Näytetään tekstit, joissa on tunniste Flickr. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Flickr. Näytä kaikki tekstit

torstaina, marraskuuta 06, 2014

Flickr: million plus views

Million plus views

Huomasin, että kuviani katsotaan paljon Flickrissä, vaikka olen vain näppäilijä.

Finnish national costumes

Kärjessä kuva [virolaisesta] kansallispukuisesta ryhmästä, jonka kuvasin vuonna 2007 raitsikkapysäkillä, kun näin heidät raiteiden toisella puolen ja huusin, saanko ottaa kuvan. Tyypillinen esimerkki näppäilystä.

Alkuaikoina lähetin kuviani joihinkin ryhmiin, mutta olen laiskistunut. En myöskään ehdi katsoa paljonkaan muiden kuvia.  Silloin tällöin kerään joukon kuvia suosikeiksi kuten viimeksi kuvia Newcastlesta, jonna tyttäreni on muuttanut.

Olen ottanut suurimman osan kuvistani halvoilla taskukameroilla.  Siitä on ollut haittaa, sillä joitakin kuviani on pyydetty ulkomaisiin julkaisuihin, mutta kuvan koko ei ole riittänyt. Nyt minulla on ensi kerran hiukan parempi kamera.

keskiviikkona, maaliskuuta 26, 2014

Kirpeä yhdistelmä



Yoghurt and fruit

Kuva ei näytä yhtä hyvältä kuin ennen, sillä Flickr ei lähetä suoraan Bloggeriin, täytyy siirtää html:nä. KLikkaamalla pääsee sitten Flickriin, jossa kuvan voi nähdä suurempana ja katsella muitakin Flickrissä olevia kuvia.
Kirpeä tunnelma.

lauantaina, maaliskuuta 15, 2014

Kevät ja takatalvi

Kevät ja takatalvi by Anna Amnell
Kevät ja takatalvi, a photo by Anna Amnell on Flickr.
When it rains it pours, sanoo englantilainen eli vaikeudet tulevat ryöppynä. Onneksi ei mitään vakavaa, mutta harmillista.

Jonkinlainen flunssa on puhjennut, ja tyypillisesti oireet ovat aika lieviä, mutta olo on flunssaisen pöhkö ja olen väsynyt. Onneksi nukun kunnolla.

Toiseksi: en arvannut, miten kova työ on muokata yli 20 vuotta vanhoja käsikirjoituksia sellaiseksi yhdistelmäksi, että se vastaa aikaisempia jo ilmestyneitä kirjoja ja toisaalta sisältää tarpeellisia muutoksia.

Kolmanneksi jotain, mikä vaikuttaa tähän bloggaamiseen : Flickr ilmoitti juuri äsken kohteliaasti, että se ei "tue" enää kuvien lähettämistä Bloggeriin, mikä on ollut minullekin erityisen tärkeää, nimenomaan tällainen suora lähetys. Vain Facebookiin ja muuutamiin muihin. Suuret firmat kamppailevat ja liittoutuvat, ja me niiden asiakkaat olemme aikamoisessa höykytyksessä, kun kaikki muuttuu ja vaikeutuu koko ajan.

Ja neljäs juttu: otsikossa näkyvä takatalvi.

Jotain hyvää: löysin laaksokuvan yhteisnidokseen! En joudu rasittamaan omassa ansiotyössään liikatyöllistettyä kuvittajaani tällä kertaa. Hyvä asia on myös se, että tietokoneeni ei olekaan rikki. Vika oli Flickrissä.

maanantaina, tammikuuta 20, 2014

Flickr yhdistää nyt: Bromelia

Bromelea by Anna Amnell
Bromelea, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Tässä on nyt kuva Bromeliasta. Ovatko käyttäjien valitukset sittenkin auttaneet?
Tämä on helpotus. Toivottavasti tämä ei ole väliaikainen helpotus. Fickr on minulle tärkeä, sillä minusta on todella hauskaa ottaa kuvia ja varastoida ne paikkaan, josta ne saa helposti esille.


 

Flickr muuttunut oudoksi. Azalea paleltui. Lohdutuskukka: Bromelia


Bromelia (väri: cupcake). Kuva: Anna Amnell. Klikkaa kuvaa. Siitä tulee todella suuri.

