Kommentti: Rakas kamala Suomi, no ainakin Helsinki

Rakastan Suomea ja Helsinkiä. Kesällä maailma tulee Helsinkiin. Se on silloin parhaimmillaan, kuin lupaus tulevaisuudesta, monikulttuurisesta suvaitsevaisesta Suomesta. Matkustan ulkomaille niin usein kuin voin ja voisin asua muuallakin. Saatan vielä muuttaa jonnekin muualle. Mutta täällä on kotimaani, jota kannan aina sydämessäni - halusinpa tai en.

Kommentti Leena Lumi -blogiin. Siellä oli jo 110 kommenttia ennen tätä.

En jaksa lukea kaikkia kommentteja. Mieleen ovat tulleet seuraavat havainnot:

Eihän" jytky "ole syy rasismiin, vaan seuraus vuosikymmenien eristyneisyydestä johtuneesta ja yleisesti hyväksytystä törkeästä rasismista, maan tavasta pilkata erilaista ihmistä.  Nyt vaan sanotaan ääneen, mitä on ennen kuiskailtu. Toisaalta se johtuu siitä, että kukaan ei ole kuunnellut vuosikymmeniin tavallisen kansan järkeviäkään toiveita esimerkiksi siirtolaispolitiikasta.

Suomi eli kauan suomettumisen ajan vaikenemiseen tottuneena. Vanhemmat ihmiset eivät olleet koskaan saaneet esittää julkisesti kritiikkiä esimerkiksi äärivasemmistolaisesta politiikasta, jota pursusi mediasta. Vain Amerikan haukkuminen oli sallittua TV:ssäkin. Itäisessä naapurissa tekniikka kukoisti, viljapellot lainehtivat ja taivas oli tullut maan päälle, mikäli uutisiin oli uskominen. Muuta mieltä ei saanut olla, jos halusi olla salonkikelpoinen.

Suomella on kasvukipuja. Eristäytyneen maan pitää muuttua monikulttuuriseksi eurooppalaiseksi maaksi. Se ei käy nopeasti.

Läksin suomettumista ja neuvostokommunismiin hullaantuneita pakoon Kanadaan yhdeksäksi vuodeksi perheeni kanssa. Kaikki Kanadaan niinä vuosina muuttaneet oli valittu tiettyjen pisteiden mukaan, joita sai ammattikoulutuksesta, kielitaidosta ja siitä, olisiko juuri heille sopivia töitä tarjolla. Sanottiin, että sen vuoksi siirtolaisia ei vihattu, he olivat toivottuja.

Katsottiin, että jokainen siirtolaisperhe oli lahja Kanadalle, sillä se työllisti suuren joukon ihmisiä. Erikseen olivat poliittiset pakolaiset. Heidät valtio otti vastaan avosylin, antoi starttirahan ja järjesti työpaikan. 60% Toronton lapsista ja nuorista puhui kotonaan muuta kieltä kuin englantia, jolla käytiin koulua. Kaikilla uskontokunnilla oli kokouspaikkansa, temppelinsä, kirkkonsa ja synagoogansa. (Iäkkkäiden vanhempien muuttoa Kanadaan suosittiin, mutta perheiden yhdistäminen on  tietääkseni koettu ongelmaksi myöhempinä aikoina.)

Elin monikulttuurisessa monimiljoonakaupungissa, jossa ketään ei pilkattu ihonvärin tai uskonnon vuoksi. Naapurimme edustivat kaikkia rotuja ja uskontoja. Meillä oli hyvät kohteliaat välit, vaikka oli tavallista, että vanhempien siirtolaisten lähipiiri muodostui oman kulttuurin edustajista. Lastemme lähimmät ystävät koulussa olivat kiinalaisia. Ihonväriin ei kiinnitetty yleensä ollenkaan huomiota.

Asuimme vaatimattomalla alueella vuokralaisina ja suurin osa naapureistamme oli paennut kommunisteja, vanhempi polvi natseja. Kotimaata arvostettiin. Kanadalainen sai olla samalla aikaa isänmaallinen omalle kotimaalleen, olla vaikkapa suomalainen tai ukrainalainen. Kenenkään uskonnollisia tapoja ei pilkattu. Kukaan ei sekoittanut juutalaisten ympärileikkausta tyttöjen silpomiseen. Muutkin kuin juutalaiset teettivät pojilleen ympärileikkauksen lapsen syntymän jälkeen sairaalassa, sillä sen uskottiin vähentävän naisten syöpiä.

