Kun mustepullo kaatui pöydälle

Hyvää ystävänpäivää! Happy Valentine's Day! Olen muutaman päivän poissa koneen ääreltä, joten toivotan jo nyt hyvää ystävänpäivää.

Muistatko, kun istuttiin pulpetissa, jossa oli pieni lokero mustepullolle? Musteella kirjoittaminen oli painajainen monelle lapselle. Ei uskoisi, että suurin osa maailman kaunokirjallisuudesta on kirjoitettu mustekynällä, pitkään sulkakynällä.

Hannelen blogissa muistellaan mustekynällä kirjoittamista kouluaikana.
1. kommentti
Oli outoa, että pikkulapsia kiusattiin mustekynillä, kun oli lyijykynätkin ja kosmoskynät. Mustekynän käyttö olisi voinut olla vasta ylemmillä luokilla. Vielä oppikoulussa mustekynä oli painajainen. Pistin monta kertaa erästä opettajaa mustekynällä, kun järjestäjänä piti "tarjota" kynä hänelle.

Soittotuntinikin loppuivat mustekynän käyttöongelmiin. Äitini ystävä kustansi ne, ja kävin hänen hänen hienossa kodissaan tunneilla. Eräänä päivänä soitto-opettaja käski kirjoittaa paperille nuottiviivaston mustekynällä.  Tietenkin minä kaadoin mustepullon, ja hieno liina meni pilalle pöydältä, ehkä myös mahonkipöytä.

Minulle sanottiin, että ei se mitään, mutta en mennyt enää sen jälkeen soittotunneille. Laitoin nuotit halkopinon väliin ja menin leikkimään ajopeliä toisten lasten kanssa.

Siitä tuli puhetta kotona, mutta mummo ratkaisi asian: Miksi lasta pitää kiusata soittotunneilla? Toivon, että tilanne olisi selvinnyt paremmin ja olisin jatkanut soittotunteja. Amerikassa tehdyn testin (Seashore) mukaan olisi ollut taipumustakin.:)

Vanhan ajan koulut

Ystävänpäiväkuva: Antique Images

2. kommentti

En tainnut pitää soitto-opettajastakaan. Metodit eivät olleet erityisesti lapsille sopivat. Sen myöntää miehenikin, joka oli 6-vuotiaasta asti hänen oppilaansa, ja hänestä tuli hyvä pianisti. Yhteisen soitto-opettajamme, mieheni kummitädin häälahjaksi antama design-maljakko on vieläkin tallella.

Muuten olen sitä meiltä, että USA:ssa asia oli hyvin järjestetty. Koulu tarjosi oppilaalle soittimet ja musiikkiopetuksen, jos oppilas valitsi sen oppiaineekseen. Eräs luokkatoverini oppi soittamaan  koulun sellolla ja soitto-opetuksella hänestä tuli ammattilainen, musiikin professori.

3.
Mustetäytekynä ja mustekynä, jossa on irrotettava yksinkertainen terä:

Mustetäytekynät olivat hienoja - ja ovat edelleen - mutta tavalllinen mustekynä oli sellainen, että terä piti kastaa vähän väliä musteeseen juuri sopivasti. Liika muste pyyhittiin mustekynänpyyhkeseen, jollaisesta Leena Lumi kertoo yllä keskustelussa Hannnelen blogissa. Niitä tehtiin lahjaksi aikuisillekin.

Soittotunneilla ja Seashore-testissä

Kuvassa oleva maljakko on häälahja, jonka saimme mieheni kummitädiltä. Tämä nainen oli sekä mieheni että minun soitto-opettaja. Mieheni otti soittotunteja kuusivuotiaasta asti ja kehittyi hyväksi soittajaksi. Minun soittotuntini loppuivat lyhyeen kuin kananlento.

Mieheni kummitäti kiersi antamassa soittotunteja kodeissa, ja äitini ystävä otti häneltä soittotunteja ja halusi kustantaa ne minullekin. Meillä ei ollut pianoa, ja menin joka viikko soittotunneille äitini ystävän luo. Eräällä tunnilla soitto-opettaja käski minun kirjoittaa paperille nuottiasteikon. Istuimme mahonkisen pikkupöydän ääressä. Eteeni tuotiin mustepullo ja mustekynä. Olin seitsemänvuotias.

Kun olin aikani raapustanut, tapahtui katastrofi. Mustepullo kaatui, ja muste levisi pöydälle. Minua lohduteltiin, että ei se mitään. Mutta siihen loppuivat soittotuntini. Kului muutama viikko, ja aina kun läksin soittotunnille, meninkin leikkimään ystävieni kanssa ja pistin nuottivihkon halkopinon väliin. Minua ei pakotettu menemään soittotunneille. Olen miettinyt oliko se hyvä vai huono ratkaisu.

Amerikassa asuin vaihto-oppilaana perheessä, jonka äiti oli pianisti. Hän oli huomannut, että pidin paljon klassisesta musiikista. Hän vei minut musiikkitestiin, jonka piti urkuri ja pianisti ja pianonsoiton opettaja Ralph Rauh (1887-1978).

Minulle tehtiin Seashore-testi. Pitkään muistin siitä vain nimen, mutta nykyaikanahan löytää kaiken netistä. Tämän musikaalisuustestin kehitti Carl Seashore (1866–1949), alkujaan Sjöstrand, muusikko ja psykologi, joka tutki audiologiaa, puheen ja taiteen psykologiaa, myös änkyttämistä.

