Näytetään tekstit, joissa on tunniste siirtolaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siirtolaiset. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, lokakuuta 22, 2017

Maahanmuuttajia ja monikulttuurisuutta

Noah 
Jo ensimmäisessä Aurora-kirjassani (1991) on älykäs Noah-poika, kartanon autonkuljettajan tyttärenpoika. Radiohaastattelussa ihmeteltiin, miten musta poika voi lukea kirjaa vuonna 1903. Mustille pojille oli koulu sen ajan Torontossa. Yhdysvalloista orjuutta paenneilla mustilla oli oma lääkäri, oma klassisen musiikin orkesteri. Torontossa oli 1980-luvun lopulla näyttely Toronton mustien historiasta, kuva orkesteristakin. Tiesin, mitä kirjoitin, mutta kirjojani ei mainita koskaan, kun kirjoitetaan erityisesti siirtolaisten eli maahanmuuttajien elämästä tai monikulttuurisuudesta. 1990-luvulla oli toisin joissakin sanomalehdissä. 

Aurora kirjojen päähenkilö "Aurora [Koivu] on usean kulttuurin ihminen, jollaisia Suomessakin tulevaisuudessa on entistä enemmän. Auroran isä oli suomalainen kasvitieteilijä, äiti oli venäläistä sukua." (Irja Båsk: Aurora-tyttökirjatkin osallistuvat piikakeskusteluun. Helsingin Sanomat 18.9.1996) Harvinainen haastattelu, jossa kirjoitetaan kirjojeni monikulttuurisuudesta. siitä kirjoitti myös Iisalmen Sanomat ja Anna-Maija Raittila Kotimaa-lehdessä.

 Palattuaan Torontosta Helsinkiin vuonna 1905 Aurora asuu alussa äitinsä sisaren Sofian ja tämän suomalaisen miehen kodissa. Olga, venäläisen äidin ja pietarinsuomalaisen isän 13-vuotias tytär on maahanmuuttaja, jota haukutaan ryssäksi ja kiusataan muutenkin, kun hän muuttaa Pietarista Helsinkiin ja käy Bulevardilla koulua.

 Kun aloin tutkia 1900-luvun alun Helsinkiä, hämmästyin sitä, miten monikulttuurinen kaupunki oli. Se vain unohdettiin välillä. Niinpä Aurora-kirjoissani torilla ja Kauppahallissa Sofia-täti tekee ostoksia suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi, rupattelee joidenkin ystävien kanssa saksaksi ja Auroran sulhasen Thomasin kanssa ranskaksi, sillä Sofia ei osaa englantia. Jopa pienessä Iisalmessa oli ihmisiä, jotka olivat muuttaneet muista maista. Opettajien joukossa oli ruotsikielisiä ja venäläisiä emigrantteja. Heitä ei haukuttu 'mamuiksi' (mielestäni hirveä sana). Heidän nimensä saattoi olla Pironetti tai jokin venäläinen tai saksalainen nimi, joka usein suomennettiin. 

Kaikissa nuortenkirjoissani on monikulttuurisuutta, siirtolaisia ja maahanmuuttajia. Myös 1500-luvun Helsingissä asui esimerkiksi virolaisia ja hollantilaisia, kuten Hans van Sanden, jota ovat käsitelleet romaaneissaan ainakin Pohjolan-Pirhonen ja Utrio ja minäkin.  

Olin siirtolaisena yhdeksän vuotta Kanadassa ja asuin monikulttuurisessa ympäristössä. Olen siis paluumuuttaja. Ihme, kun meikäläisiä ei ole alettu nimitellä pamuiksi. :)

Täällä kirja-arvosteluja, jotka ilahduttivat, lucia-kirjoista sanottua, ja
Aurora-kirjoista sanottua 

keskiviikkona, joulukuuta 30, 2015

Siirtolaisina vieraassa maassa


Asuimme alueella, jossa oli paljon meitä siirtolaisia: korealaisia, afrikkalaisia.  Seinänaapurit olivat venäjänjuutalaisia poliittisia pakolaisia, yläkerrassa asui unkarilaisia poliittisia pakolaisia. Talomme omisti aikaisemmin inkerinsuomlainen pakolainen, ja sen osti italialainen siirtolainen. Perhelääkärimme oli samalla pinen juutalaisen seurakunnann rabbi. Luetteloa voisi jatkaa. Tultiin hyvin toimeen. Vanhemmat puhuivat lastensa kanssa omaa äidinkieltään, ja seurusteltiin omassa etnisessä tai kulttuurisessa yhteisössä. 60% Toronton lapsista ja nuorista puhui kotonaan jotain muuta kieltä kuin englantia. Englanti opittiin koulussa opettajilta ja koulutovereilta. Tunnekieli opittiin kotona.

