholas Orme, kertoo siitä, että lapsia rakastettiin ennenkin ja heidän kuolemaansa surtiin syvästi.

Kaari Utrion ehdotus "kuolemanpillereistä" kertoo ennen kaikkea Kaari Utriosta, siitä että hän ei arvosta ihmistä sinänsä. Ei ole kysymys myötätunnosta kovia tuskia kärsivien potilaiden tilanteen lievittämisesta, millä monet Utrion ehdotusta puolustaneet asiaa kaunistelevat. Ja miksi ihmeessä Utrio puhuu, että ei halua joutua miniöittensä hoidettavaksi? Yleensähän aviopuoliso tai omat lapset hoitavat, haluavat hoitaa sairasta, ehkä dementoitunutta läheistään. Elämän lopulla korjataan satoa elämänaikaisista ihmissuhteista.

Suomi on muuttumassa kylmäksi ja kovaksi maaksi, ja sitä kovuutta ja kylmyyttä ruokkii erinomaisesti Utrion puheenvuoro. Se on samalla häikäilemätön mainostemppu. Utriolla tulee olemaan varaa kalliseen yksityishoitoon eikä hänen tarvitse myöskään tarjota sairaalle omaiselleen kuolinpilleriä. Se on tarkoitettu vain meille muille.

Sosialistit ovat olleet ihan hiljaa. Onko tämä merkki siitä, että Utrio lausui julki totuuden sosialistisesta ihmiskäsityksestä?

Utrion puheenvuoro on vaarallinen, mutta ennustan että pian hän kiertää Suomea pitämässä kalliilla palkkiolla esitelmää "iloisista kuolemanpillereistään". [Näin ei ihmeellistä kyllä käynyt]

Samasta aiheesta : Kemppinen

Kaari Utrion itsemurhakoppi

Keskustelua Turun Sanomat

In English:
Go and die when you get old"
"In Finland, a wealthy and popular woman author, Kaari Utrio, recently caused terror in the hearts of the elderly by suggesting that citizens who are ’old’ should be given euthanasia sleeping pills so that they don’t linger in hospital beds as a burden for others."
http://originalwavelength.blogspot.com/2009/09/go-and-die-if-you-are-old.html

keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2007

Ääniä ja muistikuvia lapsuudesta



Like old times, originally uploaded by amnellanna.
Ikkuna oli äsken auki ja kuulin ulkoa tuttua ääntä, hevosten kavioiden kopinaa. Korkeavuorenkatua menivät Koffin vankkurit Kaivopuistoon päin jyllantilaisten hevosten vetäminä.

Lapsuuteni Iisalmessa liikuttiin yleensä hevosella ja reellä, hevosella ja rattailla. Autoja oli vain muutama. Kun lähdettiin ulos leikkimään, äiti varoitti aina: Älkää jääkö hevosen alle.

Asuimme sukulaisten omistamassa puutalossa keskellä kaupunkia. Se oli kuin elämää Pikku Pietarin pihassa. Markkinoiden aikaan talleja vuokrattiin markkinamiehille. Pihalla oli tällöin koko ajan hevosia.

Hiivin aina talliin hevosia ihailemaan. Tarkkailin niitä tallin ylisiltä. Alakouluikäisen vaistollani valitsin ystävällisen hevosen, jonka selkään saatoin liukua suoraan heinäluukusta. Makasin sitten hevosen lämpimän ja leveän selän päällä hiljaisessa tallissa.

Opin tuntemaan myös hevosten voiman ja pelottavuuden. Eräänä kauniina kesäpäivänä, kun leikin pihalla, kookas musta hevonen pillastui, karkasi hoitajansa käsistä ja alkoi ravata ympäri pihaa. Olin juossut ruusupensaiden taakse piiloon ja hevonen tuli perässä, seisoi takajaloillaan siinä ruusujen takana korkeana kuin torni.

Kuka taltutti hevosen? Sitä en muista. Saattoi olla äitikin. Mutta en pelännyt senkään jälkeen lapsena hevosia. Olin innokas eläinsuojeluyhdistyksen jäsen ja saatoin mennä moittimaan aikuisia miehiä, jos nämä kohtelivat hevosia huonosti. En pelännyt edes sen jälkeen, kun näin traagisen onnettomuuden markkinoiden aikaan.

Juopunut markkinamies sanoi haluavansa ostaa hevosen. Omistaja piteli hevosta ohjaksista kiinni kadulla. Minä seisoin tietenkin uteliaana portilla ja näin kuinka tuo tuntematon mies alkoi muka tutkia hevosta varoituksista huolimatta.

Näen edessäni hetken, jolloin hevonen potkaisi miesparkaa, tämä lensi kuin säkki ilmassa ja putosi kadulle kuolleena.

Tuo tapahtuma vaikutti varmaankin siihen, että minua pelotti, kun olin aikuisena ratsastuskoulussa. Sain vielä ensimmäiseksi ratsuksi Debizan, kauniin tummanruskean hevosen, joka tajusi heti, että olin avuton aloittelija ja juoksi suoraa päätä niitylle syömään heinää. Pysyin kuitenkin sen selässä. Vaikka minulla oli kurssin loppuajan hyvänluontoinen pieni hevonen, melkein poni, en jatkanut alkeiskurssia pitemmälle. Taisin pelätä sitä, että joutuisin satuloimaan hevosen.

Ehkä rakkaus hevosiin ja kaupunkiin, jossa kuului kodikas hevosen kavioiden kopina, on syynä siihen, että pidän niin paljon elokuvista, joissa liikutaan hevosilla ja vaunuilla, niin kuin esimerkiksi Sherlock Holmes - TV-sarjassa.