Sain tänään mieheltäni tämän kauniin kukan lohdutukseksi seuraavista asioista:

1. Flickr on saanut joitakin hyvin suuria asiakkaita ja ruvennut tekemään sivustoa hienommaksi ja tavalliselle käyttäjälle hankalammaksi. Minulla on siellä yli 30000 kuvaa. Ne säilyvät siellä, mutta en voi siirtää niitä blogiin niin kuin ennen. Blogger-blogeistani loppuu nopeasti tila, jos laitan siihen tällaisia suuria kuvia. En halua enkä voi maksaa ylimääräisiä maksuja Bloggerille. Toivon, että tilanne selvenee tai keksin jonkin muun ratkaisun. Siihen asti laitan Blogger-blogeihini vain linkkejä Flickriin, jossa on ollut kuviani vuodesta 2005 asti.

Kuvakansioihin (sets) pääsee, mutta heti pomppaa mainos: teetä kirja Flickrlllä. Liian kallis.
Collections, uusi nimi Creations.

Huom! Lisäys: Flickr yhdistää nyt. Useimmat toiminnat ovat palautuneet entiselleen.





lauantaina, joulukuuta 28, 2013

Flickrin uudistukset aiheuttavat ongelmia

IMG_0506 by Anna Amnell
IMG_0506, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Kuvat näyttävät nykyään Flickrissä erittäin hienoilta, mutta uudistukset harmittavat.

Kun lähettää Flickristä kuvan blogiin, kuvaan tulee sivuun nuolet, joista pääsee katsomaan lähikuvia ja Flickrin logon kautta kuvien ottajan koko profiilia. Se saattaa toimia hyvin. (Nyt nuolia ei tullut. Johtuneeko se siitä, että olen käsitellyt tätä kuvaa Flickrin Aviaryn avulla, ottanut vain osan alkuperäisestä kuvasta?)

Aivan alussa näkyy usein vain musta alue, joka vaikuttaa ensi silmäyksellä siltä, kuin kuvan käyttö olisi jotenkin rajoitettu.

Katso edellinen kirjoitukseni Kuvat ja kortit (joka meni täysin jumiin ja josta poistin toisen kuvan. Sen voi nähdä nyt nuolien avulla siirtymällä vasemmalle.)

Systeemi toimii hyvin niillä, joiden kuvat ovat hienossa järjestyksessä, ja esille on ennalta valikoitu vain parhaat kuvat. Mutta kuten monet muutkin olen pitänyt Flickriä kuvavarastona, johon paiskaan kuvat ja valitsen sieltä vähitellen kuvia blogeihin ja Flickrin kansioihin ja sitten yhdistän ne suuremmiksi kokonaisuuksiksi (collections).

Nyt tulevat esille kaikki huonotkin kuvat, joita en ole ehtinyt poistaa. Kuvien laittaminen Flickriin täysin yksityisiksi, puolittain yksityisiksi (perhe ja ystävät) onnistuu omasta tiedostosta ladaten vain yksi kuva kerrallaan. Ehkä on toinenkin tapa.

Uuden vuoden tultua tämä tilanne täytyy saada jotenkin hallintaan. Flickr on niin hieno, että pitäiis osata käyttää sitä kunnolla myös näillä uusilla säännöillä. En haluaa käyttää jotain itse keksittyä keinoa, jolla kuvien laatu heikentyy.

torstaina, kesäkuuta 20, 2013

Kollaasit - hauskaa puuhaa

Iisalmi rantakioski

Kesäinen värikollaasi aiheenaan Iisalmen laivarantakioski. Hyvää juhannusta!

Löydät värikollaasit tästä blogista klikkaamalla kirjoituksen alaosan kohdassa tunnisteet hakusanaa 'värikollaasi'. Sitten vaan aina 'vanhemmat tekstitt, ja näet lisää..

