Sivut
- Etusivu
- Vakoilijoita pikkukkaupungissa info Weebly
- Suomen Nuorisokirjailijat/Annna Amnell
- Lucia ja Luka (2013)
- Vaahteralaakson Aurora. Yhteispainos. Arvosteluja
- Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. 2014 Kansi ja info
- Anna Amnell's historical novels
- Anna Amnell in Wordpress.com
- Art deco, vintage
- KOTISIVUBLOGI
- NOJATUOLIPUUTARHURI
- INFO & KAIKKI BLOGINI
- Broken Star -käsityöblogi
- Nukkekotiblogi Auroran talo
- Maria ja Jaakko. Suksimestarin suku
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomenlinna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomenlinna. Näytä kaikki tekstit
torstaina, marraskuuta 15, 2018
Suomenlinnassa 1970-luvulla
Noakin arkin ovi
Ihana #Suomenlinna, jossa asuimme melkein kolme vuotta. Asuntomme oli peruskorjaamaton, oli puulämmitys, kylmä vesi. Maalasin asuntomme seinät kauniiksi, isoimman huoneen eli lastenhuoneen keltaiseksi ja valkoiseksi, pienen olohuone-makuuhuoneen lämpimän ruskeaksi ja keltaiseksi, eteisen erilaisilla lämpimillä punaruskeilla väreillä. Lastenhuoneessa oli iso kaakeliuuni, jonka edessä istuimme iltaisin koko perhe ja luimme iltasatuja. Se oli ihanaa aikaa, sillä lapset olivat 3-8 - vuotiaita ja saaret olivat kauniit kaikkina vuodenaikoina. Kesällä Suomenlinna oli kuin paratiisi, talvella sai luistella jo aikaisin linnoituksen lammissa.
Monet sukulaiset olivat järkyttyneitä siitä, että akateemisesti koulutettu pariskunta asui niin primitiivisesti. Armeijan asunnot olivat huonossa kunnossa, sillä se oli sitä aikaa, jolloin vihattiin Suomen armeijaa ja rakastettiin suuren ja mahtavan naapurimaan armeijaa. Mutta vuokra oli alhainen ja mahdollisti minun olemisen kotiäitinä.
Kun mieheni lähti Kyprokselle rauhanturvajoukkoihin, meidän piti muuttaa, sillä en olisi jaksanut kantaa halkoja alakerran kellarista lämmitystä varten. Lasten koulu ei muuttunut, sillä he olivat käyneet koko ajan ranskalaista koulua, joka sijaitsi Eirassa.
tiistaina, heinäkuuta 22, 2014
Makrotex: Puinen. Wooden houses
Rakastan puutaloja. Kuvassa kouluaikojeni kaupungin Iisalmen punaiseksi maalattuja puurakennuksia. Yllä vasemmalla mieheni veljen tekemä koirankoppi, jossa emännöi aikoinaan mäyräkoira Netta.
Tuttu ikkuna. Tässä talossa asui kotiväkeni siihen aikaan, kun olin opiskelija ja pienten lasten äiti. Tämä oli vanhimman lapseni mummola. Pihassa kasvoi kukkia, ja pihapiirissä oli punainen aitta, josta on yllä monta kuvaa. Uimaranta oli vieressä, samoin siihen aikaan puutalossa sijainnut kaupunginkirjasto. Lisää kuvia Flickrin kansiossa, myös kauniista uimalan pukuhuonerakennuksesta.
yli 250 puutaloa Flickrin Puutalot-kansiossani
Klikkaa myös hakusanoa.:)
Onneksi ihan kaikkia puutaloja ei tuhottu.
Kirjailijatalo "Villa Kivi", Helsinki
Puutaloromantiikkaa Suomenlinnassa. Asuin Suomenlinnassa kaksi ja puoli vuotta.
Tämän viikon teema: puinen (Pieni lintu -blogissa lisää kuvia aiheesta 'puinen')
sunnuntai, tammikuuta 19, 2014
Talven värit. Winter in Helsinki
Photo: Anna Amnell
Suomenlinnan 1700-luvulla rakennetun talon Nooakin arkin ovi ja Kansallismuseon torni.
