Hevonen ja minä

Asuimme pitkään sukulaisten talossa, jossa oli isot hevostallit, vaikka se oli keskellä kaupunkia. Jussi-sedällä oli pellot kaupungin ympärillä. Hän oli innokas hevosmies.

Markkinoiden aikaan talleja vuokrattiin hevoskauppiaille. Piha tungeksi miehiä, jotka tulivat ihailemaan kauniita ja arvokkaita hevosia. Eräällä vakinaisella tallinvuokraajalla oli venäjänvinttikoira, josta tuli ystäväni. Istuin sen kanssa pihan reunalla majassa, jonka leikkitoverini ja minä olimme yhdessä rakentaneet laudanpalasista. Olimme silloin alakoululaisia.

Rakastin hevosia. Usein menin talliin ja pudottauduin heinäluukusta jonkun hevosen selkään. Makasin siinä hevosen leveän selän päällä hiljaa, liikkumatta. Tiesin, että hevosista on mukavaa, että niillä on seuraa. Koulussa meillä oli eläinsuojeluyhdistys. Jos näin jonkun lyövän hevosta, juoksin hänen luokseen ja aloin moittia häntä ankarasti niin kuin opettaja oli neuvonut: ”Hevosta ei saa lyödä.”

Vain kerran pelästyin hevosta. Eräs hevonen pillastui ja juoksenteli ympäri pihaa. Menin korkean ruusupensaan taakse piiloon ja näin äkkiä hevosen seisovan pensaan takana takajaloillaan suurena ja pelottavana. Mutta tiesin, että hevonen ei tekisi lapselle pahaa.

Kuuntelin hevosmiesten juttelua. Enimmäkseen he juttelivat hevosista, lempeästi ja arvostavasti. Mutta kerran näin, kuinka humalainen mies halusi välttämättä tutkia hevosen hampaita. Omistaja kielteli.

Katsoin vierestä kadulla talomme edessä, kuinka mies alkoi repiä hevosta, kierteli ja räyhäsi. Yhtäkkiä hevonen potkaisi miestä takajalallaan, ja mies putosi maahan pehmeästi tömähtäen. Ihmettelen yhä, miksi tämä miehen kuolema ei järkyttänyt minua. Onko lapsi niin lähellä luontoa, että hän kokee tällaisissa asioissa luonnon armottomat lait?

Neuvoja kirjoittajille

Viidakon reunalta löytyi näin hyvää kirjoittamisesta . Lue Raymond Carver: Priciples of a story. Kiitos, Kirsi! Thanks, Raymond!

Miten netti turvalliseksi lapsille?

Kuva: Gracey Stinson. Netistä löytyi: Working for a safer internet.

Lapset ja internet

Meillä on kerrostalon kellarissa verkkoseinäinen komero, jossa on tyypilliseen tapaan epämääräinen joukko laatikoita, koreja, polkupyöriä, pukupusseja ja kodinkoneiden laatikoita seuraavaa muuttoa varten. Siellä on myös iso pahvilaatikko, jonka kylkeen on kirjoitettu tussilla "Aurora Pariisissa". Se on täynnä aineistoa, joka käsittelee 1900-luvun alun Pariisia.

Olen suunnitellut jo monta vuotta kirjoittavani kirjan, jossa tyttökirjojeni sankaritar Aurora opiskelee Pariisissa. Aihe on minulle tuttu, sillä minulla on siitä paljon kirjoja, tunnen 1900-luvun alun ennestään. Tyttäreni, poikani ja miniäni ovat opiskelleet pitkiä aikoja Pariisissa. Olen saanut sieltä kirjeitä ja kuullut tarinoita. Osa uusista sukulaisista asuu siellä.

Kirja on ollut jo kauan mielessäni ja nimikin on valmiina: Chez Aurora. Auroran luona. Olin tutkinut huolella nettiä ja löytänyt samalla nimellä vain jonkun amerikkalaisen kissablogin ja lattiapäällysteliikkeen mainoslauseita yms. Laitoin tämän nimen blogille, jonka perustin viime yönä 1900-luvun aineistoa varten, kun siirsin sen pois lipastosta.

Ikävä yllätys

Tänään huomasin, että internetistä löytyikin sillä nimellä heti ensimmäiseksi pikkulukijoilleni sopimatonta aineistoa. Tänään Bloggerilla oli pitkä huoltotauko, ja odotin kärsimättömänä, että pääsisin muuttamaan nimen. Nyt se sopiva myös nuorille lukijoille, jotka etsivät sieltä aineistoa kirjaesitelmään.

Siitä tuleekin mieleeni: Onko Suomessa blogeja nimenomaan lapsille? En ole koskaan tarkistanut asiaa. Ainakin Yhdysvalloissa ja Ranskassa on blogeja, joissa vanhemmille neuvotaan lapsille sopivaa luettavaa ja puuhattavaa. Ranskankielinen sivusto "Les enfants sur internet" onkin linkkilistassani. Amerikkalaisen linkin olen kadottanut jossakin niistä monista katastrofeista, jotka ovat koetelleet bloggarin uraani.