Kuvat näyttävät nykyään Flickrissä erittäin hienoilta, mutta uudistukset harmittavat.
Kun lähettää Flickristä kuvan blogiin, kuvaan tulee sivuun nuolet, joista pääsee katsomaan lähikuvia ja Flickrin logon kautta kuvien ottajan koko profiilia. Se saattaa toimia hyvin. (Nyt nuolia ei tullut. Johtuneeko se siitä, että olen käsitellyt tätä kuvaa Flickrin Aviaryn avulla, ottanut vain osan alkuperäisestä kuvasta?)
Aivan alussa näkyy usein vain musta alue, joka vaikuttaa ensi silmäyksellä siltä, kuin kuvan käyttö olisi jotenkin rajoitettu.
Katso edellinen kirjoitukseni Kuvat ja kortit (joka meni täysin jumiin ja josta poistin toisen kuvan. Sen voi nähdä nyt nuolien avulla siirtymällä vasemmalle.)
Systeemi toimii hyvin niillä, joiden kuvat ovat hienossa järjestyksessä, ja esille on ennalta valikoitu vain parhaat kuvat. Mutta kuten monet muutkin olen pitänyt Flickriä kuvavarastona, johon paiskaan kuvat ja valitsen sieltä vähitellen kuvia blogeihin ja Flickrin kansioihin ja sitten yhdistän ne suuremmiksi kokonaisuuksiksi (collections).
Nyt tulevat esille kaikki huonotkin kuvat, joita en ole ehtinyt poistaa. Kuvien laittaminen Flickriin täysin yksityisiksi, puolittain yksityisiksi (perhe ja ystävät) onnistuu omasta tiedostosta ladaten vain yksi kuva kerrallaan. Ehkä on toinenkin tapa.
Uuden vuoden tultua tämä tilanne täytyy saada jotenkin hallintaan. Flickr on niin hieno, että pitäiis osata käyttää sitä kunnolla myös näillä uusilla säännöillä. En haluaa käyttää jotain itse keksittyä keinoa, jolla kuvien laatu heikentyy.
My very old blog. Vuodesta 2005-
lauantaina, joulukuuta 28, 2013
perjantaina, joulukuuta 27, 2013
torstaina, joulukuuta 26, 2013
Kun Helsingissä oli paljon lunta
Helsinki 1905. Kuvitus: Matti Amnell. Matti on piirtänyt kuvan Pohjoisrannassa. Taustalla Johanneksen kirkon kaksoistornit. Asuimme Johanneksen kirkon vieressä olevassa talossa 20 vuotta, ja siinä kodissa kirjoitin kaikki seitsemän nuortenkirjaani, vaikka viimeistelin uusinta Töölössä.
Tämä kuva on kansikuvana tänä vuonna 2014 ilmestyvässä kirjassani:
Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora 2014. Aurora 1-3, joka on yhteispainos kolmesta ensimmäisestä Aurora-kirjastani. ISBN: 978-952-286-355-3. Yhteensä 362 sivua, BoD. Kirjan lopussa on kirjoitus "Lukijalle", jossa kerron kirjojen taustasta ja syntyprosessista.
Pohjoisrannassa oli luistinrata 1900-luvun alussa. Lue, millainen oli lumipyry Helsingissä 1900-luvun alussa kanadalaisen Thomas Austinin kokemana:
Thomas harppoi nopein askelin pitkin Esplanadia. Lumipyry oli pysäyttänyt raitiotievaunut. Thomas kääri kaulahuivin kasvojensa suojaksi viimaa vastaan.
Seuraavana päivänä Thomas heräsi myöhään, sillä hän oli nukahtanut vasta aamuyöstä. Hän näki hotellihuoneensa ikkunasta torin, jossa oli satoja hevosia ja rekiä, torikauppiaita ja rouvia, joiden jäljessä palvelustyttö kantoi korissa ostoksia. Thomas veti verhot eteen ja luki koko päivän vuoteessa. Hän ei halunnut nähdä ketään, mutta hän ei halunnut lähteä poiskaan.
