Harmin paikka

Nyt iski vatsaflunssa. Sitä on kuulemma liikkeellä.
Tuli huonoon aikaan. Olisi ollut tärkeä meno.
Tulee bloggaustauko ja muukin tauko. Hyvää laskiaista ja ystävänpäivää.

Kun mustepullo kaatui pöydälle

Hyvää ystävänpäivää! Happy Valentine's Day! Olen muutaman päivän poissa koneen ääreltä, joten toivotan jo nyt hyvää ystävänpäivää.

Muistatko, kun istuttiin pulpetissa, jossa oli pieni lokero mustepullolle? Musteella kirjoittaminen oli painajainen monelle lapselle. Ei uskoisi, että suurin osa maailman kaunokirjallisuudesta on kirjoitettu mustekynällä, pitkään sulkakynällä.

Hannelen blogissa muistellaan mustekynällä kirjoittamista kouluaikana.
1. kommentti
Oli outoa, että pikkulapsia kiusattiin mustekynillä, kun oli lyijykynätkin ja kosmoskynät. Mustekynän käyttö olisi voinut olla vasta ylemmillä luokilla. Vielä oppikoulussa mustekynä oli painajainen. Pistin monta kertaa erästä opettajaa mustekynällä, kun järjestäjänä piti "tarjota" kynä hänelle.

Soittotuntinikin loppuivat mustekynän käyttöongelmiin. Äitini ystävä kustansi ne, ja kävin hänen hänen hienossa kodissaan tunneilla. Eräänä päivänä soitto-opettaja käski kirjoittaa paperille nuottiviivaston mustekynällä.  Tietenkin minä kaadoin mustepullon, ja hieno liina meni pilalle pöydältä, ehkä myös mahonkipöytä.

Minulle sanottiin, että ei se mitään, mutta en mennyt enää sen jälkeen soittotunneille. Laitoin nuotit halkopinon väliin ja menin leikkimään ajopeliä toisten lasten kanssa.

Siitä tuli puhetta kotona, mutta mummo ratkaisi asian: Miksi lasta pitää kiusata soittotunneilla? Toivon, että tilanne olisi selvinnyt paremmin ja olisin jatkanut soittotunteja. Amerikassa tehdyn testin (Seashore) mukaan olisi ollut taipumustakin.:)

Vanhan ajan koulut

Ystävänpäiväkuva: Antique Images

2. kommentti

En tainnut pitää soitto-opettajastakaan. Metodit eivät olleet erityisesti lapsille sopivat. Sen myöntää miehenikin, joka oli 6-vuotiaasta asti hänen oppilaansa, ja hänestä tuli hyvä pianisti. Yhteisen soitto-opettajamme, mieheni kummitädin häälahjaksi antama design-maljakko on vieläkin tallella.

Muuten olen sitä meiltä, että USA:ssa asia oli hyvin järjestetty. Koulu tarjosi oppilaalle soittimet ja musiikkiopetuksen, jos oppilas valitsi sen oppiaineekseen. Eräs luokkatoverini oppi soittamaan  koulun sellolla ja soitto-opetuksella hänestä tuli ammattilainen, musiikin professori.

3.
Mustetäytekynä ja mustekynä, jossa on irrotettava yksinkertainen terä:

Mustetäytekynät olivat hienoja - ja ovat edelleen - mutta tavalllinen mustekynä oli sellainen, että terä piti kastaa vähän väliä musteeseen juuri sopivasti. Liika muste pyyhittiin mustekynänpyyhkeseen, jollaisesta Leena Lumi kertoo yllä keskustelussa Hannnelen blogissa. Niitä tehtiin lahjaksi aikuisillekin.

Värikollaasi: 'Kahvilassa C'

Kahvilassa C, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Kaivopuistossa
ja
Käsityö (suurempi koko)

Värikollaasi 113 (lisää kollaaseja)

Numerokuvat 24: 33

books, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Eteisen kirjahyllyssä on lähinnä 1500-luvun historiaa käsitteleviä kirjoja. Tässä niistä 33.
Kuva suurena

Oikealla alhaalla Josephine Teyn hieno salapoliisiromaani Ajan tytär, jonka kansikuvassa oleva kuningas on ollut esillä viime päivinä. 1990 Crime Writers Association valitsi Teyn Ajan tyttären kaikkien aikojen parhaaksi rikosromaaniksi). Nimi tulee sanonnasta "Totuus on ajan tytär", ja se sopii hyvin Rikhardin kohtaloon.

Erään englantilaisen parkkipaikan alta löytyi luuranko ja pääkallo, ja DNA-tutkimukset ja muut yksityiskohdat paljastivat, että ne olivat vuonna 1485 taistelussa kuolleen Rikhard III:n jäännökset. DNA-näyte saatiin Rikhardin sisaren jälkeläiseltä.
Rikhard III (suom., murhamysteeri, jota myös Tey käsittelee romaanissaan)
Rikhard kuului Plantagenet -sukuun, ja hänen jälkeensä tuli Tudor-suku (mm Henrik VIII, Maria "Verinen", Elisabet I) , joka mustamaalasi Rikhardin maineen, ja Shakespeare ikuisti Rikhardin rumana tyrannina. Tämä huono maine lienee ollut sen ajan propagandaa.

Numerokuvat 24: luku 33

Rikhard III ja skolioosi (engl,. arkeologialehti)

Ikävä takkaa

Ikävä takkaa, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Krakowalaisessa ravintolassa.
Meillä oli kaksikymmentä vuotta takka. Alussa käytimme sitä usein, sitten harvemmin. Jostakin syystä tämä on sellainen aamu, jolloin kaipaan takkaa.




Valkoinen marmorinen sokeripalamme oli peräisin 1930-luvulta. Poltin siinä joskus paperia, esimerkiksi vanhat versiot jostain käsikirjoituksesta.