Mieheni on käymässä Ikeassa ja kertoi puhelimessa, että siellä on samanalaista kuin oli Torontossa: ihmisiä kaikkialta maailmasta. Uskon, että ne turvapaikanhakijat, jotka jäävät Suomeen ja joilla on hyvää tahtoa, muuttavat monin tavoin Suomea myönteiselllä tavalla. Heillä on tietoa ja taitoa monista asioista, joista me emme tiedä. Pitkä rikas kulttuuri takanaan. Esim. joku suku alkaa valmistaa itämaisia mattoja, toiset perustavat ruokakioskeja, kukkakauppoja, kahviloita, ravintoloita, pesuloita, antavat kielikoulutusta, opettavat maalausta, musiikkia jne. Toivon, että heidän oma kielensä ja kulttuurinsa saa säilyä eikä heitä yritetä väkisin muuttaa "suomalaisiksi" tai ruveta nimittämään heti suomalaisilla oudoilla nimillä ym hassutusta. Olen ollut itse perheeni kanssa yhdeksän vuotta siirtolaisena ja tiedän, miltä se tuntuu. Tiedän, miten tärkeää on suomaklaisille Suomi-talo ja omat seurakunnat ja kuorot. Jos he palaavat omaan alkuperäiseen kotimaahansa, heistä tulee Suomen ystäviä. Kärsivällisyyttä.

tiistaina, joulukuuta 24, 2013

Kansakunnnan valikoiva muisti



Kuva: Anna Amnell

Joulu on pakolaisten, vainottujen ja toisinajattelijoiden muistamisen juhla. Joulurauhaa!

 Mielessä on Ben Zyskowicz, juutalaisen pakolaisperheen lapsi, joka on "tehnyt luokkaretken" ja jonka kotipaikkakuntani lehti HS unohti tänä aamuna kuten monet muutkin pakolaisten, siirtolaisten ja evakkojen lapset, jotka ovat kehittäneet maatamme ja kulttuuriamme. Yksi heistä Eeva Kilpi kirjoittaa tänä aamuna joulurunossaan muistista.

 Katolinen Antti Nylen pelasti aattoaamun lehdenluvun hienolla kirjoituksellaan Juhani Rekolasta, sota-ajan sotilaspapista, Tukholmassa työtään tehneestä siirtolaispapista. Nylenin esseen "Valosta ja synkkyydestä" aiheena ovat kirjat Juhani Rekola: Ilo pimeydessä. Esipuhe Kaarlo Kalliala sekä Torsti Lehtinen: Kova ja kaunis todellisuus. Juhani Rekolan teologia. Rekolan lehtikirjoitukset kulttuurista ja uskonnosta tuottivat minullekin paljon iloa.

On aika tuoda Juhani Rekola kansakunnan muistiin, josta hänet on torjuttu.

(Kuvassa Helsingin Aleksin Suomalaisen kirjakaupan ikkunassa ollut jouluseimi)
Lisää kuvia jouluseimestä eri kulttuureissa

torstaina, elokuuta 02, 2012

Matkoilla Amerikassa


visited 38 states (76%)
Create your own visited map of The United States or Free ipad travel guide
Vaihto-oppilasvuonna ja Kanadan aikaan tehtyjä matkoja. (Nähtävästi kävin vaihto-oppilasvuonna myös Oklahomassa ja Nebraskassa bussikiertomatkan aikana.) Kanadassa asuessamme teimme koko perhe yhdessä melkein joka kesä pitkiä useamman viikon matkoja.

