tiistaina, joulukuuta 17, 2013

Tänään kotona

Helsinki

Talvisodan aikana Suomessa
Hemingway & GellhornUSA 2012
TV1 tiistaina 17. 12. klo 21.00



IMG_0272

Luen taas näitä lehtiä, kun saan niitä. En totu The Guardian -lehteen, vaikka luen sen juttuja toisinaan netistä. Financial Times, etsin siitä hyviä artikkeleita, mutta viikonloppunumerossa niitä vasta on. On jotain.  Lucy Kellaway: "Time lost to blowdries makes hair a feminist issue." sitä mainostetaankin etusivulla: "If you want to get ahead, get a haircut".

Jouluvalmisteluja hissukseen.

Hobitti - Smaugin autioittama maa


Tennispalatsi by Anna Amnell
Tennispalatsi, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Pidän elokuvista, mutta käyn harvoin katsomassa niitä elokuvatettereissa. Elokuvien alussa esitettävät mainospätkät karkottavat kielenkäytöllään ja typerällä karkeudellaan ja pilaavat elokuvissa käymisen tunnelman. Jälleen kerran päätin: ei koskaan enää elokuvateatteriin.

Uusin Hobitti-elokuva oli sekä mieheni että minun mielestä liian pitkä. Joitakin kohtauksia oli venytetty keinotekoisesti, niin että katsoja ehti kyllästyä, näin esimerkiksi jättiläishämähäkit ja muut taistelukohtaukset.

Oli joitakin hyviä kohtia kuten Tolkienin luomaan satumaailmaan olennaisesti kuuluvat jylhät, pelottavankin kauniit maisemat ja omaperäisesti täysin unohtumattomaksi luotu suunnattoman suuri lohikäärme Smaug, joka herää taisteluun valtavien aarrekasojensa alta. Ja hyvää on aina elokuvan taustalla oleva Tolkienin ajattelu. Lue Panu Pihkalan elokuva-arvostelu.

Elokuvasta puuttui melkein kokonaan aikaisemmassa Hobitti-elokuvassa ollut sydämellinen kodikkuus, johon katsoja kiintyy. Sitä oli vain jonkin verran Bilbossakin, joka vaikutti jotekin oudolta ja vieraalta täsäs elokuvassa,  ja lyhyt jakso uhatussa kaupungissa asuvan isän ja hänen lastensa suhteessa.


IMG_0258

Tuo hyvyyden ja pahuuden, lämpimän sydämellisyyden ja hillittömän julmuuden vastakohta luo jännityksen ja vetoaa katsojan tunteisiin. Nyt oli enmmäkseen kuvottavaa julmuutta ja tappelun melskettä. Stephen Fryn roolihahmokin on kliseisen tylsä. Gandalfia olisi halunnut nähdä enemmän.

Vanha idea pakeneminen tyhjissä tynnyreissä yhdistettynä "koskenlaskuun" oli kiinnostava idea.
Yllättävintä oli kuitenkin se, että vaikka Smaug lopussa hukutettiiin kultaan, se nousi kullattunakin siivilleen ja jatkamaan elämäänsä päinvastoin kuin antiikin tarujen henkilöt (Midaksen tytär). Nähtävästi käymme katsomassa seuraavankin osan nähdäksemme, miten raihnainen kullalla kuorrutettu lohikäärme selviää yritessään tuhota maailman lopullisesti. Muu perhe huomautti, että kun lohikäärme nousi siivilleen kaupungin ylle ja ravosteli itseään, kulta karisi ja putosi ateen alas. Tätä en huomannut.

Smaugin äänen takana on nuori Benedict Cumberbatch. 

Mutta pidämme huolen siitä, että myöhästymme elokuvan alusta. Nytkin miehelleni oli vakuutettu, että elokuvan alussa ei olisi mainoksia ollenkaan.

Sääli Tolkienin perikuntaa, sääli Tolkienia, jonka kirjoista tehdään ylipitkiä elokuvia, joissa on venytettyjä taistelukohtauksia ja siinä vasta loputonta ahneutta, joka saa Smauginkin kalpenemaan. Näin koin koko ikäni elokuvista pitäneenä elokuvayleisön edustajana. Kolmanneksen lyhyempänä elokuva olisi ollut aika hyvä.

Elokuvakriitikko oli kuitenkin hurmiossa (Filmgoer: Smaugin autioittama maa), lähinnä digianimaatiotekniikasta. Tietenkin Smaugissa digianimaatio juhli.
Tämä elokuva on jo tehnyt katsojaennätyksen.

maanantaina, joulukuuta 16, 2013

Joulukortti Pietarista

IMG_0254 by Anna Amnell
IMG_0254, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Kortissa on ikonimaisuutta.
Joyful Christmas to all Russian readers of this blog!

Jouluseimi on jo paikallaan

Jouluseimi by Anna Amnell
Jouluseimi, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Jouluseimi sopii hyvin lasihyllykaappiin, sillä lasipinta on tasainen. Seimen hahmot eivät kaadu, niin kuin tapahtui, kun laitoin seimen leveälle vanhan ajan ikkunalaudallemme, joka oli vino. Yksi tietäjistä kaatui nenälleen.

Tämä seimi on pojan ja miniän tekemä, ja tietäjät on tehty todellisten henkilöiden näköisiksi muistuttamaan heidän Pariisin ajan opiskelija-asuntolan lähiympäristön henkilöitä.
Miniä on muovannut seimen hahmot shampoopullojen ja muiden samanlaisten pohjien päälle, ja poikamme on maalannut ne. Tämä oli yllätyslahja, jonka saimme jo kauan sitten. Säilytän näitä silkkipaperiin käärittyinä metallilaatikoissa, jotka otetaan esille vain kerran vuodessa mustan kirjoituslipaston toiseksi alimmaisesta laatikosta.

sunnuntai, joulukuuta 15, 2013

Keski-ikäinen joulupukkikynttilä ja muita koristeita

IMG_0238 by Anna Amnell
IMG_0238, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Joulu lähenee, ja kotia laitetaan vähitellen joulukuntoon ilman mitään stressiä tai hoppuilua.

Kauan sitten Kanadassa ostettu joulupukkikynttilä nostetaan joka joulu keittiönkaapin päälle. Kukaan ei ole raskinut sitä polttaa.

IMG_0246