Värikollaasi 162: Talven värit
Värimalli: talvi
lauantaina, kesäkuuta 08, 2013
Nooakin arkki Suomenlinnassa
Nooakin arkki on rakennettu 1760-luvulla. Se on peruskorjattu viime vuosina. Kollaasissa näkyy rakennuksen pääty, porraskäytävä sekä entinen ovemme. Päädyssä olevan oven yläpuolella oli keittiömme ikkuna. Päädyn toinen kerros oli kerran kotimme, kaksi huonetta, pitkä käytävä, pieni keittiö ja WC, johon tuli kylmä vesi. Asuimme tässä talossa kaksi ja puoli vuotta, kolme kesää.
Asunnot olivat silloin peruskorjaamattomia. Niissä oli puulämmitys, täytyi ostaa halot, säilyttää ne alakerran puuvarastossa, kantaa ne sisälle. Toisessa huoneessa oli pyöreä peltinen pönttöuuni, toisessa leveä valkoinen kaakeliuuni, vähän samanlainen kuin eräs uuni Louhisaaressa. Meidän uunissa ei ollut tilaa, jossa olisi voinut pitää ruuat lämpiminä. Keittiössä ei ollut muuta lämmitystä kuin hella, jossa ei ollut edes muuria.
Nooakin arkki kuten melkein kaikki muutkin Suomenlinnan rakennukset olivat siihen aikaan armeijan virka-asuntoja, ja Suomen armeija oli silloin Suomessa erittäin epäsuosittu - päinvastoin kuin esimerkiksi Neuvostoliiton armeija. :) Oli 1970-luku.
Mutta ajan henki ei pystynyt pilaamaan saaren kauneutta. Siellä asuminen oli suuri elämys kaikkina vuodenaikoina.
Olen kirjoittanut tähän blogiin monta juttua Suomenlinnasta. Klikkaa hakusanoja 'Nooakin arkki' tai Suomenlinna'.
Kaunis Suomenlinna (kuvakansio Flickrissä)
Lue myös
http://blogisisko.blogspot.fi/2012/02/suomenlinna-kylma-vesi-ja-puulammitys.html
Asunnot olivat silloin peruskorjaamattomia. Niissä oli puulämmitys, täytyi ostaa halot, säilyttää ne alakerran puuvarastossa, kantaa ne sisälle. Toisessa huoneessa oli pyöreä peltinen pönttöuuni, toisessa leveä valkoinen kaakeliuuni, vähän samanlainen kuin eräs uuni Louhisaaressa. Meidän uunissa ei ollut tilaa, jossa olisi voinut pitää ruuat lämpiminä. Keittiössä ei ollut muuta lämmitystä kuin hella, jossa ei ollut edes muuria.
Nooakin arkki kuten melkein kaikki muutkin Suomenlinnan rakennukset olivat siihen aikaan armeijan virka-asuntoja, ja Suomen armeija oli silloin Suomessa erittäin epäsuosittu - päinvastoin kuin esimerkiksi Neuvostoliiton armeija. :) Oli 1970-luku.
Mutta ajan henki ei pystynyt pilaamaan saaren kauneutta. Siellä asuminen oli suuri elämys kaikkina vuodenaikoina.
Olen kirjoittanut tähän blogiin monta juttua Suomenlinnasta. Klikkaa hakusanoja 'Nooakin arkki' tai Suomenlinna'.
Kaunis Suomenlinna (kuvakansio Flickrissä)
Lue myös
http://blogisisko.blogspot.fi/2012/02/suomenlinna-kylma-vesi-ja-puulammitys.html
Kesällä töissä ja muutenkin kaupungissa
Helsinki ei tyhjene kesäisin, päinvastoin se kuhisee elämää ja jännitystä. Minusta on ollut aina hauskaa olla Helsingissä kesäisin. Ehkä se johtuu osittain siitä, että itikoiden ja muiden kesäötököiden puremat tekevät minut suorastaan sairaaksi. Kaupunki sopii minulle.
Meillä ei ole myöskään olllut koskaan kesämökkiä, vaan olemme nauttineet kesästä puistoissa, meren rannalla ja saarilla, esimerkiksi Pihlajasaaressa.
Aikaisemmin teimme lomamatkoja Savoon tapaamaan lähisukulaisia. Lasten ollessa pieniä vietimme muutaman viikon mieheni veljen kesämökillä, minkä vuoksi lapsemme sanovat, että olihan meillä kesämökki. Olimme kiitollisia, kun mieheni veli antoi kesämökin käyttöömme. Hänen kaupunkiasuntonsakin oli kuin huvila meidän mielestämme.
