Kuva: Anna Amnell. Savolainen aitta.
Huomasin Kanadassa asuessani merkillisen asian. Kanadan perustuslaissa on säädetty monikulttuurisuus. Missään en ole tavannut yhtä isänmaallisia suomalaisia tai muita kansallisuuksia kuin Kanadassa. Eri ryhmien kansallisia juhlapäiviä vietettiin, kansallispuvut ja perinneruuat olivat suosittuja. Samoin mantereen alkuperäisimmät asukkaat, intiaanit ja inuitit, olivat ylpeitä omasta kulttuuristaan.
Kaikki olivat kuitenkin myös samalla kanadalaisia. He olivat kiinnostuneita muittenkin kulttuurista. Mutta oma alkuperäinen kulttuuri koetttiin tärkeäksi. Eräs kanadansuomalainen opiskelija sanoikin olevansa kiitollinen vanhemmilleen, jotka olivat opettaneet hänelle suomalaisen kulttuurin ja kielen.
Monikulttuurisuus käsitetään usein jonkinlaiseksi pluralistiseksi puuroksi, jossa kenelläkään ei ole mitään omaa identiteettiä. Mutta tosiassa aito monikulttuurisuus lisää kunkin identiteettiä, isänmaallisuutta ja "heimotunnetta". Sellaista maata rakastaa, jossa saa olla oma itsensä. Kunkin oma alkuperäinen kulttuuri on rauhallista, ollaan kiinnostuneita muistakin.
Olen savolainen, mutta se ei ole uhka suomalaisuudelle. Samalla tavalla muiden suomalaisten juuret, olivatpa ne Suomessa tai muualla maailmassa eivät ole uhka suomalaisuudelle eikä monikulttuuriselle kansojen yhteistyölle.
Vain poliittinen, kulttuurinen tai uskonnollinen "imperialismi", pluralismi tai nurkkakuntaisuus estää toiset olemasta oma itsensä. "Arvaa oma tilasi, anna arvo muillekin".
Monikulttuurisuus käsitetään Suomessa monesti sellaiseksi, että suomalaisten täytyisi luopua omasta uskonnostaan, lipustaan ja muusta kulttuuristaan ja muuttua joksikin epämääräiseksi "hajuttomaksi, mauttomaksi ja värittömäksi" monikulttuuriseksi ihmiseksi.
Jos suomalaiset eivät saa olla suomalaisia, eikä Suomi Suomi, suomalaiset kokevat itsensä uhatuiksi ja muuttuvat vihamielisiksi muita kulttuureja kohtaan.
Kuvia:Iisalmi eri vuodenaikoina