Paluu Suomeen vuonna 1988 oli järkytys. Ihmiset olivat töykeitä, juopuneet virtsasivat kaduille, nuoret kauniit tytöt kiroilivat raitiovaunuissa ja makasivat oksennuksissaan Esplanadipuistossa vappuna. En ollut nähnyt sellaista missään Pohjois-Amerikan suurkaupungissa, joissa matkustimme kesäisin. Eräs newyorkilainen nuori mies sanoi, että Suomen vappu oli kuin Danten inferno.

Lehdistö ja TV-ohjelmat pilkkasivat kaikkia uskontoja ja monia kansanryhmiä. Muualla Suomessa oli varmaankin erilaista kuin Helsingissä, on ollut varmaankin aina.

Minusta Suomi on alkanut vähitellen muuttua tällä vuosituhannella eurooppalaiseksi maaksi, mutta olen kokenut että Keski-Euroopan entiset kommunistien miehittämät maat ovat enemmän länttä kuin Suomi.

Miksi sitten tulin Suomeen ja olen edelleen Suomessa?  Tulin kielen vuoksi ja tunnesyistä. Pidän Helsingistä. Uskon, että kaikki muuttuu paremmaksi, kun vihdoinkin voidaan puhua ja ehkä opitaan väittelemäänkin herjaamatta toisia.

Kommenttini: Lasten vihaaminen on yksi rasismin muoto

Photo: Anna Amnell

 Iineksen blogissa Iines kirjoitti itse eräässä kommentissa: "Uskon, että on myös naisia, jotka eivät pidä lapsista. Olen joskus miettinyt, onko naisessa jokin vika, jos hän ei pidä lapsista."

Kommenttini:

Se on varmaankin vain ennakkoluuloa, jota on muitakin ihmisryhmiä kohtaan.

Eräs mies kertoi, että hän ei voinut sietää lapsia nuorena. Mutta sama mies oli aivan hullaantunut lapsiinsa, kun hänelle tuli lapsia. Sen jälkeen hän on pitänyt kaikista lapsista.

On siis kysymys samasta asiasta kuin rasismissa, ennakkoluulosta: kun ei tunne, karttaa, jopa vihaa.

Tässä mielessä aikamme tehokkaat ehkäisykeinot ovat tuhoisia: monet ihmiset menettävät elämästään sen suuren ilon, mitä lapset tuovat elämään.

Suomi oireilee muutoksen kourissa

Kuvassa: Eetu Iston "Hyökkäys", josta yläosa on poistettu. Muutosten tuulet heiluttavat nyt Suomi-neitoa.

Suomalainen yhteiskunta on muutoksen kourissa. Syntyy ääriasenteita, kiihdytään herkästi.

Politiikan suurin tabu

Tämän päivän Hesarissa haastatellaan puolustusministeri Stefan Wallinia. "Nato-keskustelu on Wallinin mielestä paraikaa Suomessa aivan kummallista. 'Nyt jos mainitseekin sanan Nato, leimakirves heilahtaa', Wallin ihmettelee." (Juha-Pekka Raeste : Jos mainitseekin Naton, leimakirves heilahtaa. HS/Kotimaa 28.11.2011)

Presidentinvaalit

Uskon, että Niinistön suuri suosio johtuu nimenomaan siitä, että hän suhtautuu asioihin rauhallisesti ja asiallisesti, herättää luottamusta. Myös Pekka Haavisto ja Sari Essayah ovat maltillisia ja miellyttäviä, Essayah seuraa kuitenkin enemmänkin syrjästä keskusteluja. Arhinmäki esiintyy kannattajilleen, ja maneerina on jatkuva konfliktin korostaminen, kapinallinen käytös, mikä on tietenkin olennaista marksilaisperäiselle politiikalle. Vaikuttaisi siltä, että Arhinmäki on perusluonteeltaan rauhallinen ja kiva tyyppi, mutta aate velvoittaa "rähjäämään". Eva Biaudet elää omassa iloisessa suomenruotsalaisessa maailmassaan, on hauska ja ottaa kantaa tärkeisiin kysymyksiin, jotka eivät liity välttämättä presidentinvaalikampanjaan.

