IMG_1766
Originally uploaded by amnellanna
helmikuussa.
My very old blog. Vuodesta 2005-
keskiviikkona, helmikuuta 13, 2008
Dramaattisia tekstiviestejä
Luulin jo, että kännykkäni on rikki. Minulle lähetetyt tekstiviestit eivät tulleet perille. Sitten huomasin, että olin tallentanut liikaa saamiani viestejä. Mutta millaisia viestejä!
"Kaikki suomalaiset evakuoidaan. Saavumme Helsinkiin huomenaamulla." 27.12.2004. Viesti Sri Lankasta.
Olimme vastassa lentoasemalla. Samassa koneessa kuin omaisemme tuli ihmisiä uima-asussa huopa harteillaan, iho naarmuilla ja mustelmilla ja lapsia ilman vanhempia. Kirkon kriisijoukot olivat auttamassa. Poikani ja miniäni olivat päässeet säikähdyksellä. He olivat olleet korkealla vuoristossa siihen aikaan, kun tsunami tuli. Loma keskeytyi, sillä hotelli, johon heidän oli määrä mennä seuraavaksi viikoksi, oli joutunut veden valtaan. Turistit lähetettiin tieltä pois. Oli tärkeämpiä asioita kuin turismi.
Sri Lankasta tullut ensimmäinen lyhyt, keskenjäänyt puhelu oli säikähdyttänyt meidät tosissaan: "Jakartassa on ollut maajäristys. Vesi nousee tänne asti. Olemme turvassa."
Uutinen tsunamista oli tullut Sri Lankassa matkaileville Jakartasta. Samaan aikaan Australiassa retkeilemässä ollut sukulainen, joka koti oli silloin Indonesiassa, ei tiennyt asiasta mitään, vaan lähetti viestin:
"Hyvää Boxing Daytä. Täällä Tapaninpäivä näyttää sujuvan shoppailun merkeissä." 26.12.".
Luettuani lisää tallessa olevia viestejä, päätin kirjoittaa vihdoinkin muistiin tärkeimmät niistä. Luonnoksistani eli omista viesteistä jääneistä kopioista, löytyi tämä viesti, jonka olin lähettänyt Mayanmarissa matkalla olevalle sukulaiselleni:
"Terveisiä 'sukujuhlasta', jollaiset mummon [vähää vaille 97-vuotiaana kuolleen äitini] hautajaisista tuli. Muisteltiin ja naurettiin paljon. Ikonigalleria-kabinetti oli upea. Seinät täynnä 1600-1700 -lukujen ikoneita 'luovutetulta alueelta'. Muistopäydällä myös NN:n kuvia. Kaksi muistoalbumia, NN:n ja mummon. Sama tarjoilu. Samat kynttilänjalat. " (Iisalmen Evakkokeskuksessa)
Siinä välissä oli myös viestejä siitä, mitä pitäisi tehdä Jakartan tulvassa vaurioituneille huonekaluille [ne korjattiín].
Perheen ja sukulaisten kesken oli vaihdettu viestejä säästä, pienistä ja suurista sairauksista, häistä ja hautajaisista. Useimmat viestit on tullut kuitenkin pyyhittyä pois. Nyt olen päättänyt kirjoittaa muistiin mahdollisimman paljon sellaisia tekstiviestejä, joilla on arvoa suku- ja henkilöhistorian kannalta.
Pidin pitkään tätäkin viestiä kännykässä:
"Venetsiassa oli upea ilma, hyvää ruokaa ja kaunista taidetta. Ainoa mitä ei löytynyt, oli kännykkälaturi."
Meillä nykyajan ihmisillä ei ole enää tapana kirjoittaa pitkiä kirjeitä, joita kirjoiteltiin ennen aikaan sukulaisten ja ystävien kesken, mutta onhan meillä tekstiviestit. Ehkä ne voidaan tulevaisuudessa siirtää heti muistiin omaan tietokoneeseen. Vai voidaanko jo? Onko tulevaisuus jo nyt - siinäkin asiassa?
"Kaikki suomalaiset evakuoidaan. Saavumme Helsinkiin huomenaamulla." 27.12.2004. Viesti Sri Lankasta.
Olimme vastassa lentoasemalla. Samassa koneessa kuin omaisemme tuli ihmisiä uima-asussa huopa harteillaan, iho naarmuilla ja mustelmilla ja lapsia ilman vanhempia. Kirkon kriisijoukot olivat auttamassa. Poikani ja miniäni olivat päässeet säikähdyksellä. He olivat olleet korkealla vuoristossa siihen aikaan, kun tsunami tuli. Loma keskeytyi, sillä hotelli, johon heidän oli määrä mennä seuraavaksi viikoksi, oli joutunut veden valtaan. Turistit lähetettiin tieltä pois. Oli tärkeämpiä asioita kuin turismi.