Yövyimme enimmäkseen teltassa valtion ja osavaltioiden leirintäalueilla, jolloin näki kaunista luontoa ja maaseutua. Yksityiset leirintäalueet saattoivat olla sorakentällä niin kuin esimerkiksi Washington DC:ssä, siksi yövyimme suurkaupungeissa motelleissa ja hotelleissa.

 Matkat olivat monesti hyvin pitkiä: yhdellä matkalla menimme Torontosta Floridan eteläosaan asti, toisella Missisippiä seuraten New Orleansiin. Kaikkein ensimmäinen pitkistä matkoista oli itärannikon matka, jonka aikana näimme sekä suuria kaupunkeja että luontoa. Yhdeksässä vuodessa ehti nähdä paljon, kun eli vaatimattomasti.

sunnuntaina, marraskuuta 27, 2011

Antti Tuurin kirjojen siirtolaiset Amerikassa



Kuva: Subury Ontariossa Kanadassa toivottaa kaivosmiehet tervetulleiksi kaupunkiin 1940-luvulla


Tuurin Kanadan ja Amerikan kuvauksissa suomalaisten seikkailut tapahtuvat Kanadassa tai Yhdysvalloissa, mutta henkilöillä ei ole aistimuksia Amerikan mantereen luonnosta, äänistä tai tuoksuista. Elävätkö he sisimmässään aina siellä kotiseudulla, lakeuksilla eivätkä anna uuden mantereen tuoksujen ja värien häiritä itseään?

Kanadassa oli kaikkein eniten suomalaissiirtolaisia nimenomaan Keski-Pohjanmaalta. He olivat minulle ulkomaalaisia. Kieli oli outoa, ei tiennyt oliko jokin sana fingelskaa vai vanhaa Pohjanmaan murretta kuten 'olla kuusalla' eli olla tietoinen jostakin tai 'istua korvalle' eli istua viereeen.

keskiviikkona, kesäkuuta 22, 2011

Lapsi ennen ja nyt

Kommentti Kemppisen blogiin, jossa kerrotaan vanhan ajan vapaasta lapsuudesta, lapsen reviiristä. Kuvassa lomalukemistani. Pikku prinssi on osoitekirjan kansi.

Kommenttini: Fantastista. Siinä ylistys sille vapaalle ja onnelliselle lapsuudelle, jonka me vanhan ajan lapset olemme kokeneet. Halusin tarjota suurkaupungeissa kasvaneille lapsilleni edes jotain tuosta vapaudesta ja jäin siksi kotiäidiksi, vaikka kaikki sanoivat, että siinä meni maisterin koulutus hukkaan ja perhe putosi ikuiseen köyhyysloukkuun. En halunut laittaa lapsiani tarhaan, jossa heidän elämänsä ohjelmoidaan. Pahinta on, että heidän leikkinsä keskeytetään jatkuvasti.

Suurkaupungeissa ei voi olla samanlaista vapautta kuin entisajan pikkukaupungeissa ja maaseudulla, mutta suvaitsevan aikuisen seurassa lapsi voi kokea siitä edes jotakin ja kasvaa myös vastuulliseksi ihmiseksi kuten vanhan ajan yhteiskunnassa, jossa "koko kylä" kasvatti lapset.

2. kommentti: lapsi siirtolaisena/maahanmuuttajana


Catulux, kirjoitit: "Lapsi olisi pitänyt ehdottomasti lähettää paikalliseen kouluun oppimaan uuden maansa kieltä, mikä olisi antanut lapselle paremmat lähtökohdat sopeutua uuden kotimaansa kulttuuriin.."

Se on ihanne, jos lapsella on kotona joku, joka opettaa oman maan kielen ja kulttuurin. Ei omaa kieltä opita muutamalla viikkotunnilla koulussa.

Siirtolaisuus tai muu pitkä asuminen ulkomailla on lapsen kannalta kaksiteräinen asia. Ihannetapauksessa lapsi oppii koulussa opettajilta ja koulutovereita uuden asuinmaan kielen ja kotona vanhemmilta, sisaruksilta ja muilta sukulaisilta oman kielensä, sydämensä kielen kuten on kauniisti sanottu. Näin oli tilanne vanhaan hyvään aikaan esimerkiksi Pohjois-Amerikassa. Oli kotiäitejä ja isovanhempia siirtämässä vanhan maan kulttuuria. Lapsi oppi oman maan vitsit ja murteetkin. Tuli tasoja kieleen.