Pidän Timo Soinista, vaikka en pidä hänen kaikista mielipiteistään - ja hänelllä on kirjava lauma, puolueensa kasvatettavanaan. Lipponen ja Väyrynen, no älyä heillä on kummallakin, ja he osaavat puikkelehtia kuin ankeriaat vuosikymmenestä toiseen poliittisesta tilanteesta toiseen niin taitavasti, että kansan on vähän vaikeaa ottaa heitä vakavasti.  Ihmetellä voi ja seurata kuin näytelmää.

Rotu, uskonto ja sukupuoli

Olen seurannut keskusteluja rotukysymyksistä ja seksuaalisten vähemmistöjen asemasta lapsuudesta asti, sillä ne asiat tulivat esille naapurien suhtautumisessa romaneihin ja homoseksuaaleihin, sitten vaihto-oppilasaikana ja varsinkin yhdeksänä Kanadan vuonna, jolloin elin erittäin monikulttuurisessa maassa ja erittäin monikulttuurisessa kaupunginosassa ja talossa.

 Suomalaisten suhtautuminen rotukysymyksiin on edelleen miltei läpeensä rasistista: joko toista ihonväriä olevia ihmisiä väheksyvää ja torjuvaa tai liioiteltua huomiointia.  Ei ole totuttu erilaisiin ihmisiin. Joka paikassa pitää olla mediassa esillä joku näkyvästi ulkomaalainen, token black, kuten Amerikassa sanottiin, ja sehän on myös eräs rasismin muoto. Samanlaista on suhtautuminen uskontoihin, kristittyjä ja muslimeja torjutaan ja pilkataan, muita mielistellään liioitellusti. Ihmiset eivät saa olla rauhassa sitä mitä ovat.

Samanlaista on suhtautuminen seksuaalisin vähemmistöihin: joko täysin torjuvaa tai liioiteltua huomioonottamista ja melkeinpä palvomista. Jälkimmäistä taitaa olla enemmän. Jos joku sanoo, että ei pidä esimerkiksi Saision homonäytelmästä, häntä syytetään heti homoseksuaalien vihaamisesta. Ei kestetä mitään arvostelua. Jos olisin homoseksuaalinen, en pitäisi kaikesta siitä sirkuksesta, mitä homoseksuaalisuuden ympärille on kehitetty.

Lapset

Samalla tavalla, kun esitin nettikeskustelussa, että äsken lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon saanut kirja Valoa, valoa, valoa on minusta sopivampi kirjaston aikuisten osastolle kuin pikkulasten luettavaksi, koska se kuvaa alaikäisten seksiä, minua syytettiin heti homofobiasta, vaikka en ollut edes maininnut lesboutta. Lastenoikeudet unohdetaan muodikkaampien naistenoikeuksien ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien rinnalla. Minusta näyttää siltä, että vain nuoret isät puolustavat nykyään lastenoikeuksia.

Glass ceiling - lasikatto

Lasikatto, näkymätön este tai torjunta,  on laajempi ilmiö, kuin mitä tavallisesti käsitetään. Tavallisesti sen katsotaan merkitsevän estettä naisen työuralla. Mutta mielestäni sen voidaan käsittää tarkoittavan myös laajemmin torjuntaa, joka kohdistuu johonkin ihmisryhmään, jota estetään olemasta mukana yhteisön elämässä. Se voi olla pitkälle kehitettyä byrokraattista järjestelmää säilyttää valta jonkin ryhmän käsissä.

Kokosin merkityksiä englanninkielisistä teksteistä. Glass ceiling: Racial, ethnic, religious discrimination or harassment, exlusion from informal networks.

Musta poika natsi-Saksassa

Kuvassa Hackesche Höfe Berliinissä. Kuva: Anna Amnell

Ebony-lehden entisen päätoimittajan Hans-Jürgen Massaquoin muistelmateokseen "Destined to Witness: Growing Up Black in Nazi Germany" (1999)  perustuva TV:n minisarja oli niin kiinnostava, että etsin netistä tietoa siitä, millainen ihminen kasvoi Hans-Jürgenistä.

Massaquoin äiti oli saksalainen sairaanhoitaja ja isä liberialainen opiskelija.  Isoisä oli entinen heimokuningas  Momulu IV,  Liberian pääkonsuli, joka eli ylellistä elämää Hampurissa. Isä toimi myöhemmin liikemiehenä, palasi Afrikkaan jättäen 4-vuotiaan lapsensa ja tämän äidin  Saksaan.