Huomasin, että Seashore-testiä käytetään edelleen Amerikassa ja joissain muissakin maissa valittaessa oppilaita opiskelemaan musiikkia. Siitä on esitetty kritiikkiä (kuvassa professori Seashore itse ja iso kone), mutta se edelleen paras mahdollinen musikaalisuustesti monien mielestä.

Mr Rauh ei käyttänyt testin suorittamisessa mitään valtavaa konetta, vaan soitti itse pianolla ja antoi minun kuunnella muita näytteitä. Tapaus oli aika mystinen, ja on osittain unohtunut, sillä siitä on jo puoli vuosisataa. Entä tulos? Rauh'n mielestä minusta olisi voinut tulla ammattimuusikko. Se ei ihmetyttänyt, sillä suvussa on aina laulettu ja soitettu, vaikka vain isoisä otti soittotunteja joskus 1800-luvun loppupuolella ja toimi nuorena viulupelimannina. 17-vuotiaana armeijan mennyt enoni olisi päässyt sotilassoittokuntaan, mutta hänen äitinsä vaati hänet tulemaan kotiin maanviljelijäksi, mistä hän oli vanhempana katkera äidilleen. Enoni armeijakaverista tuli tunnettu suomalainen pop-muusikko. Äitini esitti yksinlaulua nuorena ja lauloi aina kotona. Sukututkijalta tuli kerran moniste "Sukulaisemme Aino Ackte". Tämä isoisäni aikalainen ja etäinen sukulainen oli kuuluisin henkilö suvussa.

Mahdollinen musiikillinen lahjakkuuteni on ollut vain kiusa, en siedä suurinta osaa musikkia, vaikka rakastan mm Mozartia. Viime aikoinahan on Suomessakin kirjoitettu siitä, kuinka paljon työtä musiikki ammattina vaatii. Varmaankin tietty synnynnäinen lahjakkuuskin vaaditaan. Mutta voidaanko sitä tutkia jo lapsessa? Perinnöllisyys ja ympäristö vaikuttavat. Perinnöllisyys merkitsee Euroopassa yleensä myös sitä, mihin ympäristöön syntyy, syntyykö ammattimuusikoiden sukuun, jossa saadaan myös käytännön eväät musiikkiin.

Seashore-testiä on käytetty ainakin aikaisemmin aivan pientenkin lasten musikaalisuuden testaamiseen. Sen tiedän, että eräskin amerikkalainen koulutoverini oli lapsena testattu musikaalisesti lahjakkaaksi, saanut amerikkalaiseen tyyliin koulusta ilmaiset soittimet ja musiikkiopetuksen, soitti lukiossa selloa ja päätyi amerikkalaiseen yliopistoon musiikinprofessoriksi ja alansa huippuammattilaiseksi.

Lasten musikaalisuuden testaamisesta taitaa olla monia mielipiteitä, Seashore ja Suzuki lienevät kaksi äärilaitaa.

P.S. Hauska yksityiskohta: näen, oikeammin kuulen joskus hienoja musiikkiunia.:)

Kaksi flyygeliä olohuoneessa

Flyygelin kuva: Wikipedia, ks sieltä myös 'pianokvartetti'.

Vaihteeksi TV-ilta. Ensin katsoimme dokumenttisarjaa "Siirtolaisesta miljonääriksi", ja vuorossa oli flyygelintekijäsuku Steinway. Ohjelman jälkeen pohdimme sitä, paljonko Steinway-flyygelit nykyään mahtavat maksaa - noin 100 000 euroa.

Siitä tuli mieleen aika, jolloin olin American Field Service -vaihto-oppilaana Amerikassa. Kun olin ollut viikon pari isäntäperheessäni, kirjoitin luokkatovereille Suomeen. Kun kerroin muun muassa sen, että perheen kolmikerroksisessa talossa oli olohuoneen keskellä lomittain kaksi flyygeliä, sain Suomesta kirjeen: Älä viitsi enää kirjoittaa sieltä. Kaikki sanovat, että sinä valehtelet. Iisalmessa oli muistaakseni siihen aikaan yksi flyygeli, ja sekin kaupungin juhlasalissa. Ehkä oli toinenkin, sillä kerrottiin vitsiä rouvasta, joka meni ostamaan musiikkikaupasta flyygelin nuotteja.

Nuo kaksi flyygeliä eivät olleet kuitenkaan siinä amerikkalaisperheessä koriste-esineitä vaan käyttöesineitä. Perheenäiti oli pianisti ja soitti kolmen ystävänsä kanssa pianokvartetissa, kahdeksankätisesti kahdella pianolla, mikä on harvinaisempi muoto pianokvartettia. He soittivat myös paikallisen sinfoniaorkesterin kanssa konserteissa. Eräänä päivänä, kun olin sairas ja poissa koulusta, kuulin heidän soittavan koko päivän Debussyn musiikkia.

"A rare form of piano quartets consist of two pianos with two players at each piano. This type of ensemble is informally referred to as "8 hand piano", or "2 piano 8 hands".
https://en.wikipedia.org/wiki/Piano_quartet

". Roz loved the arts. She wrote poetry, explored ceramics and painting. But her first love was music. She studied piano for many years. Eventually, she and three friends, formed the First Billings Piano Quartet and were able to perform with the Billings Symphony as well as give concerts of their own," Muistokirjoitus
http://www.michelottisawyers.com/rosamond-d-cochrane/

Rozin Pianonsoitonopettaja oli Ralph Rauh, joka teki minullekin Seashore-testin. Lue lisää
https://blogisisko.blogspot.fi/2011/05/soittotunneilla-ja-seashore-testissa.html