Mustasaaressakin olemme käyneet lampaita ja perhosia ihailemassa. Nykyisen asuntomme lähellä on ihana, vielä tähän asti ihmeen kaupalla luonnonomaisena säilynyt Töölönlahti ja uusi löytö Meilahden ruusutarha.
Mieheni ja minä teemme kesällä töitä ja matkustamme ulkomaillekin keväällä tai syksyllä, jolloin siellä on viileämpää ja vähemmän turisteja. Turistien määrä ei ole Helsingissä vielä niin suuri, että siitä kärsisi, päinvastoin se tuo lisää kansainvälisyyttä ja eksotiikkaa kauniiseen pääkaupunkiimme.
Klikkaa hakusanoja 'kesä kaupungissa'.
Meillä ei ole myöskään olllut koskaan kesämökkiä, vaan olemme nauttineet kesästä puistoissa, meren rannalla ja saarilla, esimerkiksi Pihlajasaaressa.
Aikaisemmin teimme lomamatkoja Savoon tapaamaan lähisukulaisia. Lasten ollessa pieniä vietimme muutaman viikon mieheni veljen kesämökillä, minkä vuoksi lapsemme sanovat, että olihan meillä kesämökki. Olimme kiitollisia, kun mieheni veli antoi kesämökin käyttöömme. Hänen kaupunkiasuntonsakin oli kuin huvila meidän mielestämme.
Mustasaaressakin olemme käyneet lampaita ja perhosia ihailemassa. Nykyisen asuntomme lähellä on ihana, vielä tähän asti ihmeen kaupalla luonnonomaisena säilynyt Töölönlahti ja uusi löytö Meilahden ruusutarha.
Mieheni ja minä teemme kesällä töitä ja matkustamme ulkomaillekin keväällä tai syksyllä, jolloin siellä on viileämpää ja vähemmän turisteja. Turistien määrä ei ole Helsingissä vielä niin suuri, että siitä kärsisi, päinvastoin se tuo lisää kansainvälisyyttä ja eksotiikkaa kauniiseen pääkaupunkiimme.
Klikkaa hakusanoja 'kesä kaupungissa'.
tiistaina, toukokuuta 07, 2013
Alkukirjaimet 30: PO. Potta
Potta eli yöastia slovenialaisessa linnassa Ptuij-nimisessä kaupungissa.
Potta ja pottakaappi eli toilettikaappi. Rauma, museo
Potta voitiin laittaa reiällä varustetun tuolin alle kuten Suomenlinnan upseerinasunnossa. Museo
Alkukirjaimet 30: PO
keskiviikkona, marraskuuta 14, 2012
Erik Bruun sai vuoden 2012 muotoilupalkinnon
Tässä kuvassa on kolme metriä korkea Jaffa-juliste sen talon edessä, jossa asuin ensimmäisenä opiskeluvuonna.
Vuonna 1926 syntyneellä Bruunilla on työn alla postimerkkisarja ja Luonnonsuojeluliiton 75-vuotisjuhlajuliste.
Erik Bruun on ahkera ja miellyttävä taiteilija.
Lämpimät onnittelut sinne Suomenlinnaan!
perjantaina, marraskuuta 09, 2012
tiistaina, elokuuta 21, 2012
Kaupunkilaisparat
Meillä oli kotona aina kedonkukkia maljakoissa, ja minulla on tapana käydä poimimassa niitä juhannusaattona mieheni kanssa täällä Helsingissäkin. Niitä löytyy suurkaupungista joutomailta ja vanhojen ratojen varsilta. Käsittääkseni "baana" eli pyörätie alkaa nyt Eirasta juuri siitä paikasta, jossa kävimme poimimassa juhannukseksi piikikkäitä villiruusuja ja monenlaisia kedonkukkia. Voi teitä kaupunkilaisparkoja joku sukulainen sanoi, kun meillä ei ollut huvilaa eikä omaa pihaa. Kaikki pitää ostaa kaupasta, kun ei ole kasvimaatakaan. Kun Hesari äskettäin kertoi Etelä-Helsingin suosiosta, se unohti mainita, että kaikki sen alueen asukkaat eivät ole suinkaan rikkaita, vaan asuvat hyvinkin pienissä ja vaatimattomissa vuokra-asunnoissa.
