"Kun kritiikin asettamat tieteellisyyden vaatimukset nousevat liian korkeiksi, hän ilmaisee, että tieteellistä pätevyyttä tärkeämpää on samanmielisten suosio.--
Freud ei ollut uskonnollinen, mutta hän perusti uskomusjärjestelmän, jolla voi korvata uskonnon, koska se pyrkii antamaan tyhjentävän kuvauksen ihmismielen toiminnasta. --
"-- Freudin julkaisemat tapauskertomukset ovat kaikkein painavin syytekirjelmä sekä hänen omaa ajatteluaan että psykoanalyyttista hoitokäytäntöään kohtaan. --
Kaikesta huolimatta Freud elää kuin paraskin klassikko! Miksi ihmeessä, jos hänen työnsä oli tällaista päähänpinttymien ja väärinymmärrysten kavalkadia? --"
Freudin pysyvästä merkityksestä:
"Oma käsitykseni on, että Freudin melkein kaikki sisällölliset väittämät ovat virheellisiä, mutta hänen kiinnostuksensa kohde ja pyrkimystensä suunta edustavat yleisinhimillistä kokemusta omaan [po. oman] mielemme käsittämättömästä kokonaisuudesta, josta vain osa on sisäisten aistiemme tavoitettavissa."
Suomen Akatemian akatemiatutkija Jari Ehrnrooth: "Opettaja pysyy vaikka opit on kaadettu. Sigmund Freud palvoi teorioitaan eikä pyrkinyt kaikin keinoin potilaidensa tervehtymiseen." -Helsingin Sanomat/C2 Kulttuuri, 4. kesäkuuta 2006.
Lukekaa Ehrnroothin artikkeli.
Freud ei löytänyt tiedostamatonta. Monet muut olivat puhuneet siitä ennen häntä. Freudissa oli parasta se, että hän korosti tiedostamattoman merkitystä ihmisen käytöksen selittämisessä. Hän teki suuria virheitä, mm syyllisti uhrit (mihin myös Ehrnrooth viittaa) ja teki Oidipus-kompleksista "maailmanselityksen".
Sivut
- Etusivu
- Vakoilijoita pikkukkaupungissa info Weebly
- Suomen Nuorisokirjailijat/Annna Amnell
- Lucia ja Luka (2013)
- Vaahteralaakson Aurora. Yhteispainos. Arvosteluja
- Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. 2014 Kansi ja info
- Anna Amnell's historical novels
- Anna Amnell in Wordpress.com
- Art deco, vintage
- KOTISIVUBLOGI
- NOJATUOLIPUUTARHURI
- INFO & KAIKKI BLOGINI
- Broken Star -käsityöblogi
- Nukkekotiblogi Auroran talo
- Maria ja Jaakko. Suksimestarin suku
sunnuntai, kesäkuuta 04, 2006
lauantaina, kesäkuuta 03, 2006
Gerbera osoittaa kiitollisuuttaan
Saimme keväällä lahjaksi gerberan. Se oli pitkään keittiön pöydällä koristeena. Kun se näytti kukkimisensa kukkineen, olin heittää sen pois. Laitoin sen sittenkin ikkunalaudalle verhojen taakse ihan kokeeksi. Nyt on jo muutama uusi kukka ja nuppuja kymmenkunta. Kukkiikohan se koko kesän? Voisiko sen saada säilymään talven yli? Miten sitä voi lisätä?
Kun puutarhaa on vain muutaman ikkunalaudan verran, voi kokeilla silloin tällöin jotakin. Nyt on saintpaulioiden ja gerberan vuoro. Yhdessä orkideassa on nousemassa kukkavarsi. Parhaimmillaan on puoli tusinaa orkideaa kukassa viikkokaudet. Orkideoiden kesäkukintaa odotellaan. Joitakin muitakin kukkivia kukkia voisi kokeilla.
Gerbera-sivut
Klikkaa kuvaa suuremmaksi.
Lisäys: Kauniin vaaleanpunaisen gerberan näet täällä: Pink Lady has a beautiful pink gerbera in her blog.
Täydellinen tuote
Kuva:Tuula Heiskanen.
Sikuri Amerikasta haastoi minut. Tehtäväni on lainata tekstiä Sikurilta itseltään ja kahdelta muulta bloggaajalta ja luoda niistä kokonaisuus. Lainasin Lankakomerolta, Treon blogista Ajatuksia taloudesta ja teknologiasta ATT ja Sikurilta itseltään.
"Ihan tyytyväinen olen kuitenkin tulokseen."
"Tämän lähemmäksi ikiliikkujaa ei juuri pääse."
"Saatan ruveta myymään näitä."
Lankakomero ja Treo, ehdittekö jatkaa leikkiä? Kiitos joka tapauksessa sanoistanne.
Mukavaa viikonloppua toivoo Blogisiskonne
Kuva: Grsites
perjantaina, kesäkuuta 02, 2006
Kesä kaupungissa alkaa
Kuva: Tuula Heiskanen
Helsinkiläinen ei voi valittaa, että kaupungissa on ikävää. On museoita, ulkoilmamuseoita, kansainvälistä tunnelmaa, konsertteja, arkkitehtuuria. Luontoa on lähellä, on puistot ja muut ulkoilualueet, meri ja ennen kaikkea Suomenlinna. Kävelyt valleilla ja uiminen meressä hevosenkengän muotoisessa lahdessa kannnattaa tehdä ainakin kerran kesällä kaikkien helsinkiläisten.
Rantakasarmin portin kuva tuo mieleen ne kolme vuotta, jotka asuimme Suomenlinnassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)