Iltapäivällä Thomasista tuntui, että hänen oli päästävä ulos. Hän puki ylleen hiihtotamineet ja pyysi hotellista sukset ja sauvat.
- Siellä on kova lumipyry, voitte eksyä, koeteltiin häntä estellä. Mutta Thomas työnsi pietarilaiset huopatossut nahkaisten suksensiteitten läpi ja ponkaisi yli tyhjän torin.
Raivoisasti Thomas lykki itseään ohi runoilijan patsaan ja ohi Ruotsalaisen teatterin, jossa hän oli ollut Auroran kanssa. Kasimir Friskin talo häämötti juuri ja juuri lumisateen läpi. Thomas kääntyi nopeasti ja nousi ylös mäkeä kohti punatiilistä kirkkoa, kohti Kaivopuistoa ja merta. --
Thomas hiihti yhä eteenpäin meren jäällä, kunnes ympärillä oli vain pehmeää valkoista äärettömyyttä. Hänen edessään näkyi valkoinen lumiverho samoin hänen takanaan. Taivaalla hohti vaimeasti valkoinen pumpulipallo - aurinko. Thomas menetti ajantajun eikä tiennyt, oliko ollut merellä kauan vai vähän aikaa.
Siinä äänettömän valkoisuuden keskellä Thomas tajusi, mitä hän halusi tehdä. Hän kääntyi suksillaan ja lähti hiihtämään kohti Helsinkiä. Lumipyry oli lakannut ja hän saattoi nähdä edessään ladun, jonka hänen suksensa olivat painaneet lumeen.
Hän saapui rantaan, hiihti puiston halki, ohi huviloitten, kivitalojen ja hökkeleitten Johanneksen mäelle ja oli pian Bulevardilla, jota peitti puhdas valkoinen lumi. Hän hiihti Kasimir Friskin talolle, jota lumiutu ja kaasulyhtyjen himmeä valo pitivät syleilyssään. Oli tullut jo pimeää, ja kaikki huoneet olivat täydessä valaistuksessa.
Thomas irrotti sukset ja nosti ne nojaamaan seinään Auroran suksien viereen. Hän kopisteli lunta vaatteistaan ja kengistään, otti hatun päästään, ravisteli siitä lumen ja kolkutti ovelle. Pieni palvelustyttö kurkisti ovelta. Hän pudisti päätään ja osoitti kadulle päin.
Thomas hymyili, laittoi hatun päähänsä ja sulki oven. Hän pysähtyi katsomaan pihaa ja istuutui lumisille keittiönportaille. Häntä ympäröivät sininen ilta, korkeat lumikinokset ja talon ikkunoista tuleva lämmin valo. Entä jos hän istuisi siinä ja odottaisi, kunnes Aurora tulisi kotiin? Vai pitikö sanoa hyvästit tälle talolle? Eiköhän näkisi koskaan omenapuitten puhkeavan kukkaan, ei tuntisi sireenien tuoksuvan?
Hän käveli lumisella pihalla. Puutarhan perällä oli venäläistyylinen huvimaja. Aidan takaa katulyhty valaisi pihaa ja paljasti sen rappeutuneisuuden. Porrasaskelmat narahtivat, kun Thomas astui sisään kaksoisovista.
- Thomas!
Huvimajan penkillä istui Aurora luisteluasussaan luistimet penkillä vieressään.
Tekstinäyte kirjastani Aurora ja Pietarin serkut (1993), joka kertoo lukuvuodesta 1905-1906 Helsingissä. Kirja on loppuunmyyty, mutta aion ottaa Aurora-kirjoista uudet painokset.
Aurora ja Pietarin serkut. Kirjapaja 1993, sivut 167-169.
Muita joulukirjoituksia
Tilaa:
Kommentit (Atom)