Kaupunkilainen on kaupunkilainen, sille ei voi mitään. Minulla se johtuu varmaankin siitä, että asuin kouluvuoteni pikkukaupungin keskustassa. Kaikki oli vieressä: kirjasto, koulut, pankki, apteekki, halli, linja-auto-asema, kaupat. Rautatieasemalle piti vähän kävellä, kun meni ostamaan rautatiekioskista ulkolaisia lehtiä. Junaa en tarvinnut niinä vuosina monta kertaa. Kävin kaksi kertaa Kuopiossa, kerran katsomassa Puijon tornia ja toisen kerran radion järjestämässä kilpailussa. Helsingissä kävin vasta lukiossa ollessani, kun hain vaihto-oppilaaksi ja sitten Amerikkaan meno-ja tulomatkalla.
Helsinki oli alussa outo paikka. Kun tulin yksin Helsinkiin ja minun piti mennä käymään Amerikan suurlähetystössä, minulla ei ollut aavistustakaan siitä, missä se oli. Kysyin jossain Aleksilla neuvoa eräältä viisaan näköiseltä vanhalta herralta. Hän osoitti raitiotievaunun raiteita ja sanoi: "Kävelehän tuonnepäin näitä raiteita seuraten". Se oli viisas neuvo. Kävelin sohjoisia katuja Kaivopuistoon melkein Helsingin eteläkärkeen, jossa oli diplomaattien residenssejä, joitakin puuhuviloita ja vanhoja kivitaloja.
Raitiotievaunussa matkustaminen oli alussa täysin käsittämätöntä. Kun poikaystäväni ja minä tulimme ensimmäisenä opiskeluvuonna Helsinkiin, kävelimme alussa pitkätkin matkat, kun emme tienneet, miten raitsikassa piti käyttäytyä, mistä nousta sisälle, missä maksaa.
Olen asunut suurimman osan elämästäni Helsingin vanhassa keskustassa, alussa pienissä alivuokralaisasunnoissa ja kolhoosimaisessa opiskelija-asuntolassa sekä ruumisarkkuvaraston yläpuolella Rööperissä. Olin opiskeluaikana työssä Kaivopuiston laidalla katolisen kirkon vieressä. Välillä tuli lyhyt jakso muuallakin ja Helsinki tuli tutuksi: venäläinen dacha Huopalahdessa, Tehtaankatu, 1700-luvun peruskorjaamaton kivitalo Suomenlinnassa, tavallinen kerrostaloasunto Herttomiemessä, Hämeentiellä ja Myllypurossa. Kanadan vuosien jälkeen tuli mieheni tilava virka-asunto Ullanlinnassa. Siellä asuimme 20 vuotta, ja se tulee olemaan aina mielessäni varsinainen kotimme.
Etelä-Helsingin vanhoissa kerrostaloissa on korkeat huoneet, korkeat ikkunat, parkettilattiat, marmoritakkoja, ruokakomeroita. Ennen oli kaasuhella ja häkkivarastot vintillä. Kopisteluparveke on ainoa parveke, pihat asvalttia. Mutta lähellä on puistoja, kaupunkilaisen puutarhoja, joissa voi käyskennellä kuin entisajan ylhäisaatelisto linnojensa puistoissa. Parasta on se, että on lyhyt kävelymatka Stockmannille, kirjakauppaan ja kirjastoon. Ennustan, että seuraava asuntomme tulee olemaan pieni vuokra-asunto Rööperissä. Toivon, että sieltä on hyvä näköala - jonnekin.
kodit
Suomenlinna
Kaupunkilainen on kaupunkilainen, sille ei voi mitään. Minulla se johtuu varmaankin siitä, että asuin kouluvuoteni pikkukaupungin keskustassa. Kaikki oli vieressä: kirjasto, koulut, pankki, apteekki, halli, linja-auto-asema, kaupat. Rautatieasemalle piti vähän kävellä, kun meni ostamaan rautatiekioskista ulkolaisia lehtiä. Junaa en tarvinnut niinä vuosina monta kertaa. Kävin kaksi kertaa Kuopiossa, kerran katsomassa Puijon tornia ja toisen kerran radion järjestämässä kilpailussa. Helsingissä kävin vasta lukiossa ollessani, kun hain vaihto-oppilaaksi ja sitten Amerikkaan meno-ja tulomatkalla.
Helsinki oli alussa outo paikka. Kun tulin yksin Helsinkiin ja minun piti mennä käymään Amerikan suurlähetystössä, minulla ei ollut aavistustakaan siitä, missä se oli. Kysyin jossain Aleksilla neuvoa eräältä viisaan näköiseltä vanhalta herralta. Hän osoitti raitiotievaunun raiteita ja sanoi: "Kävelehän tuonnepäin näitä raiteita seuraten". Se oli viisas neuvo. Kävelin sohjoisia katuja Kaivopuistoon melkein Helsingin eteläkärkeen, jossa oli diplomaattien residenssejä, joitakin puuhuviloita ja vanhoja kivitaloja.
