Makro 126: 'Maku' Orkidean ekologinen merkitys

a white orchid, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Muurahaiset ja monet muutkin hyönteiset syövät orkidean lehtiä ja kukkia tropiikissa. Ne varmaankin maistuvat hyviltä hyönteisten mielestä. Olen saanut tämän orkidean puhkeamaan kukkaan päivänvalolampun valossa. Kun heräsin tänä aamuna, orkideaan oli puhjennut ensimmäinen kukka! Klikkaa kuva suuremmaksi. Taustalla on huovutettu villatakki. Väri onnistui.

Lue Jessica-nimisen lukiolaisen essee orkidean ekologisesta merkityksestä
 (käännä Google kääntäjän avulla)

The ecological importance of orchids

Makro 126: 'maku' (taste)

Voiko orkideoita syödä? Niitä on lukemattomia lajeja. ERään orkideankasvattajan mukaan suurin osa Suomessa kaupoista saatavista orkideoista on kloonattuja.
Okideoja on käytettuy lääkkeinä ja niitä käytetään ravinnoksi, mutta ennen kuin syöt, kysy asiantuntijalta, mitä lannoitetta on käytetty, millainen on kasvu-alusta, onko juuri tietty orkidea syötävä.
Täällä artikkeli asiasta:
http://www.ionopsis.com/edible_orchids.htm

Makulointi: Pienen kansan kultttuuria tuhotaan

Luin juuri Kirjailija-lehden 4/2013 artikkelia kirjojen makuloinnista. 

P.S. Samassa Kirjailija-lehdessä kirjailija Anne Leinonen kertoo, että kaikki hänen ennen vuotta 2011 julkaisemansa teokset, eli puolet tuotannosta, on makuloitu. Olen ollut viime päivinä iloinen siitä, että olen kirjoittanut vain seitsemän kirjaa. Rahani riittävät juuri ja juuri uusien painosten tai yhdistelmäpainosten ottamiseen. Olen aloittanut sen tutustumalla käytännössä omakustantamiseen, seitsemäs kirjani ilmestyy suoraan omakustanteena. Mutta jos joku on kirjoittanut monta vuosikymmentä ja kymmeniä teoksia, tilanne on hirvittävä: koko tuotanto kadonnut.

Ehkä ekirjat ovat ratkaisu. Kirjailijoiden ja heidän omaistensa on parasta ruveta tallentamaan kirjoja. 

Tänään kotona

Talvisodan aikana Suomessa
Hemingway & GellhornUSA 2012
TV1 tiistaina 17. 12. klo 21.00





Luen taas näitä lehtiä, kun saan niitä. En totu The Guardian -lehteen, vaikka luen sen juttuja toisinaan netistä. Financial Times, etsin siitä hyviä artikkeleita, mutta viikonloppunumerossa niitä vasta on. On jotain.  Lucy Kellaway: "Time lost to blowdries makes hair a feminist issue." sitä mainostetaankin etusivulla: "If you want to get ahead, get a haircut".

Jouluvalmisteluja hissukseen.

Hobitti - Smaugin autioittama maa

Tennispalatsi, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Pidän elokuvista, mutta käyn harvoin katsomassa niitä elokuvatettereissa. Elokuvien alussa esitettävät mainospätkät karkottavat kielenkäytöllään ja typerällä karkeudellaan ja pilaavat elokuvissa käymisen tunnelman. Jälleen kerran päätin: ei koskaan enää elokuvateatteriin.

Uusin Hobitti-elokuva oli sekä mieheni että minun mielestä liian pitkä. Joitakin kohtauksia oli venytetty keinotekoisesti, niin että katsoja ehti kyllästyä, näin esimerkiksi jättiläishämähäkit ja muut taistelukohtaukset.

Oli joitakin hyviä kohtia kuten Tolkienin luomaan satumaailmaan olennaisesti kuuluvat jylhät, pelottavankin kauniit maisemat ja omaperäisesti täysin unohtumattomaksi luotu suunnattoman suuri lohikäärme Smaug, joka herää taisteluun valtavien aarrekasojensa alta. Ja hyvää on aina elokuvan taustalla oleva Tolkienin ajattelu. Lue Panu Pihkalan elokuva-arvostelu.

Elokuvasta puuttui melkein kokonaan aikaisemmassa Hobitti-elokuvassa ollut sydämellinen kodikkuus, johon katsoja kiintyy. Sitä oli vain jonkin verran Bilbossakin, joka vaikutti jotekin oudolta ja vieraalta täsäs elokuvassa,  ja lyhyt jakso uhatussa kaupungissa asuvan isän ja hänen lastensa suhteessa.




Tuo hyvyyden ja pahuuden, lämpimän sydämellisyyden ja hillittömän julmuuden vastakohta luo jännityksen ja vetoaa katsojan tunteisiin. Nyt oli enmmäkseen kuvottavaa julmuutta ja tappelun melskettä. Stephen Fryn roolihahmokin on kliseisen tylsä. Gandalfia olisi halunnut nähdä enemmän.

Vanha idea pakeneminen tyhjissä tynnyreissä yhdistettynä "koskenlaskuun" oli kiinnostava idea.
Yllättävintä oli kuitenkin se, että vaikka Smaug lopussa hukutettiiin kultaan, se nousi kullattunakin siivilleen ja jatkamaan elämäänsä päinvastoin kuin antiikin tarujen henkilöt (Midaksen tytär). Nähtävästi käymme katsomassa seuraavankin osan nähdäksemme, miten raihnainen kullalla kuorrutettu lohikäärme selviää yritessään tuhota maailman lopullisesti. Muu perhe huomautti, että kun lohikäärme nousi siivilleen kaupungin ylle ja ravosteli itseään, kulta karisi ja putosi ateen alas. Tätä en huomannut.

Smaugin äänen takana on nuori Benedict Cumberbatch. 

Mutta pidämme huolen siitä, että myöhästymme elokuvan alusta. Nytkin miehelleni oli vakuutettu, että elokuvan alussa ei olisi mainoksia ollenkaan.

Sääli Tolkienin perikuntaa, sääli Tolkienia, jonka kirjoista tehdään ylipitkiä elokuvia, joissa on venytettyjä taistelukohtauksia ja siinä vasta loputonta ahneutta, joka saa Smauginkin kalpenemaan. Näin koin koko ikäni elokuvista pitäneenä elokuvayleisön edustajana. Kolmanneksen lyhyempänä elokuva olisi ollut aika hyvä.

Elokuvakriitikko oli kuitenkin hurmiossa (Filmgoer: Smaugin autioittama maa), lähinnä digianimaatiotekniikasta. Tietenkin Smaugissa digianimaatio juhli.
Tämä elokuva on jo tehnyt katsojaennätyksen.

Joulukortti Pietarista

IMG_0254, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Kortissa on ikonimaisuutta.
Joyful Christmas to all Russian readers of this blog!