maanantaina, lokakuuta 19, 2009

Rautapata



Meillä oli ennen Kanadaan muuttoa punainen emaloitu Sarpanevan rautapata, ja laitoin siinä usein ruokaa. Viime vuodet olen käyttänyt kaikenlaisia muita uuniastioita. Näin hulluilla päivillä klassisen rautapadan, jonka sai kohtuullisella hinnalla. Sitä ei voinut vastustaa. Onneksi on kännykkä, ja sain miehen kantamaan padan kotiin. Nyt on tarkoitus uudistaa rautapatamme laittamalla siinä ratatouille.

Olen alkanut kerätä reseptejä pataruokiin. Aion laittaa lähinnä kasvisruokia, joiden laittamiseen rautapata soveltuu erityisen hyvin, mutta padassa haudutettu kanakin on todella herkullista. Muuton aikaan söimme liikaa eineksiä ja muuta valmisruokaa, myös läheisestä kiinalaisesta ravintolasta ja thai-ravintolasta. Nyt on taas kotiruokien aika.

P.S. Koetan välttää kaikin tavoin valmisruokia. Niissä on paljon suolaa, sokeria ja kovetettuja kasvirasvoja, samoin niissä on soijaa. Olen allerginen soijalle, ja sitähän kaikessa, jopa suklaassa. Soija on suurbusiness, joka on vahingollinen myös luonnolle. Miksi ei käytetä kotimaista rapsia?

sunnuntai, lokakuuta 18, 2009

Portugalia



Rita antoi tämän kauniin portugalinkielisen, brasilialaisen tunnustuksen. Bloggaajien maailma on entistä kansainvälisempi.

Unet ovat usein todellisuutta kauniimpia

Outo pilvi


"Sellaisina aamuina
ei lainkaan haluaisi
herätä unimaailmasta."
Una Reinman

Näin on usein. Näen hyvin kauniita unia. Joskus ne ovat postmodernin kaoottisiakin, mutta aina visuaalisesti nautittavia. Pari kertaa olen myös "kuullut" unessani musiikkia.

Kommentti Unan maailma -blogiin.

lauantaina, lokakuuta 17, 2009

Hätä keinot keksii

016 kätevä apupöytä
Kun tilaa on vähän, pienet huonekalut ovat tarpeen. Ikean erittäin halpa pikkupöytä palvelee meillä sohvapöytänä ja muuna apupöytänä, tässä se tarjoaa paikan teetarjottimelle. Tämä pöydän päällä voi kirjoittaa kannettavalla tietokoneella, sen voi laittaa yöpöydäksi, sen korkeutta voi säädellä, siis vaikkapa lapsen työpöydäksi. Ainakin ulkolaisissa sisustuslehdissä näkee samaa ideaa, mutta moninkertaisella hinnalla myytävänä.