Massaquoi toimi Saksassa muusikkona ja tulkkina, kävi Liberiassa mutta ei viihtynyt siellä. Hän muutti sodan jälkeen Yhdysvaltoihin, oli Korean sodassa ja opiskeli journalismia yliopistossa Illinoisissa.  Hän oli 40 vuotta Ebony-lehden päätoimittaja.  Floridassa eläkevuosiaan viettävä Massaquoi (synt. 1926) katsoo edelleen olevansa saksalainen, ja hänen poikansa puhuvat saksaa.

Massaquoin muistelmateosta on käytetty Saksassa jopa oppikirjana. Se on ainoa mustan ihmisen näkökulmasta kerrottu muistelma natsiajan Saksasta.

(Etsi Googlella kuvat Massaquoista.)

Järki ei riitä

Älyn lisäksi tarvitaan myös sydäntä, ihanteellisuutta ja hyvyyttä. En aio sortua sankaripalvontaan Obaman kohdalla, mutta en voi olla sanomatta, että hänessä yhtyvät kaikkein tärkeimmät hyvän valtiomiehen ominaisuudet.

Afrikkalaisen miehen pojan, orjien jälkeläisen aviomiehen valinta Yhdysvaltain presidentiksi on terveellistä shokkihoitoa amerikkalaisille. Muutosta voi tapahtua ihan konkreettisesti. Mutta se on shokkihoitoa myös meille muille.

Miten valtava merkitys onkaan sillä, että Obama vannoi valan käsi Lincolnin käyttämän Raamatun päällä. Siinä on vahva symboliikkaa: uskoa ihmisten todelliseen tasa-arvoon, uskoa Jumalaan ja siihen, että asiat pitää uskaltaa ottaa tosissaan, kokosydämisesti - ja järjen kanssa.

Mutta pelkkä järki ei riitä. Valistuksen ajan Jeffersonilla tarjoilivat ruokasalissa "mustat orjat", hänen omat biologiset lapsensa, jotka olivat hänen näköisiään.
Järkeä ei puuttunut 1900-luvun diktaattoreilta Euroopassa ja Aasiassa.

Monikulttuurisen maailman ongelmia

Keskustelussa eilen alustamastani aiheesta "Kun kieli sortaa" Jasmo, joka pitää blogia täällä ,toi esiin niin kiinnostavia näkökulmia, että vastaukseni paisui uudeksi alustukseksi.

Minusta tuntuu siltä, että Kanadassa kauan asuneena minulla on kanadalainen eli suomalaista paljon vakavampi asenne näihin kysymyksiin.

Joskus tuntui Kanadassa siltä, ettei oikein uskaltanut puhua mistään, kun aina oli vaarana loukata jotain ryhmää (eri uskonnot, feministit, kasvissyöjät, animal rights -ihmiset jne) Muutkin sanoivat samaa.

Täällä Blogistaniassa on vähän samaa: aina joku loukkaantuu ja pudottaa suosikkilistaltaan.:)

Vähemmistöryhmien
oikeudet ja velvollisuudet

Elämme monien kulttuurien, uskontojen ja rotujen maailmassa, siksi ne täytyy ottaa huomioon.

Onhan Suomessakin edelleen heimorajat. On esim. savolaisvitsejä, joihin savolaisena suhtaudun lähinnä huvittuneesti itsekin. Mutta tällaisesta ryhmästäkin puhuttaessa voidaan ylittää joku raja, jolloin ei olekaan enää kysymys vitsistä vaan eräänlaisesta "rasismista", savolaisvihasta. En tarkoita normaalia kritiikkiä jonkun ihmisen huonosta käytöksestä.

On totta, että kaikkialla toisaalta pienryhmiä "lellitään" ts. heidän annetaan määrätä outoja asioita perheenjäsenilleen pukeutumisessa, aviopuolison valinnassa yms. Vastaavaa ei valtaryhmän jäseniltä suvaittaisi. Minusta sellainen "lelliminenkin" on yksi rasismin muoto.

Kaikilta pitäisi vaatia samaa. Mutta sitten tulevat yksilön oikeudet. Tulee törmäys.
Sivistysvaltiot tunnustavat esimerkiksi oikeuden harjoittaa uskontoa. Sitä oikeutta suojellaan. Useimmissa maissa on myös oikeus olla harjoittamatta mitään uskontoa.

