sunnuntai, marraskuuta 27, 2011

Menin mukaan outoon keskusteluun


Olin muutama vuosi sitten kirjastovierailulla eräässä kaupungissa. Tilaisuuden jälkeen kirjastonhoitajat pyysivät minua keskustelemaan sanoen, että heillä oli hyvin tärkeää asiaa.

He kysyivät, mitä heidän pitäisi tehdä, kun nuortenkirjat ovat niin "kauheita", että niitä ei voi antaa lasten luettaviksi, ja aikuiset eivät viitsi sellaisia lukea. Minne ne pitäisi pistää? Heillä oli itsellään lasten- ja nuortenkirjoja lukevia lapsia, joten he tiesivät, mistä puhuivat.

Menen harvoin sanattomaksi, mutta silloin tunsin joutuneeni hankalaan tilanteeseen. Kun he kysyivät lopuksi, miksi sellaisia kirjoja kirjoitetaan lapsille ja nuorille, sanoin vihdoin:

"Ehkäpä nuoret kirjailijat käyvät läpi nuoruutensa traumoja niin kuin on aina tehty kirjallisuudessa, ja nykyään kustantaja luokittelee sellaiset kirjat kaupallisista syistä nuortenkirjoiksi. Ne saavat siten huomiota sensaatioarvon vuoksi."

Jos minulta olisi kysytty mielipidettä Valoa, valo, valoa kirjasta, olisi ollut helppo vastata: Laittaakaa se aikuisten osastolle. (Lue  
Taidokas romaani väärässä kategoriassa Kirja-arvostelu HS:ssa, FT Helena Ruuska)


Tämä kommenttini oli tärkeä:
Jo vuonna 2003 lastenkirjallisuuden asiantuntija Maria Nikolajeva kirjoittaa Swedish Book Review -lehdessä HBL:n mukaan:
"jos muodostaa käsityksensa tämän [Thydellin] kirjan ja tusinan muun viime vuosina ilmestyneen kirjan mukaan, kaikki ruotsalaiset kaupunkilaistytöt juovat itsensä humalaan joka perjantai täytettyään 12 vuotta, saavat ensimmäisen seksikokemuksensa 13-vuotiaina, joutuvat päivittäin raiskauksen ja insestin kohteiksi ja käyttävät huumeita. Luonnollisesti todellisessa elämässäkin on kauheita rikoksia, jotka koskevat myös nuoria tyttöjä, ja luonnollisesti on jännittävämpää kirjoittaa huumeista ja raiskauksista kuin tavallisesta arkielämästä tasapainoisissa perheissä. Mutta millaisen minäkuvan saavat nuoret lukijat näistä stereotyypeistä?" (0ma suomennos
Millaisen minäkuvan nuori lukija saa? (aikaisempi blogikirjoitukseni, josta otin tämän kohdan)



Tilastoja vuodelta 2002: seksuaalisesti kokeneet 15-vuotiaat tytöt eri maissa. Vertaa esimerkiksi Ranska ja Suomi.
 Ranska 17, 7 %
Viro 14,1 %
Kreikka 9, 5 %
Hollanti 20,5%

Englanti 39,9%
Suomi 32,7%
Ruotsi 29,9%
jne

Lisää tietoja täällä: http://en.wikipedia.org/wiki/Adolescent_sexuality
Katso millainen oli tilanne ennen Suomessa

(Aikaisempi kirjoitus, jossa käsiteltiin Valoa, valoa, valoa -nimistä nuortenkirjaa, jouduttiin poistamaan, sillä siihen tuli niin paljon asiattomia kommentteja. Kirjoitin asiasta blogiini)


Kirjoitin kommentin samasta aiheesta Grafomaniaan 29.3.2011 Aiheellista pohdintaa



Kuka päättää, mikä on nuortenkirjallisuutta? Onko se kirjallisuutta, josta nuoret pitävät? Onko se se kirjallisuutta, jonka kustantaja tai kirjailija suuntaa nuorille?

Eikö nuortenkirjallisuutta koske aivan samat lait kuin muutakin kirjallisuutta kirjallisuuskeskustelussa tyylin, sisällön, rakenteen ym kannalta? Tarvitaanko siinä ollenkaan jakoa?

 Mikä erottaa nuortenkirjallisuuden muusta kirjallisuudesta?Onko se nuoren kirjailijan tilitystä omista nuoruusvuosista ja kasvutraumoista, mikä ei välttämättä ole ollenkaan sopivaa nuorille, vaan ennemminkin aikuisten hyllyyn terapiaosastolle.
Ainoa järkevä syy jakoon on, että kaikki asiat eivät sovi nuorille lukijoille, joita täytyy suojella. Mutta sitä jakoperustetta taitaisivat useimmat nykyajan nuortenkirjailijat vastustaa. Ennen se oli itsestäänselvyys. Tietyistä asioista ei nuorille kirjoitettu.--

Olemmeko valmiita avoimeen keskusteluun?

Nyt
marraskuussa 2011
voin sanoa, että tästä ei osata tai uskalleta keskustella. Yksi syy on varmaankin se, että Valoa, valoa, valoa -kirjan kirjoittaja on myös Lukufiilis-lehden päätoimittaja. Hänen kirjaansa ei uskalleta arvostella kriittisesti edes ikäluokituksen kannalta.


LisäysMinulta kysyttiin:  Entä ne lapset, jotka ovat jo joutuneet kokemaan  väkivaltaa? He voivat saada nykyaikana terapiaa ammattitaitoiselta psykologilta ja psykiatrilta ja lukea lasten- ja nuortenkirjoja, joista he saavat optimismia, tietoa ja uskoa siihen, että on myös muunlainen maailma ja he voivat rakentaa itselleen ja lapsilleen tasapainoisen elämän. 

Ne nuoret, jotka voivat jo lukea aikuisten osastolta ovat aivan eri asia kuin lapset. Heitä odottavat myös rankat tarinat kuten Sofi Oksasen Puhdistus, jonka lukeminen on suuri elämys. Ehkä varttuneet nuoret ja aikuiset lukijat ovat kokeneet vastaavaa myös lukiessaan Valoa, valoa, valoa.


Kaikkia ei moniongelmaisuus kuitenkaan miellytä.

Hyvää adventtia!


Christmas cactus in bloom, originally uploaded by Brin d'Acier.

Joulukaktukseni ei jaksanut odottaa jouluun asti, vaan alkoi kukkia jo marraskuun alussa.

Antti Tuurin kirjojen siirtolaiset Amerikassa



Kuva: Subury Ontariossa Kanadassa toivottaa kaivosmiehet tervetulleiksi kaupunkiin 1940-luvulla


Tuurin Kanadan ja Amerikan kuvauksissa suomalaisten seikkailut tapahtuvat Kanadassa tai Yhdysvalloissa, mutta henkilöillä ei ole aistimuksia Amerikan mantereen luonnosta, äänistä tai tuoksuista. Elävätkö he sisimmässään aina siellä kotiseudulla, lakeuksilla eivätkä anna uuden mantereen tuoksujen ja värien häiritä itseään?

Kanadassa oli kaikkein eniten suomalaissiirtolaisia nimenomaan Keski-Pohjanmaalta. He olivat minulle ulkomaalaisia. Kieli oli outoa, ei tiennyt oliko jokin sana fingelskaa vai vanhaa Pohjanmaan murretta kuten 'olla kuusalla' eli olla tietoinen jostakin tai 'istua korvalle' eli istua viereeen.