Sri Lankasta tullut ensimmäinen lyhyt, keskenjäänyt puhelu oli säikähdyttänyt meidät tosissaan: "Jakartassa on ollut maajäristys. Vesi nousee tänne asti. Olemme turvassa."
Uutinen tsunamista oli tullut Sri Lankassa matkaileville Jakartasta. Samaan aikaan Australiassa retkeilemässä ollut sukulainen, joka koti oli silloin Indonesiassa, ei tiennyt asiasta mitään, vaan lähetti viestin:
"Hyvää Boxing Daytä. Täällä Tapaninpäivä näyttää sujuvan shoppailun merkeissä." 26.12.".
Luettuani lisää tallessa olevia viestejä, päätin kirjoittaa vihdoinkin muistiin tärkeimmät niistä. Luonnoksistani eli omista viesteistä jääneistä kopioista, löytyi tämä viesti, jonka olin lähettänyt Mayanmarissa matkalla olevalle sukulaiselleni:
"Terveisiä 'sukujuhlasta', jollaiset mummon [vähää vaille 97-vuotiaana kuolleen äitini] hautajaisista tuli. Muisteltiin ja naurettiin paljon. Ikonigalleria-kabinetti oli upea. Seinät täynnä 1600-1700 -lukujen ikoneita 'luovutetulta alueelta'. Muistopäydällä myös NN:n kuvia. Kaksi muistoalbumia, NN:n ja mummon. Sama tarjoilu. Samat kynttilänjalat. " (Iisalmen Evakkokeskuksessa)
Siinä välissä oli myös viestejä siitä, mitä pitäisi tehdä Jakartan tulvassa vaurioituneille huonekaluille [ne korjattiín].
Perheen ja sukulaisten kesken oli vaihdettu viestejä säästä, pienistä ja suurista sairauksista, häistä ja hautajaisista. Useimmat viestit on tullut kuitenkin pyyhittyä pois. Nyt olen päättänyt kirjoittaa muistiin mahdollisimman paljon sellaisia tekstiviestejä, joilla on arvoa suku- ja henkilöhistorian kannalta.
Pidin pitkään tätäkin viestiä kännykässä:
"Venetsiassa oli upea ilma, hyvää ruokaa ja kaunista taidetta. Ainoa mitä ei löytynyt, oli kännykkälaturi."
Meillä nykyajan ihmisillä ei ole enää tapana kirjoittaa pitkiä kirjeitä, joita kirjoiteltiin ennen aikaan sukulaisten ja ystävien kesken, mutta onhan meillä tekstiviestit. Ehkä ne voidaan tulevaisuudessa siirtää heti muistiin omaan tietokoneeseen. Vai voidaanko jo? Onko tulevaisuus jo nyt - siinäkin asiassa?
tiistaina, helmikuuta 12, 2008
Koirakuvat-viikkohaaste: ystävä
Helsinki, Finland
Originally uploaded by amnellanna
On ihanaa, kun oma ystävä. Ystävän seurassa voi rentoutua, ei tarvitse pitää vieraskoreutta.
maanantaina, helmikuuta 11, 2008
Kommentteja: säveliä päässä ja vieraita kieliä
Lopussa kommenttini: Suggestopediset kielikurssit ovat hauskoja
Musiikkiunet, kommentti Kemppisen blogiin:
Täälläkin taidetaan tarvita lobotomiaa.
Kuulen usein päässäni tutun kappaleen jo ennen kuin se alkaa soida [levyltä]. Näen toisinaan musiikkiunia (klassista musiikkia).
Valitettavasti en osaa kirjoittaa muistiin säveliä, joten en tiedä ovatko ne jo keksittyjä vaiko uusia.:)
Kerran näin fantastisen unen, jossa olin 1900-luvun alun Pariisin tyylisessä kauniissa puistossa, ihmisillä oli Belle Epoque -vaatteet ja sekä näin että kuulin miehen laulavan. Kieli oli italiaa. Tuo uni on eräs elämäni kiinnostavimmista kokemuksista.
Onko kohtalomme olla tankeroita?
Kommentti keskusteluun vieraan kielen oppimisesta.
- , osuit toisaalta napakymppiin mielipiteessäsi kielen oppimisesta ja toisaalta meni pieleen.