Tajuavatko esimerkiksi
suomalaiset enää ihmisiä,
jotka pitävät jotakin pyhänä?

Tunnen intiaanitaiteilijan, joka ei antanut minun laittaa edes valokuvaa (!) heille pyhästä esineestä (punotusta naamiosta) lehtiartikkeliin, jossa oli haastattelu mm. hänestä ja hänen johtamastaan kulttuurikeskuksesta.

Pääsimme kompromissiin. Hän lupasi, että voin käyttää tätä itse täysin sekuläärissä intiaanitaiteen näyttelyssä ottamaani kuvaa esimerkiksi esitelmissä kuten olen tehnytkin. Mutta lehtijuttuun sitä ei laiteta.

Samoin eräs pariisilainen sekatavarakauppias suostui vasta kovan neuvottelun jälkeen myymään [!] minulle, ei-muslimille, muovisen halvan taulun, jossa oli Koraanista otetun lauseen muodostama kuvio.
Sain ostaa sen vain sillä ehdolla, että lupaan pitää sitä joko seinällä, kaapissa muovipussissa tai kohtelen sitä muutoin kunnioittavasti. Mies oli hyvin ystävällinen ja kohtelias. Asia ei ole tuottanut ongelmia. Esine on kaapissa ja sitä on näytetty vieraille tai käytetty esitelmissä asiallisesti.


Jotain opittavaa
meilläkin

Meidän suomalaistenkin on parasta tottua siihen, että suuri osa maailman väestöstä kunnioittaa kovasti omaa uskontoaan ja yleensä myös muidenkin uskontoa kansainvälisten lakien mukaan.

Jotkut pitävät rotuakin tärkeänä, vaikka genetiikan avulla tiedämme, että rodut eivät ole sen kummempaa kuin silmien tai hiusten väreissä olevat erot. Miten suhtautua ihmisiin, jotka haluavat säilyttää oman ryhmänsä "puhtaana", ehkä jonkun katoamassa olevan ryhmän? Haluammeko me tai he itse museoida heidät ja heidän kulttuurinsa?

Miten me suomalaiset sijoitumme tässä ihmeellisessä palapelissä, jota elämämme ihmisinä nykymaailmassa?

Kun kieli sortaa

Illuusian blogissa pohditaan kielen ja rasismin yhteyksiä.

Kyllähän kieli voi sortaa monella tavoin. Tähän suhtaudutaan Pohjois-Amerikassa ja varsinkin Kanadassa paljon vakavammin kuin meillä Suomessa. Mitään alentavia tai loukkaavia ilmauksia rodusta, uskonnosta, kansallisuudesta tai sukupuolesta ei hyväksytä kouluissa, lehdistössä tai muussa julkisessa elämässä.

Kyllä se auttoi. Niinä yhdeksänä vuonna, jotka asuin monikulttuurisessa Kanadassa, en kuullut koskaan esimerkiksi rasistisista hyökkäyksistä, en sanallisista enkä fyysisistä. Ei olisi voinut kuvitellakaan, että jonkun uskontoa olisi lehdistössä herjattu.

Niin kauan kun meillä suhtaudutaan vähättelevästi rasismiin ja sen eri ilmenemismuotoihin, sitä ei saada kitketyksi pois. (Se on kokonaan eri asia, jos joku laskee leikkiä omasta rodustaan tai kansallisuudestaan.)

Kieli ja sukupuoli


Me suomalaiset pääsemme hyvin vähällä, kun meillä ei ole 'he' ja 'she' pronominien vastineita. Ne ovat herättäneet paljon keskustelua englanninkielisessä maailmassa. Nykyään esimerkiksi Kanadassa puhujan tai kirjoittajan täytyy ehdottomasti sanoa "he or she" tai "she or he" 'hän' pronominia tarkoittaessaan.

Sukupuolta koskevat ilmaukset ovat suomessa kiinnostava tapaus. Meillä ollaan sitä mieltä, että on saavutettu täydellinen sukupuolten tasa-arvo. Mutta se on tapahtunut ainakin kielessä niin, että naisista on tehty miehiä: lakimiehiä, puhemiehiä, kirkkoherroja. Mutta emme voisi kuvitellakaan, että miehistä käytettäisiin vastaavia ilmauksia, esimerkiksi niin että miestä sanottaisiin vaikkapa 'terveyssisareksi'.