Nykyaikana tilannne on vaikea. Saattaa käydä niin, että lapsella ja hänen vanhemmillaan ei ole yhteistä kieltä. Olen nähnyt, kuinka piti hankkia tulkki selvittämään yksinkertaista asiaa teini-ikäisen ja hänen äitinsä välillä. Tai sitten vanhemmat alkavat puhua lapsille uuden maan kieltä, siirtävät lapsilleen oudon sekakielen, josta on vaikeaa päästä eroon. Vanhempien pitäisi puhua aina lapsilleen omaa kieltään, jotta lapset oppivat tuntemaan todellisen äitinsä ja isänsä.

Koulussa ei opita "tunnekieltä", se opitaan läheisten ihmisten kanssa kotona.

Minusta on julmaa ripotella Suomeen tulleita siirtolaisia/maahanmuuttajia eri puolille maata, elämään yksin vieraan kulttuurin ihmisten keskellä. Kaikkina aikoina siirtolaiset ovat muodostaneet omia kiinteitä yhteisöjään, näin myös suomalaiset maailmalla.

Niitä on saatettu haukkua slummeiksi tms, mutta niissä on tasainen kehitys uuden maan kansalaiseksi voinut tapahtua. Se tapahtuu yleensä vasta kolmannessa sukupolvessa! Sellaisessa yhteisössä kasvaneet suhtautuvat lämpimästi ja ymmärtäväisesti uusiin tulokkaisiin. He ovat kuulleet sukutarinat, tuntevat tilanteen.

Muutto uuteen maahan sisältää aina suuria emotionaalisia kriisejä. Niitä ei pidä lisätä heittämällä siirtolaista myöskään "sulatusuuniin" ja vaatimalla tätä luopumaan heti omasta kulttuuristaan, kielestään, identiteetistään. Niinhän tehtiin Amerikassa ennen, ja sitä hävetään kovasti nykyään.

Suosittelen vierailua vaikkapa jonkun suurkaupungin etnisiin kaupunginosiin. Siellä elävät rinnakkain muutoksen eri vaiheet.
Ruotsi on vielä nuori maa maahanmuuttajien vastaanottajana. Eikö vieläkään saa ottaa oppia maista, joissa on otettu maahanmuuttajia jo pitkät ajat, tehty virheitä ja uskallettu korjata ne?

perjantaina, heinäkuuta 22, 2005

Kuin kotimaassa teekuppia myöten



Näistä Torontosta ostetuista kupeista alkoi ruusukuppien ja kukka-astioiden keräily.  (Lisäys vuonna 2013: kukka-astiat, suurin osa omia kukka-astioita)

Ihmettelin alussa Kanadassa sitä, miksi oli miltei mahdotonta löytää kaupasta tusinaa samanlaisia kahvi- tai teekuppeja, niin kuin Suomessa on tapana ostaa.

Torontossa kiersimme kerran koko kaupungin ja saimme koottua täyden tusinan kuppeja, joissa on punainen ruusukuvio. Malli oli sopivan kookas teekupiksi. Nyt toivon, että olisin ostanut muutaman myös niitä, joissa oli keltainen ruusu.

Kuukausikupit ovat jääneet erityisesti mieleen. Ne olivat hyvin kauniita. Niitä oli ostettu yleensä perheenjäsenten syntymäkuukausien mukaan. Kaikki nämä kupit olivat englantilaisia samoin kuin perinteiset sinivalkoiset astiat.

Siirtolaiset pysähtyvät usein siihen aikaan, josta ovat lähteneet, usein siihen ruokavalioon ja jopa muotiinkin. Tavallaan aika pysähtyy, varsinkin jos ei käy kotimaassa tai ole muuten yhteydessä siihen.

Kanadaan muuttaneet englantilaiset olivat myös pitäneet kiinni kotimaansa tavoista, teeseremonioista ja muista, varmaankin enemmän kuin Englannissa asuvat sukulaisensa.
Yleensä oman maan tapoja arvostaa ulkomaille muutettuaan enemmän kuin oli arvostanut kotimaassa.