Kommentti. Pitääkö presidentin puolison olla kaunis?

Kommentti FB:ssa:
Eiköhän ole niin, että ihmisen henkiset ominaisuudet ovat ydin ja tärkeintä hänessä? Kaunis ja huoliteltu ulkomuoto voi olla kuitenkin suuri plussa henkilölle, joka joutuu olemaan edustustehtävässä.  Siinä on suuri osa luonnonlahjaa, mutta suuri osa myös hänen omaa ansiotaan. Joko hänellä on itsellään hyvä maku tai viisautta kuunnella asiantuntijoiden neuvoja. Kokonaispersoonallisuus kuitenkin aina voittaa. Ajatellaan vaikkapa Kaisa Kalliota, joka on ollut eräs rakastetuimpia julkisuuden henkilöitä Suomessa. Näin on, vaikka hän oli pulska, piti tukkaansa nutturalla ja tarjosi linnassa vain kahvia.
Kuva on kansikuva kirjasta Soili Wäli "Sunnuntain lapsi".

Kommentti: Kirjailija, julkisuus, kilpailu, menestys

Sofi Oksanen on luonut itsestään taideteoksen, huomiota herättävän ulkomuodon, jolla on julkisuusarvoa. Photo: Anna Amnell (ks Flickr)

Kommentteja --(blogi lopetettu)

1. Naulan kantaan.

Meidän nuorin lapsi neuvoikin minua, kun sain ensimmäisen kirjani valmiiksi: Äiti, nyt sinun pitää järjestää jokin mehevä skandaali.
Olisi pitänyt noudattaa neuvoa.

:)

2. Eivät ostajat löydä kirjoja, jos ne eivät ole missään esillä. Suuret kustantamot ja suurilevikkisimmät lehdet ovat yleensä samojen suuryhtiöiden osia. Oman firman kirjailijoista tehdään näyttäviä juttuja. Muut pääsevät niissä harvoin esille.

Kirjoja ilmestyy niin paljon, että kukaan ei ehdi tutustua kaikkiin. Kirjallisuuden asiantuntijoita on vähän, ja hekin ovat jakaantuneet kaikenlaisiin kuppikuntiin.

Tällaisessa tilanteessa kirjailijan asema on suorastaan traaginen.

Sofi Oksanen on loistava kirjailija. Mutta olisiko hän vain pienen kirjallisen eliitin suosikki ilman tehokkaasti luotua imagoa, joka kiinnittää suurten joukkojen ja median huomion?

Haastatteluissa Sofi Oksanen osoittautuu erittäin älykkääksi ja rautaisen harkitsevaksi ihmiseksi. Silloin tällöin välähtää toinen, yksityinen puoli, lämmin ja ystävällinen ihminen. Menestyskirjailijan elämä vaatii hyviä hermoja ja älyä riippumatta siitä, miten suuri yleisö ja kustantaja kohtelee häntä.

Jos keskinkertaiset kirjailijat tukisivat toisiaan, he menestyisivät kaikki paremmin kuin nyt, sillä kyllä maailmaan kirjoja mahtuu. Ihmisten lukemisen tarve on loputon.

Valitettavasti tapahtuu enemmän pudotuspeliä, jossa kilpailijaksi koettu kirjailija sysätään syrjään keinolla millä hyvänsä. Pakostakin tulee mieleen sosiologian opiskelun aikoina luetut tutkimukset ja kokeet, joissa aggressiiviset rotat tunkivat kiltit ja pehmeät rotat häkin nurkkaan surkastumaan.

Mutta nykyään sanotaan, että ystävällisyys ja auttavaisuus ovat todellisen menestyksen salaisuus. Be nice!
Tämä on kommentti blogikirjoitukseen Julkisuusstrategia.
( Kommenttini tääsä blogissa  Sofi Oksasesta huhtikuussa 2008 heti 'Puhdistuksen' ilmestyttä. Kirja oli tärkein, ei kirjoittaja. )

3. kommentti

Sanonta "Onni täällä vaihtelee" on totta kirjallisessa maailmassakin. Jotkut suursuosikit menneisyydestä ja lähimenneisyydestä ovat täysin unohtuneet. Jotkut entisaikojen PR-miehet ja naisetovat muuttuneet klassikoiksi. Joidenkin piti elää hurjaa elämää, pilata terveytensä ja kuolla nuorena tuon päämäärän hyväksi.

