Kuvassa: Eetu Iston "Hyökkäys", josta yläosa on poistettu. Muutosten tuulet heiluttavat nyt Suomi-neitoa.
Suomalainen yhteiskunta on muutoksen kourissa. Syntyy ääriasenteita, kiihdytään herkästi.
Politiikan suurin tabu
Tämän päivän Hesarissa haastatellaan puolustusministeri Stefan Wallinia. "Nato-keskustelu on Wallinin mielestä paraikaa Suomessa aivan kummallista. 'Nyt jos mainitseekin sanan Nato, leimakirves heilahtaa', Wallin ihmettelee." (Juha-Pekka Raeste : Jos mainitseekin Naton, leimakirves heilahtaa. HS/Kotimaa 28.11.2011)
Presidentinvaalit
Uskon, että Niinistön suuri suosio johtuu nimenomaan siitä, että hän suhtautuu asioihin rauhallisesti ja asiallisesti, herättää luottamusta. Myös Pekka Haavisto ja Sari Essayah ovat maltillisia ja miellyttäviä, Essayah seuraa kuitenkin enemmänkin syrjästä keskusteluja. Arhinmäki esiintyy kannattajilleen, ja maneerina on jatkuva konfliktin korostaminen, kapinallinen käytös, mikä on tietenkin olennaista marksilaisperäiselle politiikalle. Vaikuttaisi siltä, että Arhinmäki on perusluonteeltaan rauhallinen ja kiva tyyppi, mutta aate velvoittaa "rähjäämään". Eva Biaudet elää omassa iloisessa suomenruotsalaisessa maailmassaan, on hauska ja ottaa kantaa tärkeisiin kysymyksiin, jotka eivät liity välttämättä presidentinvaalikampanjaan.
Pidän Timo Soinista, vaikka en pidä hänen kaikista mielipiteistään - ja hänelllä on kirjava lauma, puolueensa kasvatettavanaan. Lipponen ja Väyrynen, no älyä heillä on kummallakin, ja he osaavat puikkelehtia kuin ankeriaat vuosikymmenestä toiseen poliittisesta tilanteesta toiseen niin taitavasti, että kansan on vähän vaikeaa ottaa heitä vakavasti. Ihmetellä voi ja seurata kuin näytelmää.
Rotu, uskonto ja sukupuoli
Olen seurannut keskusteluja rotukysymyksistä ja seksuaalisten vähemmistöjen asemasta lapsuudesta asti, sillä ne asiat tulivat esille naapurien suhtautumisessa romaneihin ja homoseksuaaleihin, sitten vaihto-oppilasaikana ja varsinkin yhdeksänä Kanadan vuonna, jolloin elin erittäin monikulttuurisessa maassa ja erittäin monikulttuurisessa kaupunginosassa ja talossa.
Suomalaisten suhtautuminen rotukysymyksiin on edelleen miltei läpeensä rasistista: joko toista ihonväriä olevia ihmisiä väheksyvää ja torjuvaa tai liioiteltua huomiointia. Ei ole totuttu erilaisiin ihmisiin. Joka paikassa pitää olla mediassa esillä joku näkyvästi ulkomaalainen, token black, kuten Amerikassa sanottiin, ja sehän on myös eräs rasismin muoto. Samanlaista on suhtautuminen uskontoihin, kristittyjä ja muslimeja torjutaan ja pilkataan, muita mielistellään liioitellusti. Ihmiset eivät saa olla rauhassa sitä mitä ovat.
Samanlaista on suhtautuminen seksuaalisin vähemmistöihin: joko täysin torjuvaa tai liioiteltua huomioonottamista ja melkeinpä palvomista. Jälkimmäistä taitaa olla enemmän. Jos joku sanoo, että ei pidä esimerkiksi Saision homonäytelmästä, häntä syytetään heti homoseksuaalien vihaamisesta. Ei kestetä mitään arvostelua. Jos olisin homoseksuaalinen, en pitäisi kaikesta siitä sirkuksesta, mitä homoseksuaalisuuden ympärille on kehitetty.
Lapset
Samalla tavalla, kun esitin nettikeskustelussa, että äsken lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon saanut kirja Valoa, valoa, valoa on minusta sopivampi kirjaston aikuisten osastolle kuin pikkulasten luettavaksi, koska se kuvaa alaikäisten seksiä, minua syytettiin heti homofobiasta, vaikka en ollut edes maininnut lesboutta. Lastenoikeudet unohdetaan muodikkaampien naistenoikeuksien ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien rinnalla. Minusta näyttää siltä, että vain nuoret isät puolustavat nykyään lastenoikeuksia.