Kun tyttäreni oli Sorbonnessa opiskelemassa ranskalaista kielitiedettä, hänen opettajansa kysyi: Onko sinulla virolainen äiti? Vaikka tyttäreni oli puhunut lastentarhasta asti ranskaa ja opiskellut sitä Kanadassakin, äidinkielestä oli jotain taustalla, sellaista jonka asiantuntija saattoi erottaa ja tunnistaa suomensukuiseksi kieleksi.
Tämä kielititeen asiantuntija sanoi, että hyvän kielitaidon oppimisen esteenä on juuri tuo mainitsemasi pelko oman identiteetin menettämisestä!
Aidosti kaksi- tai monikieliset ihmiset taas vaihtavat kieltä kuin kynää, jolla kirjoittavat omaa aitoa tekstiään. He voivat kuulostaa kuin eri ihmisltä eri kieliä puhuessaan, mutta ovat kuitenkin aidosti oma itsensä kuten esim Jeanne Moreau, jota haastateltiin eilen Teemassa. Hänen äitinsä oli englantilainen ja isä ranskalainen. Kaksikielisyys oli hänelle suuri rikkaus.
Intiaanit puhuvat Pohjois-Amerikassa aitoa englantia ja aitoa ranskaa. Puheessa voi olla alueellisia vaihteluja kuten muillakin. Heitä ei erota púheesta muista amerikkalaisista kuten ei afroamerikkalaisia tai muitakaan, joilla on kaikilla omat, usein hyvin monista maista peräisin olevat juurensa - geneettisesti. Minulla oli jamaikalainen työtoveri, joka puhui yhtä hienoa ja selvää englantia kuin Elisabet II. Niin oli puhuttu hänen kotonaankin.
On rasismia sanoa vaikkapa, että afroamerikkalaisten pitäisi puhua "mustien englantia". He saavat puhua sitä, jos haluavat kuten minä saan puhua (saanko?) savoa, jos haluan.
Suomalainen oppii vieraita kieliä ihan yhtä hyvin kuin muutkin. Parhaiten, jos aloittaa lapsena syntyperäisen opettajan tai muun aikuisen kanssa, nykyään TV-tä tai musiikkia kuunnellenkin. Kuuntelu on kaikkein tärkeintä aikuisellekin kielenopiskelijalle, ja sehän on nykyään helppoa: silitä, laita ruokaa ja opi samalla kieltä telkkarista.
Mutta taustalla oleva äidinkieli kuultaa takana usein vielä kolmannen polven siirtolaisillakin Pohjois-Amerikassa. Sitä pidetään rikkautena.
Mutta epäselvä ääntäminen haittaa ymmärtämistä. Sen voi kuka hyvänsä huomata kuunnellesssaan vaikkapa TV-haastatteluja.
Selvyys, ymmärrettävyys on tärkeitä. Englanti suomalaisittain äännettynä hankaloittaa kovasti ymmärtämistä varsinkin niillä, joiden äidinkieli on jokin muu kuin englanti tai suomi.
Toinen kommenttini:
"Syntyperäisen kaltainen ääntämys on siis täysin mahdoton ja älytön ihanne."
Ei nyt sentään. Jos lapsi muuttaa noin 10-11 -vuotiaana toiseen maahan tai joutuu muutoin vieraskieliseen ympäristöön, hänen ääntämisensä ja intonaationsa muodostuvat yleensä täysin syntyperäisen kaltaisiksi. Teini-ikäisenäkin se sujuu.
Joillekin se onnistuu TV:tä ja musiikkia kuunnellen.
Vanhemmat voivat pilata asian puhumalla lapsilleen omaa murteellista englantiaan oman äidinkielensä sijasta - jolloin lapsi menettää sen, mikä on aina suurí vahinko. (Vastaavasti Suomeen muuttaneiden ihmisten tulisi puhua lapsilleen omaa äidinkieltään.)
Aikuiselle syntyperäisyyden kaltaisuuden tavoittaminen ääntämisessä ja intonaatiossa on hyvin vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Olen tavannut henkilökohtaisestikin joitakin ihmisiä, jotka ovat siinä onnistuneet.
Mutta eihän tarvitse vaikuttaa syntyperäiseltä englanninpuhujalta. Huonollakin kielitaidollakin pärjää, kunhan on on avoin ja rohkea, puhuu ja käyttää käsiään ja ilmeitään. Hymyilee, katsoo silmiin.
Tämän huomasin Kanadassa, jossa puhuttiin englantia sujuvasti lukemattomilla aksenteilla ensimmäisessä siirtolaispolvessa. Hyvä itsetunto auttoi tässäkin asiassa.