Dickens olisi pärjännyt nykyaikanakin: hän osasi tehdä lukijat riippuvaisiksi kirjoistaan, jotka ilmestyivät jatkokertomuksina lehdissä ja teki kovasti jalkatyötä eli kiersi lukemassa tekstejään. Jos ei ole kovin halukas hurjaan ja hyperaktiiviseen kirjailijaelämään, voi koettaa olla sitkeä.

4.

rouva Tolstoi oli todellakin mainio kustannustoimittaja. Tyttären kertoman mukaan Tolstoi kirjoitti päivät epäselvällä käsialallaan ja vaimo selvitti hieroglyfit yöllä miehensä nukkuessa. Aamulla oli siisti versio odottamassa. Näin käytiin Sota ja rauha-kirjan käsikirjoitusta läpi 60 kertaa! Hyvä romaanihan siitä tuli.

5.

"Satojen eri kirjailijoiden kirjoja lähti taas lukijoiden kotiin. Niistä vain hyvin pieni osa oli topten-kirjailijoiden teoksia, osa hyvinkin hiljaisten tekijöiden ja osa jo kauan sitten kuolleiden tekijöiden."

Tuon me tiedämme jo kirjallisuuden historiasta. Mutta paljon on tapahtunut, ennen kuin nuo kirjat on edes painettu. Monet asiat vaikuttavat siihen, mitä kirjoja kustantajat haluavat ja mitä ostetaan kirjastoihin. Kirjallisuus ei ole enää ennen kaikkea kulttuuria vaan liike-elämää, jossa halutaan mahdollisimman paljon voittoa.

Onkohan enää edes vähälevikkisen arvokirjallisuuden tukea?

5.

Taiteellisuus ei auta, ei aina edes nerouskaan. Vuonna 1917 Virginia Woolf ja hänen miehensä alkoivat painaa Virginian esseita, novelleja ja romaaneja kotona käsikäyttöisellä painokoneella. Suurin osa hänen tuotannostaan on omakustanteita. Kotikirjapainon nimi oli Hogarth Press. 

Kirjailijat ja media

Kuluttaako media kirjailijan? Onko julkisuudesta haittaa vai hyötyä? Heli Laaksosen julkisuuden katsotaan olevan onnistuneesti hallittua. Kuvannut Turun kirjamessuilla 2006 Anna Amnell


Lue muitakin kommentteja Hajanaisia ajatuksia
Kommenttini:

Kirjailijan pitäisi tuon mukaan olla jonkinlainen kuriositeetti, kiinnostava näyttelyesine, josta ei lähde ääntä, jos sitä kritikoidaan. Yllättävä mielipide Mazzarellalta. Ymmärsinköhän oikein?

Pitääkseni yllä jonkinlaista ruotsin ymmärtämistä luen joka päivä HBL:ää ja olen huomannut, että ruotsinkieliset ovat hyvin suvaitsevaisia, suvaitsevaisempia kuin suomenkieliset. Siinä mielessä toivon, että olisin syntynyt ruotsinkieliseksi. Myös englantilaisissa kirjailijalehdissä hyväksytään erilaisuus, mutta Suomessa " taas medialle eivät kelpaa kaikki persoonat" kuten Helmi-Maaria kirjoittaa kommentissaan.


2. kommentti


Karmea totuus lienee se, että suurin osa tunnetuista kirjailijoista on tunnettuja vain siksi koska ovat tunnettuja. Heidän kirjojaan ei lueta. He tavallaan kuluvat julkisuudessa. Näin on käynyt nähtävästi jo Sofi Oksaselle, joka on loistava kirjailija.

Vähän sama ilmiö kuin Muumi-tuotteissa, joita on jo liikaa esillä. Kyllästytään mediaryöpytykseen. Sitten menee lapsi pesuveden mukana eli hyvät kirjat jäävät lukematta.


3. kommentti



Aplodit täältäkin! Todella kunnioitettavaa!


Eräs kommentoija [Aili] toi blogissani mukaan termin 'megajulkisuus'. 
Megajulkisuus saa monien elämän sekaisin, varsinkin kun osa mediasta kertoo, mitä haluaa. Totuudesta ei välitetä. Varsinaista postmodertnia tiedottamista, lehtien "oma totuus".