Raitiotievaunussa matkustaminen oli alussa täysin käsittämätöntä. Kun poikaystäväni ja minä tulimme ensimmäisenä opiskeluvuonna Helsinkiin, kävelimme alussa pitkätkin matkat, kun emme tienneet, miten raitsikassa piti käyttäytyä, mistä nousta sisälle, missä maksaa.
Olen asunut suurimman osan elämästäni Helsingin vanhassa keskustassa, alussa pienissä alivuokralaisasunnoissa ja kolhoosimaisessa opiskelija-asuntolassa sekä ruumisarkkuvaraston yläpuolella Rööperissä. Olin opiskeluaikana työssä Kaivopuiston laidalla katolisen kirkon vieressä. Välillä tuli lyhyt jakso muuallakin ja Helsinki tuli tutuksi: venäläinen dacha Huopalahdessa, Tehtaankatu, 1700-luvun peruskorjaamaton kivitalo Suomenlinnassa, tavallinen kerrostaloasunto Herttomiemessä, Hämeentiellä ja Myllypurossa. Kanadan vuosien jälkeen tuli mieheni tilava virka-asunto Ullanlinnassa. Siellä asuimme 20 vuotta, ja se tulee olemaan aina mielessäni varsinainen kotimme.
Etelä-Helsingin vanhoissa kerrostaloissa on korkeat huoneet, korkeat ikkunat, parkettilattiat, marmoritakkoja, ruokakomeroita. Ennen oli kaasuhella ja häkkivarastot vintillä. Kopisteluparveke on ainoa parveke, pihat asvalttia. Mutta lähellä on puistoja, kaupunkilaisen puutarhoja, joissa voi käyskennellä kuin entisajan ylhäisaatelisto linnojensa puistoissa. Parasta on se, että on lyhyt kävelymatka Stockmannille, kirjakauppaan ja kirjastoon. Ennustan, että seuraava asuntomme tulee olemaan pieni vuokra-asunto Rööperissä. Toivon, että sieltä on hyvä näköala - jonnekin.
kodit
Suomenlinna
lauantaina, helmikuuta 11, 2012
Suomenlinna: Kylmä vesi ja puulämmitys
Nooakin arkin ovi Suomenlinnassa. Kuva: Anna Amnell
Kommentti blogiin, joka on lopetetti, jossa puhutaan asunnoista ilman mukavuuksia.
Ihminen on sopeutuvainen. Asuimme pari kolme vuotta Suomenlinnassa peruskorjaamattomassa Nooakin arkissa, 1700-luvulla rakennetussa kerrostalossa.
Meillä oli uunilämmitys, keittiössä ja WC:ssä ei tosin ollut mitään lämmitystä. Taloomme tuli kylmä vesi, ja hankimme kaasulla toimivan vedenlämmittimen, jolla sai hetkessä kuumaa vettä keittiöön ja sieltä letkulla vessaan.
Meillä oli kolme pientä lasta, ja pesimme heidät joka ilta "vannassa" (vauvanpesuamme) tilavassa WC:ssä, jossa oli onneksi lattiakaivo. Sauna oli Merisotakoulun saarella. Talvipakkasilla työnsimme lapset vanhanaikaisessa lastenreessä saunaan ja takaisin. Sillalla kävi aikamoinen viima.
Lapset kävivät lastentarhaa ja koulua kaupungin puolella Eirassa ranskalaisessa koulussa, jonne kävelimme jään yli jäätietä myöten.
Lapset muistelevat Suomenlinnan asuntoa hienona asuntona. Olihan siellä kaunis valkoinen kaakeliuuni, melkein samanlainen kuin Louhisaaren kartanolinnassa, syvennys ruokien lämpiminä säilyttämistä varten puuttui.
Nooakin arkin restaurointi (asuntomme oli toisen kerroksen päädyssä. Kuvassa näkyvät ison lastenhuoneen kolme oikeaa ikkunaa ja keittiön ikkuna. Toisella puolen oli meidän pienempi olohuone. Sillä puolella olivat valeikkunat yhdellä seinällä. Linkissä olevassa tekstissä on virhe.)
2.
