Kommentti blogiin, jossa keskustellaan Melenderin Parnassossa olleesta kirjoituksesta.
1.
Katson harvoin TV:tä, sillä ohjelmat eivät yleensä miellytä. P:n mainitsema Fjodor Dostojevskin elämä on ollut poikkeuksellisen kiinnostavaa katseltavaa. Asetan teoriassa TV:n kirjojen rinnalle, mutta käytännössä TV on meillä yleensä kiinni. Laatuhan ratkaisee.
En lue myöskään kirjaa, josta en pidä. Miksi lukisin? Poikkeuksena ovat Melenderin mainitsemat "hyödylliset kirjat". Oletan, että hän tarkoittaa kirjaa, josta saa tietoa jostain asiasta vaikkappa omaan kirjoittamiseen tai tulevaan matkaan. Luen esimerkiksi Ian McEwanin kirjoja, vaikka hänen maailmankuvansa on synkkä, sillä hänen kirjansa ovat erittäin hyödyllistä luettavaa niiden kirjoitustekniikan vuoksi.
2.
Onneksi McEwanin kirjat ovat ohuita, ja niitä ilmestyy harvoin.
Onko kirjallisuudessa ja viihteessä yleensäkin, hyvässä ja varsinkin huonossa, se vika, että sitä on liikaa?Ihmiset eivät osaa viihdyttää itseään muuten, keskustella toisten ihmisten kanssa, pelata seurapelejä kuten scrabblea tai bridgeä tms, jotka pitävät aivotkin kunnossa.
Kirjailijoiden pitää suoltaa kirjoja sen sijaan, että saisivat kypsytellä niitä. Vieressäni on sanomalehti, jossa kerrotaan, että tunnettu viulisti on uupunut. Me väsytämme muusikkomme ja kirjailijamme loputtomilla vaatimuksillamme. Musiikista on tullut uusi uskonto, ja siihen suhtaudutaan monesti täysin addiktiivisesti ja fanaattisesti.
Olemmeko me nykyajan ihmiset niin tyhjiä, että meitä pitää koko ajan viihdyttää niin kuin satujen narsistista kuningasta?
3.
En ymmärrä puhetta "intelligentsiasta" enkä yläluokasta tässä asiassa.
Uskon, että myös Suomessa on vielä yhteiskuntaluokista riippumatta ihmisten tavallista yhdessäoloa, olipa se vaikka sienestämistä tai pelkkää kävelyä luonnossa tai juttelua. Onko sitä maaseudulla enemmän? Onko siellä enemmän tilaa kaikenlaisille harrastuksille?
Tuntuu siltä, että kaupunkilainen on joutunut ahtaalle pieneen asuntoonsa - Helsinki on yksiöiden kaupunki - jossa ei voi paljon muuta tehdä kuin katsoa TV:tä tai käyttää tietokonettaan. Onneksi on myös kahviloita, joissa ihmiset juttelevat.
Kun oma aktiivisuus vähenee, ihminen vaatii lisää ja lisää viihdettä. Kun pitää tuottaa liikaa viihdettä, taso ei millään voi olla korkea, olipa kyse kirjoista, musiikista tai tietokonepeleistä.
Keskustelu jatkuu. Kommenttini
1. Jokaisella taiteilijalla ja kirjailijalla on jokin maailmankuva, käsitys totuudesta, mutta taiteessa se on pidettävä taustalla, niin kuin luusto tai verenkierto, kuten on sanottu viisaasti. Näkyvillä ovat taiteelliset arvot. Niitä voidaan arvostella.
Kirjallisuuden arvioimisperusteina voivat olla yhtenäisyys, monipuolisuus, syvällisyys, koskettavuus, kieli. Nämähän ovat kirjallisuustieteen opiskelijan perusopintoihin kuuluvia asioita.
2. Siinä oli parasta, että sai lukea romaaneja vuosikaudet. (Miehenikin otti kirjallisuuden cum lauden siitä syystä toiseen tutkintoonsa.) Pääaineeksi otin kuitenkin käytännöllisesti kielen, englannin, jossa romaanien ja runojen lukua myös riitti - ja sillä sai työtä. Niinhän useimmille kirjallisuutta harrastaville tytöille käy, he päätyvät opettajiksi.
Saatoit valita hyvän osan. Kirjallisuudenoepiskelussa tuli hiukan kyyniseksi, kun oppi, että kirjallinen maailma on ollut aina muotivirtausten vietävissä, ja klikit, mesenaatit, hyvät veljet ja sisaret järjestelevät toisilleen kunniaa ja mainetta apurahoilla, palkinnoilla ja juonitteluilla.:) Vasta jälkeenpäin "kulta" erottuu katinkullasta. Tekijät ovat yleensä siinä vaihessa jo kuolleet. Tulee suhteellisuudentajua nykyhetkeenkin. Näin on aina ollut ja tulee aina olemaan.:)
3.
Ihmisten maku vaihtelee, ja siitä ei kannata kiistellä. Ihmiset lukevat sitä, mitä haluavat. Vain kriitikoiden täytyy lukea työnsä vuoksi sellaistakin, mistä eivät pidä.
Toisille lukijoille "roska" on rakasta, toisille "korkeakulttuuri". Vapaassa maassa saa lukea miltei mitä hyvänsä.
Todella vapaassa ja taloudellisesti hyvinvoivassa maassa kirjallisuuden valikoimakin on suuri. Ja silti tuntuu monesti esimerkiksi joulua ennen siltä, ettei löydä jollekin ystävälle tai sukulaiselle sopivaa kirjaa. Esimerkiksi uudet lasten- ja nuortenkirjat ovat kaikki samaa lajia, koska kustantajat niin haluavat. Kirjailijoilla olisi monenlaisia ideoita, jos he voisivat ne toteuttaa.
