Sattuuko kukaan tietämään, mikä tämä esine on? Olen ostanut sen Hietalahden kirpputorilta. Takaosa on metallia.
Olen ollut kouluajoista asti kiinnostunut maailmanuskonnoista. Tämä johtuu siitä, että tutustuin vaihto-oppilasvuonna ihmisiin, jotka edustivat aidosti omia uskontojaan. Läksin Amerikkaan silloiseen ahdasmielisen körttiläiseen Ylä-Savoon kyllästyneenä ateistina, joka piti Epiktetoksen Ojennusnuoraa tyynyn alla (kirjastosta jatkuvasti lainassa, meillä ei ollut kotona varaa ostaa kirjoja) ja palasin Suomeen lukioon klassista kristinuskoa kannattavana monikulttuurisena protestanttina, jollainen olen edelleen.
Sukulaisten ja ystävien joukossa on ollut aina eri uskontoja samoin kuin maltillista ateismia tai agnostismia edustavia ihmisiä. Kanadassa oli mahdollisuus harjoittaa uskontotieteellistä "kenttätutkimusta", sillä saattoi vierailla vaikkapa hindutemppelissä ja naapurit edustivat mitä erilaisimpia uskontoja ja omalääkäri oli myös rabbi. Hyvin on tultu toimeen kaikkialla toinen toistamme kunnioittaen, sillä uskonto on herkkää aluetta, jossa toisen omaatuntoa tulee kunnioittaa. Taistelevien suomalaisten ateistien melske on jotain ihan uutta.
Ennen Kanadaan muuttoa opiskelin uskontotiedettä ja aikomuksenani oli ryhtyä tutkijaksi aiheena lapsen asema suurissa maailmanuskonnoissa. Tässä oli eräänä esikuvana professori Osmo Tiililä, jonka luentoja suurista maailmanuskonnoista kuuntelin opiskeluaikana yhden lukuvuoden ajan, vaikka en opiskellut teologiaa. Kävin myös tapaamassa Tiililää hänen kotonaan. Hän osoittautui kirjallisuutta ja ylensäkin kulttuuria harrastavaksi miellyttäväksi herrasmieheksi, ja hänellä oli hieno kokoelma eri uskontojen esineitä. Ymmärrän, että teologipiireissä hänestä saattaa olla vallalla aivan toisenlainen käsitys.
Noista ajoista lähtien olemme mieheni kanssa koonneet vastaavanlaisia esineitä. Meillä ne ovat enimmäkseen vaatimattomia ja edullisia esineitä, joita kutakin uskontoa harjoittavat ihmiset itse käyttävät. Lapsemme ja ystävämme ovat tuoneet eri puolille maailmaa suuntautuvilta matkoiltaan meille ikoneita, Buddhan kuvia, intialaisia jumalten kuvia ja muuta vastaavaa. Suurin osa niistä on kaapissa, sillä ne täytyy aina laittaa sinne talteen, kun poikamme kissa tulee meille hoitoon. Täytyy niitä suojella pölyltäkin. Toisinaan laitamme niitä esille. Vain ikonit ja quebeckiläisiltä sukulaisilta saadut katolisuuteen kuuluvat esineet ovat jatkuvasti esillä. Eräs esine on aina kaapissa, nimittäin muovinen taulu, jossa jokin muslimien uskonnollinen lause, sillä lupasin sen myyjälle, pariisilaiselle kauppiaalle laittaa sen seinälle, pitää sitä kaapissa tai esillä luennnoilla tai vastaavassa tilanteessa.
Tuntuu, että uskonnoista ei ole koskaan puhuttu Suomessa niin paljon kuin nykyään. Toisessa äärilaidassa ovat uskontoja lapsellisesti ilman asiallisia argumentteja herjaavat tiukkapipoiset ateistit, jotka haluavat kieltää kokonaan uskontojen harjoittamisen, ja toisessa omaa uskontoaan fundamentalistisesti ja jopa väkivallalla edistävät ihmiset. Siihen väliin mahtuu monenlaista.
Äsken luin tämän päivän Kotimaa-lehdestä, että Skeptikoilta Huhaa-palkinnon saanut kasvatustieteilijä ja filosofi Tapio Puolimatka ei suinkaan edusta maailmankuvaa, jossa uskotaan 6000 vuotta sitten luotuun maailmaan eikä vastusta evoluutioteoriaa, vaan pitää tutkimisen arvoisena sitä, että elämä on kehittynyt vuosimiljoonien aikana evoluutioteorian kautta, mutta Jumalan ohjaamana prosessina. (Jussi Rytkönen: Luomisopin puolustaja. Kotimaa, 17-19, 12.2.2009) Samassa lehdessä on kirjoitus, joka käsittelee Ayaan Hirsi Alia ja Khaled Hosseinia. (Danielle Miettinen: Musliminaisen asialla.)
Kiasmassa on avattu Marita Liulian taidenäyttely "Choosing my Religion". Sen mukaan, mitä Helsingin Sanomain artikkeli (Kaisa Heinänen: Taiteilija teki museosta temppelin. HS/kulttuuri. 12.2.2009) kertoo, Liulia on valintansa tehnyt ja kannattaa postmodernia pluralismia - vai onko tämä vain uskontotieteilijä Utriaisen tulkinta. Kunhan paranen kamalasta nuhastani, menen katsomaan Liulian näyttelyä. Valokuvat Liulian töistä näyttävät hyvin kauniilta ja herkiltä. Haastattelun alaotsikon mukaan Liulian näyttely "tutkii maailmanuskontoja". Siinä tapauksessa näyttelyn nimi on huonosti valittu.
Se vie nimittäin ajatukset suhtautumistapaan, jossa uskonnoista valitaan herkkupaloja niin kuin karkkikaupasta karkkeja paperipussiin. Tällaista uskonnollisuutta sanotaankin super market -uskonnoksi. Sitä sanotaan sivistyneemmin pluralismiksi, jota edustaa parhaiten englantilainen John Hick, jonka ajatukset ovat tulleet minulle kovasti tutuiksi, sillä olin Uskontojen universumi-nimisen Hickiä käsittelevän väitöskirjan ja yliopistollisen kurssikirjan kielentarkastaja.
Näkisin ainakin hickiläisen pluralismin kulttuuri-imperialismina, jossa länsimainen eliitti muokkaa maailmanuskonnoista mieleisensä seoksen ja vaatii kaikkia muitakin omaksumaan juuri sen ja hylkämään oman uskontonsa. Mitä minä kirjoitinkaan äsken totalitaristisesta trendistä? Siitä on ajatuksenvapaus kaukana.