Siitä jäi hyvät muistot, sillä luonnon kauneus ja mielenkintoinen ympäristö voittivat asunnon epäkäytännöllisyyden. Se on nuoremmille lapsillemme ensimmäinen koti,jonka he muistavat ja aika joka on heille ruusuinen. Mutta kyllähän elämämme oli todella vaatimatonta.
Mutta koska asunto oli halpa, saatoin olla kotiäiti ja järjestää lapsille vapaan ja onnellisen lapsuuden, jossa on sekä luonnonkauneutta että uusien asioiden oppimista. Vanhimmalle lapselle se oli satujen ja seikkailun saari, jota hän tutki ystävänsä kanssa. Se oli ehkä onnellisinta aikaa perheessämme.
torstaina, elokuuta 04, 2011
Elämää kivilinnoissa
Monikerroksinen kivitalo on ollut varmaankin kylmä talvisin. Tämä tuli minulle mieleen, kun kävin kuumana heinäkuun päivänä Louhisaaren kartanossa.
Sieltä löytyi monelaisia uuneja ja takkoja. Käsittelen tässä vain päärakennuksen, sillä sivurakennuksesta on eri juttu.
Louhisaaresta löytyi yksi tuttu kaakeliuuni, samanlainen kuin se, joka oli Suomenlinnan Nooakin arkissa, jossa asuimme 1970-luvulla armeijan "virka-asunnossa", puulämmitteisessä isossa kaksiossa, asunnossa, josta on ihanat muistot, sillä Suomenlinna oli kaunis, kesät lämpimiä ja lapsemme pieniä ja suloisia.
Kotimme oli Suomenlinnassa (kuvani)
Klikkaa sanaa 'Louhisaari Manor', niin näet kaikki kuvat Louhisaaresta tai 'Suomenlinna' niin näet minun kivilinnani. Klikkaa myös sivun alalaidasta teksti 'vanhemmat tekstit" Louhisaari-kuvat Flickrissä
Sieltä löytyi monelaisia uuneja ja takkoja. Käsittelen tässä vain päärakennuksen, sillä sivurakennuksesta on eri juttu.
Louhisaaresta löytyi yksi tuttu kaakeliuuni, samanlainen kuin se, joka oli Suomenlinnan Nooakin arkissa, jossa asuimme 1970-luvulla armeijan "virka-asunnossa", puulämmitteisessä isossa kaksiossa, asunnossa, josta on ihanat muistot, sillä Suomenlinna oli kaunis, kesät lämpimiä ja lapsemme pieniä ja suloisia.
Kotimme oli Suomenlinnassa (kuvani)
Klikkaa sanaa 'Louhisaari Manor', niin näet kaikki kuvat Louhisaaresta tai 'Suomenlinna' niin näet minun kivilinnani. Klikkaa myös sivun alalaidasta teksti 'vanhemmat tekstit" Louhisaari-kuvat Flickrissä
lauantaina, marraskuuta 14, 2009
Nooakin arkki. Koti pommivaraston päällä
Kotiovi Suomenlinnassa. Keittiönikkuna oli tämän oven yläpuolella.
Tämän päivän Hesari kertoo Nooakin arkista, Helsingin vanhimmasta asuinkerrostalosta. Nooakin arkki tuli tutuksi meidän perheellemme, sillä asuimme siellä yli kaksi vuotta. Uutta oli se, että kotimme alla kellarissa oli ollut koko ajan pommivarasto, "200-vuotiaita, mustaa ruutia sisältäviä tykinkuulia. Sitten toisen maailmansodan aikaisia kranaatteja. Ja sitten patruunoita."(Jarmo Huhtanen: Nooakin arkki paljasti salaisuutensa. HS/Kaupunki 14.11.2009.) Artikkeli kertoo myös, että Suomenlinnan hoitokunta on julkaissut kirjan "Suomenlinnan kunnostus ja uusi käyttö". Lahdenmäki ja Amper (toim.)
Artikkeliin liittyy valokuvia, mm kovin tutuksi käyneestä porraskäytävästä, jossa näkyivät siihen aikaan eli ennen remonttia kahdensadan vuoden ajan maalikerrokset ja puiden reunustamasta tiestä, joka johtaa Suomenlinnan kirkolta Nooakin arkkiin, tie jota kuljin joka päivä kaupasta kotiin ja tuodessani lapsia koulusta, jota he kävivät mantereen puolella Helsingin ranskalais-suomalaisessa koulussa, joka sijaitsi siihen aikaan Laivurinkadulla, jonne pääsi talvisin myös jäätä pitkin kävellen.