Suomalaisen tavoitteena voisi olla sivistyneen ulkomaalaisen englanti, jota ymmärretään kaikkialla. Suomalainen kielenopetus on nykyään niin hyvää, että kyllä suomalaisen puheesta pitäisi selvää saada. Toista oli ennen, jolloin ei ollut yhtä hyvää mahdollisuutta vieraitten kielten kuulemiseen.
Muskeli-Netta sen jo sanoi: soinnillisten ja soinnittomien äänteiden erottaminen auttaisi paljon. Etteivät mene sanat sekaisin. Karmeitakin tilanteita syntyy, jos väheksyy oikean ja selvän ääntämisen tärkeyttä.
Kolmas kommentti: Suggestopediset kielikurssit ovat hauskoja
--
en usko, että opettajat asettavat vaatimuksia "syntyperäiseen" kielen puhumiseen, mutta saattaahan joku ihminen asettaa sellaisen itse itselleen. Saahan sitä harrastaa kaikenlaista, vaikka nuoralla tanssimista.:)
Jos haluatte opiskella kieltä todella hauskasti, menkää suggestopedisille kursseille. Siellä piirretään, lauletaan, keskustellaan, kuunnellaan musiikkia. Kullakin on rooli, jonka mukaan hän keksii elämäntarinan, suvun jne. Estot karisevat. Tehdään mielikuvituksessa kaukomatkoja.
Suosittelen. Olen ollut sekä oppilaana että opettajana. Olen uskaltautunut puhumaan jopa ranskaa sellaisten kurssien jälkeen, vaikka ranskantaitoni varsinkin kieliopissa on kuin vanhan ajan kartta, täynnä suuria valkoisia valloittamattomia alueita.
Musiikkiunet, kommentti Kemppisen blogiin:
Täälläkin taidetaan tarvita lobotomiaa.
Kuulen usein päässäni tutun kappaleen jo ennen kuin se alkaa soida [levyltä]. Näen toisinaan musiikkiunia (klassista musiikkia).
Valitettavasti en osaa kirjoittaa muistiin säveliä, joten en tiedä ovatko ne jo keksittyjä vaiko uusia.:)
Kerran näin fantastisen unen, jossa olin 1900-luvun alun Pariisin tyylisessä kauniissa puistossa, ihmisillä oli Belle Epoque -vaatteet ja sekä näin että kuulin miehen laulavan. Kieli oli italiaa. Tuo uni on eräs elämäni kiinnostavimmista kokemuksista.
Onko kohtalomme olla tankeroita?
Kommentti keskusteluun vieraan kielen oppimisesta.
- , osuit toisaalta napakymppiin mielipiteessäsi kielen oppimisesta ja toisaalta meni pieleen.
Kun tyttäreni oli Sorbonnessa opiskelemassa ranskalaista kielitiedettä, hänen opettajansa kysyi: Onko sinulla virolainen äiti? Vaikka tyttäreni oli puhunut lastentarhasta asti ranskaa ja opiskellut sitä Kanadassakin, äidinkielestä oli jotain taustalla, sellaista jonka asiantuntija saattoi erottaa ja tunnistaa suomensukuiseksi kieleksi.
Tämä kielititeen asiantuntija sanoi, että hyvän kielitaidon oppimisen esteenä on juuri tuo mainitsemasi pelko oman identiteetin menettämisestä!
Aidosti kaksi- tai monikieliset ihmiset taas vaihtavat kieltä kuin kynää, jolla kirjoittavat omaa aitoa tekstiään. He voivat kuulostaa kuin eri ihmisltä eri kieliä puhuessaan, mutta ovat kuitenkin aidosti oma itsensä kuten esim Jeanne Moreau, jota haastateltiin eilen Teemassa. Hänen äitinsä oli englantilainen ja isä ranskalainen. Kaksikielisyys oli hänelle suuri rikkaus.
Intiaanit puhuvat Pohjois-Amerikassa aitoa englantia ja aitoa ranskaa. Puheessa voi olla alueellisia vaihteluja kuten muillakin. Heitä ei erota púheesta muista amerikkalaisista kuten ei afroamerikkalaisia tai muitakaan, joilla on kaikilla omat, usein hyvin monista maista peräisin olevat juurensa - geneettisesti. Minulla oli jamaikalainen työtoveri, joka puhui yhtä hienoa ja selvää englantia kuin Elisabet II. Niin oli puhuttu hänen kotonaankin.