Jotkut kirjailijat ihme kyllä kestävät siinäkin leikissä. Esim Jari Tervo. Tervo on entinen toimittaja, hänen vaimonsa erittäin tervejärkinen ihminen. He hallitsevat median, menevät sen edelle. Se on heille onneksi.

Dickens - ensimmäinen julkkiskirjailija ja klassikko (literary best-seller)

Jane Austen kirjoitti kirjansa salanimellä tai nimettömänä. Hänen kirjailijantyöstään tiesi hänen elinaikanaan vain hänen perheensä ja pieni ystävien joukko. Jotkut kirjailijat saattoivat olla silloinkin tunnettuja ja jopa kuuluisia (famous, Byron), mutta he olivat kuitenkin etäällä lukijoistaan. Julkisuus ei hallinnut heidän elämäänsä.

Dickens muutti kaiken. Hän julkaisi kirjansa ensin jatkokertomuksina, joita seurattiin niin kuin nyt TV-sarjoja kuukausien, jopa kokonaisen vuoden ajan. Dickens oli lukijoittensa palvonnan kohde, sillä hän oli sekä suuri kirjailija että julkkis (celebrity), niin kuin nyt sanotaan.

Muutkin viktoriaaniset kirjailijat alkoivat julkaista kirjansa aluksi jatkokertomuksina. Lukijoiden reaktiot vaikuttivat henkilövalintoihin ja juonen kulkuun ja toimivat joskus sensuurina.

1900-luvun alussa osa kirjailijoista sanoutui irti julkisuudesta ja yleisön miellyttämisestä ja keskittyi olemaan "kirjallisesti merkittäviä" (literary fiction, esim. Woolf). Toiset (esim. Galsworthy) jatkoivat Dickensin linjaa olemalla sekä taloudellisesti menestyviä että kirjallisesti tasokkaita, mutta he eivät saavuttaneet Dickensin tasoa kuuluisuudessa ja kirjallisessa laadussa.

1900-luvun lopulla tilanne muuttui. Kirjallisesta fiktiosta tuli ”lukijaystävällisempää”. Ilmiö ”literary best-seller” ilmestyi jälleen kirjalliseen maailmaan. Uudet dickensit (esim. Eco) astuivat areenalle. Heillä on Dickensin lailla suunnaton levikki ja korkea kirjallinen taso.

Dickensin ja heidän tavoin kaikkien kirjailijoiden on nyt oltava mukana julkisuudessa, kestettävä sen hyvät ja huonot puolet.

(David Lodge: Consciousness and the Novel. 2002. Luvussa “Dickens our contemporary”. David Lodge on kirjailija ja oli vuoteen 1987 kirjallisuuden professori Birminghamin yliopistossa.)

Hyvä neuvo debytantille ja meille kaikille

Kuva: 120 Great Fashion Designs 1900-1950. Dover.
Eräs newyorkilainen äiti antoi debytanttityttärelleen hyvän neuvon: puhu vain sellaista, minkä voisit nähdä painettuna New York Timesin etusivulla. Tämä neuvo annettiin nähtävästi 1900-luvun alussa, mutta on hyvä vielä nyt, bloggaajillekin.

Kahdestakin syystä tässä kannattaa ajatella New York Timesia eikä esimerkiksi Helsingin Sanomia. Ensinnäkin Suomi poikkeaa edelleen mielipideilmastoltaan muista länsimaista, vaikka lähentymistä on tapahtunut. Se näkyy selvästi Hesarissa. Mutta mikään uutinen ei voi olla hätkähdyttävä lehdessä, jonka etusivu on uhrattu mainoksille. Pelkästään tuo kädenliike, sivun kääntäminen, laimentaa tunnelman lukijalta.

Jotkut ajattelevat, että nimimerkki tekee vapaaksi. Nimimerkin käyttäminen saattaa suoda julkisuuden henkilölle joksikin aikaa kirjoitusrauhan. Samoin se suojelee joissain erikoistilanteissa henkilön yksityiselämää.

Nimimerkit voivat olla myös hauskaa leikkiä, mutta lähihistoriakin kertoo, että henkilö paljastuu jossain vaiheessa nimimerkin takaa. Oikeaa demokratiaa ja sananvapautta on se, että ihminen saa ilmaista mielipiteitään nimenomaan omana itsenään. On selvää, että jokainen vastaa sanoistaan ja teoistaan.