Tässä blogissa on monia kirjoituksia Suomenlinnan ajasta, mm "Nooakin arkki Suomenlinnassa", "Koti Suomenlinnassa", "Kodikkuus kolmannella vuosituhannella". Klikkaa alla olevia sanoja "Nooakin arkki", niin löydät kirjoituksia siellä asumisesta ja kodistamme, joka oli peruskorjaamattoman Nooakin arkin toisessa kerroksessa etelänpuoleisessa päädyssä. Sanalla Suomenlinna löytyvät kuvat muualtakin Suomenlinnasta, mm Suomenlinnan kauniista puutaloista.
Suomenlinnan Nooakin arkki, "upseeritalo", oli eräs meille niin tyypillisistä slummimaisista "virka-asunnoista" satumaisen kauniissa ympäristössä. (mm kaunis ränsistynyt huvila Nikosian vihreällä linjalla turkkilaisen ja kreikkalaisen alueen välissä , ullakkoasunto Etelä-Haagassa sijaitsevassa vanhassa venäläisessä dachassa) Noakin arkki oli armeijan henkilökunnan asuintalo 1970-luvulla, jolloin armeija oli erittäin epäsuosittu Suomessa ja armeijan henkilökunnan asunnot huonossa kunnossa.
Nooakin arkin restaurointi, yksityiskohdat.
lauantaina, lokakuuta 03, 2009
Kotihommissa
Viime kuukausina aikani on kulunut kotihommissa, pakkaamisessa, muuttamisessa, purkamisessa, tavaroiden järjestelyssä. Vanhat tutut esineet saavat uuden paikan, usein esineet yhdistetään aivan uudenlaisiksi asetelmiksi kuten tässä keittiönnurkkauksessa, jossa pojan opiskeluaikanaan Torontossa luoma Suomenlinnan maisema, lahjaksi saatu ja kirpputorilta ostettu majakka ja Hietalahden kirpputorilta monta vuotta sitten ostettu kangas luovat yhdessä mielikuvan meren läheisyydestä.
lauantaina, marraskuuta 08, 2008
Kesämuistoja Suomenlinnasta
Hevosenkenkälahti Suomenlinnassa. Kuva: Matti Amnell (Kuva suurempana)
Vietin pari kesää tuolla paikalla. Lapset leikkivät uimarannalla tuntikaudet. Meillä oli eväät mukana. Lapset kävivät siellä myös uimakoulua, sillä silloin olivat kesät harvinaisen lämpimiä. Perheemme pienimmillä oli punaiset uima-avut käsivarsissaan, joten olo rannalla oli turvallista. Syntyi monta hiekkalinnaa.Minä istuin viltillä ja neuloin lapsille seuraavan talven vaatteet. Välillä suomenlinnalainen ystäväni piti silmällä meidänkin lapsia, ja minä kävin uimassa. Uin yleensä tuonne oikeanpuoleiselle laiturille ja takaisin. Mieheni tuli keskustasta töistä suoraan uimarannalle turistiveneellä. Sitten läksimme kotiin. Kävimme uimassa myöhään syksyyn asti. Lopulta oli vesi niin kylmää, että se kangisti jalkoja, ja saattoi vain kastautua.
tiistaina, syyskuuta 23, 2008
Kerran kaukana Herttoniemessä
Siihen aikaan kun olimme nuoria, jouduimme muuttamaan jatkuvasti mieheni työn vuoksi. Olemme asuneet avioliittomme aikana Helsingissä yhdeksässä osoitteessa (Niiden lisäksi on ollut kolme Kanadassa ja yksi Kyproksella.)
Asuimme Herttoniemessä Hiihtomäentiellä siihen aikaan, kun tein Narnia-graduani ja luin englannin lopputentteihin. Pikkusiskoni oli tullut lukioon Helsinkiin ja asui meillä. Kun hän aloitti lukion, asuimme lyhyen kävelymatkan päässä Munkkivuoren Yhteiskoulusta Etelä-Haagassa Kaivopuistosta tuodussa vanhassa dachassa. Matka Herttoniemestä Munkkivuoreen kesti taas kauan.