On rasismia sanoa vaikkapa, että afroamerikkalaisten pitäisi puhua "mustien englantia". He saavat puhua sitä, jos haluavat kuten minä saan puhua (saanko?) savoa, jos haluan.
Suomalainen oppii vieraita kieliä ihan yhtä hyvin kuin muutkin. Parhaiten, jos aloittaa lapsena syntyperäisen opettajan tai muun aikuisen kanssa, nykyään TV-tä tai musiikkia kuunnellenkin. Kuuntelu on kaikkein tärkeintä aikuisellekin kielenopiskelijalle, ja sehän on nykyään helppoa: silitä, laita ruokaa ja opi samalla kieltä telkkarista.
Mutta taustalla oleva äidinkieli kuultaa takana usein vielä kolmannen polven siirtolaisillakin Pohjois-Amerikassa. Sitä pidetään rikkautena.
Mutta epäselvä ääntäminen haittaa ymmärtämistä. Sen voi kuka hyvänsä huomata kuunnellesssaan vaikkapa TV-haastatteluja.
Selvyys, ymmärrettävyys on tärkeitä. Englanti suomalaisittain äännettynä hankaloittaa kovasti ymmärtämistä varsinkin niillä, joiden äidinkieli on jokin muu kuin englanti tai suomi.
Toinen kommenttini:
"Syntyperäisen kaltainen ääntämys on siis täysin mahdoton ja älytön ihanne."
Ei nyt sentään. Jos lapsi muuttaa noin 10-11 -vuotiaana toiseen maahan tai joutuu muutoin vieraskieliseen ympäristöön, hänen ääntämisensä ja intonaationsa muodostuvat yleensä täysin syntyperäisen kaltaisiksi. Teini-ikäisenäkin se sujuu.
Joillekin se onnistuu TV:tä ja musiikkia kuunnellen.
Vanhemmat voivat pilata asian puhumalla lapsilleen omaa murteellista englantiaan oman äidinkielensä sijasta - jolloin lapsi menettää sen, mikä on aina suurí vahinko. (Vastaavasti Suomeen muuttaneiden ihmisten tulisi puhua lapsilleen omaa äidinkieltään.)
Aikuiselle syntyperäisyyden kaltaisuuden tavoittaminen ääntämisessä ja intonaatiossa on hyvin vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Olen tavannut henkilökohtaisestikin joitakin ihmisiä, jotka ovat siinä onnistuneet.
Mutta eihän tarvitse vaikuttaa syntyperäiseltä englanninpuhujalta. Huonollakin kielitaidollakin pärjää, kunhan on on avoin ja rohkea, puhuu ja käyttää käsiään ja ilmeitään. Hymyilee, katsoo silmiin.
Tämän huomasin Kanadassa, jossa puhuttiin englantia sujuvasti lukemattomilla aksenteilla ensimmäisessä siirtolaispolvessa. Hyvä itsetunto auttoi tässäkin asiassa.
Suomalaisen tavoitteena voisi olla sivistyneen ulkomaalaisen englanti, jota ymmärretään kaikkialla. Suomalainen kielenopetus on nykyään niin hyvää, että kyllä suomalaisen puheesta pitäisi selvää saada. Toista oli ennen, jolloin ei ollut yhtä hyvää mahdollisuutta vieraitten kielten kuulemiseen.
Muskeli-Netta sen jo sanoi: soinnillisten ja soinnittomien äänteiden erottaminen auttaisi paljon. Etteivät mene sanat sekaisin. Karmeitakin tilanteita syntyy, jos väheksyy oikean ja selvän ääntämisen tärkeyttä.
Kolmas kommentti: Suggestopediset kielikurssit ovat hauskoja
--
en usko, että opettajat asettavat vaatimuksia "syntyperäiseen" kielen puhumiseen, mutta saattaahan joku ihminen asettaa sellaisen itse itselleen. Saahan sitä harrastaa kaikenlaista, vaikka nuoralla tanssimista.:)
Jos haluatte opiskella kieltä todella hauskasti, menkää suggestopedisille kursseille. Siellä piirretään, lauletaan, keskustellaan, kuunnellaan musiikkia. Kullakin on rooli, jonka mukaan hän keksii elämäntarinan, suvun jne. Estot karisevat. Tehdään mielikuvituksessa kaukomatkoja.
Suosittelen. Olen ollut sekä oppilaana että opettajana. Olen uskaltautunut puhumaan jopa ranskaa sellaisten kurssien jälkeen, vaikka ranskantaitoni varsinkin kieliopissa on kuin vanhan ajan kartta, täynnä suuria valkoisia valloittamattomia alueita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)