sunnuntaina, lokakuuta 21, 2012

Riikinkukkosaari

IMG_3660 by Anna Amnell
IMG_3660, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Riikinkukkorouvat juomassa kaivolla Lokrumin saarella, jota voisi sanoa riikinkukkosaareksi.

  IMG_3862

Riikinkukko rannalla turisteja ihmettelemässä.


  IMG_3655

Puitten varjossa


IMG_3648

Rouva päiväkävelyllä varjossa

Riikinkukot (katso koko kansio)

Paratiisillinen Lokrumin saari (katso kuvat suurina/choose slideshow)

perjantaina, lokakuuta 19, 2012

Kommentti. Pitääkö presidentin puolison olla kaunis?


Kommentti FB:ssa:
Eiköhän ole niin, että ihmisen henkiset ominaisuudet ovat ydin ja tärkeintä hänessä? Kaunis ja huoliteltu ulkomuoto voi olla kuitenkin suuri plussa henkilölle, joka joutuu olemaan edustustehtävässä.  Siinä on suuri osa luonnonlahjaa, mutta suuri osa myös hänen omaa ansiotaan. Joko hänellä on itsellään hyvä maku tai viisautta kuunnella asiantuntijoiden neuvoja. Kokonaispersoonallisuus kuitenkin aina voittaa. Ajatellaan vaikkapa Kaisa Kalliota, joka on ollut eräs rakastetuimpia julkisuuden henkilöitä Suomessa. Näin on, vaikka hän oli pulska, piti tukkaansa nutturalla ja tarjosi linnassa vain kahvia.
Kuva on kansikuva kirjasta Soili Wäli "Sunnuntain lapsi".

Pakinaperjantai 308: Savun hälvettyä

Helsingin taivas oli näin samea vielä Makasiinipalon jälkeisenä iltanakin kesäkuussa 2006.
Pakinaperjantai 308 Savun hälvettyä
Ilmassa oli kauan savun tuoksu. Klikkaa hakusanaa 'Makasiinipalo'. Flickrissä oleva kuvasarja Arson in Helsinki May 2006

Tulipalo Helsingin keskustassa Helsinki burning

Photo Friday: 'Vibrant'

A vibrant personality !   A larger size/suuri koko
Photo Friday : 'Vibrant' , eloisa
Helsinki Samba Parade, 2009