Valmistuttuani otin kuukauden sijaisuuden silloisesta Iivisniemen Yhteiskoulusta, joka sijaitsi Espoon perukoilla. Matka sinne ja takaisin kesti kaksi tuntia. Vaikka koulu oli oikein mukava ja rehtori harvinaisen fiksu, en voinut kuvitellakaan ottavani sieltä jatkuvaa työtä. Meillä oli kolme pientä lasta, enkä halunnut olla koko päivää poissa kotoa. Jäin kotiäidiksi.
Olisiko minusta tullut virkarouva, jos jo silloin olisi ollut metro? No, sitten muutimme Suomenlinnaan ja minulle tarjottiin työtä Santahaminasta. Vielä hankalampaa.
Kanadasta tultuani matkustin kahdeksan vuoden ajan keskustasta joka työpäivä Herttoniemen metroasemalle. Matka sujui yhdessä hujauksessa. Herttoniemi oli tullut lähelle.
"Rouva Sedis" on kirjoittanut
Herttoniemen historian. Löytyvätkähän sieltä ne mammutinluutkin, joita sanottiin olleen Herttoniemessä kerrostalomme vierestä lähtevässä metsäisessä maastossa?
Asuimme Herttoniemessä Hiihtomäentiellä siihen aikaan, kun tein Narnia-graduani ja luin englannin lopputentteihin. Pikkusiskoni oli tullut lukioon Helsinkiin ja asui meillä. Kun hän aloitti lukion, asuimme lyhyen kävelymatkan päässä Munkkivuoren Yhteiskoulusta Etelä-Haagassa Kaivopuistosta tuodussa vanhassa dachassa. Matka Herttoniemestä Munkkivuoreen kesti taas kauan.
Valmistuttuani otin kuukauden sijaisuuden silloisesta Iivisniemen Yhteiskoulusta, joka sijaitsi Espoon perukoilla. Matka sinne ja takaisin kesti kaksi tuntia. Vaikka koulu oli oikein mukava ja rehtori harvinaisen fiksu, en voinut kuvitellakaan ottavani sieltä jatkuvaa työtä. Meillä oli kolme pientä lasta, enkä halunnut olla koko päivää poissa kotoa. Jäin kotiäidiksi.
Olisiko minusta tullut virkarouva, jos jo silloin olisi ollut metro? No, sitten muutimme Suomenlinnaan ja minulle tarjottiin työtä Santahaminasta. Vielä hankalampaa.
Kanadasta tultuani matkustin kahdeksan vuoden ajan keskustasta joka työpäivä Herttoniemen metroasemalle. Matka sujui yhdessä hujauksessa. Herttoniemi oli tullut lähelle.
"Rouva Sedis" on kirjoittanut
Herttoniemen historian. Löytyvätkähän sieltä ne mammutinluutkin, joita sanottiin olleen Herttoniemessä kerrostalomme vierestä lähtevässä metsäisessä maastossa?
lauantaina, elokuuta 02, 2008
Suomenlinna. Entinen posti ja pitkä talo
Suomenlinnan kirkko
Suomenlinnan kirkko on ulkoremontissa, paketissa. Eteisessä on tämä kuva kirkosta sen alkuperäisessä asussa ortodoksisena kirkkona. Ruotsalaiset eivät rakentaneet Suomenlinnaan kirkkoa.
Suomenlinnan kirkossa on huonoin mahdollinen akustiikka. Sinne pitäisi tehdä joitain aivan radikaaleja muutoksia. Parasta olisi varmaankin muuttaa se ennalleen ortodoksiseksi kirkoksi, jonka jumalanpalvelukseen se on suunniteltu.
Suomenlinna Rantakasarmi
lauantaina, heinäkuuta 26, 2008
Suomenlinnan puutaloja 5
Jos tulee Suomenlinnaan lautalla ja rantakasarmin portista ja nousee tätä mäkeä ylös, näkee kauempana oikealla puutalon, joka on ollut tapahtumapaikkana myös eräässä Komissario Maigret -elokuvassa. Sen ohjaaja Pekka Parikka oli mieheni tupakaveri, kun nämä kauan sitten olivat RUK:ssa.
Sen takana oli suuria sireenipensaita. Niihin tuli kukkia myöhemmin kuin muualla Helsingissä, sillä Suomenlinnassa oli kylmempää kuin kaupungissa. Suomenlinnalaisen tunsi ainakin ennen siitä, että hän pukeutui lämpimämmin kuin muut helsinkiläiset.
Kerrottiin, että Suomenlinnan sireet olivat kotoisin Versailles'in puistosta, ja että Suomenlinnasta olivat sireenit levinneet muuallekin Suomeen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)