Kansioni  'Kollaasit' Flickrissä
(Jos haluat katsoa kansion kuvia slideshowna - eli kuvat peräkkäin suurempina kuvina - klikkaa ensin kuva suuremmaksi, näet oikeassa alakulmassa kolme punaista pistettä, klikkaa niitä ja kolmanneksi alimpana ovat sanat 'view as slideshow'. Ohjeet tarpeen, sillä Flickr on muuttunut hiukan erilaiseksi:))

 Olen mukana myös Värikollaasit-haasteissa.

maanantaina, joulukuuta 31, 2012

Suostuimmat kuvat


Tässä on kaikkein eniten katsottuja kuviani Flickristä. Voi nähdä, että suosituimpia ovat olleet nukkekotikuvat, joita otin paljon alkuaikoina, jolloin kalustin muutaman nukkekodin.  Kaikkein suosituin on kuitenkin kuva kansallispukuisesta ryhmästä, jonka kuvasin eräänä kesäpäivänä Sokoksen edessä raitiovaunupysäkillä (12000+ views). Otin heistä vain kaksi kuvaa, molemmat ovat näiden suosittujen joukossa jostain syystä. 

 Jos osallistuu ryhmiin ja kiertää katsomassa ja kommentoimassa muiden kuvia, voi saada Flickrissä valtavia katsojalukuja. En ole ehtinyt koskaan kiertää katsomassa muuta kuin aivan muutamien henkilöiden kuvia. Silloin tällöin voi koota itselleen suosikkikuvia, ja kokoan niitä nykyään suuremman määärän kerrallaan ryhmäksi jostakin aiheesta.

Klikkaa kuva suuremmaksi !

Muutama Helsinki-kuva, joulupukkikuva ja Nestor-kissan kuva mahtuu 60:n  suosituimman joukkoon. Ja appeni auto, jonka kuva on perhealbumista. Se on toiseksi suosituin (10000+ views). Muut kuvat ovatkin sitten vain sadoissa.
Ihan eri asia on sitten se, mitkä ovat omia suosikkejani omien kuvieni joukosta ja mitkä ovat parhaita.
Nämä kuvat ovat hyvin pieniä, sillä olen siirtänyt ne suoraan Flickrin tilastosta ja tehnyt niistä kollaasin Collageltin avulla. Kollaasin saa klikkaamalla vähän suuremmaksi. Kuvat ovat tämänpäiväisen tilaston mukaisessa suosituimmuusjärjestyksessä. Vasemmalta oikealle, rivi kerrallaan.

maanantaina, marraskuuta 24, 2008

Iceflowers-kuva Kaliforniaan



Joulukortin kuva Flickrissä.

Window frost

Sain muutama kuukausi sitten Flickrin kautta kiinnostavan kirjeen. Eräs Kaliforniassa asuva henkilö pyysi lupaa saada käyttää erästä jääkukkakuvistani kuoronsa joulukonsertin mainonnassa. Tietenkin annoin luvan. Joitakin Kaivopuisto-kuviani on nettimatkaoppaassa, jota voi katsella kännykälläkin, ja kuva punakattoisesta Norssista on nähtävästi esillä erään aasialaisen yliopiston sivuilla. Olen kadottanut linkin. Harrastelijavalokuvaajalle kaikki tuollainen on hauskaa ja kannustavaa.

Flickrissä on suorastaan runsaudenpulaa ystävällisistä kontakteista. Jospa olisi enemmän aikaa. Jääkukan kautta tuli eräs aikaisemmin tuttu paikka lähelle. Jääkukat tulevat nimittäin taustaksi Claremontissa toimivan kuoron jouluohjelmaan. Sitä näytetään myös mainoksena paikallisissa elokuvateattereisssa. Claremont Choral on korkeatasoinen kuoro ja toimii kokonaan non-profit -periaatteella. Jääkukat ovat tuttu ilmiö konsertin käsiohjelman suunnittelijalle, joka on kotoisin Norjasta. Hänen lapsuudessaan Norjassa oli Jääkukkia ikkunoissa.

Claremont on pieni yliopistokaupunki Californiasssa Hollywoodin lähellä. Se on ollut minulle tuttu siitä syystä, että yksi vaihto-oppilasperheeni tyttäristä opiskeli Pomona Collegessa Claremontissa. Kaupungissa on vain vähän yli 37000 asukasta, ja sitä pidetään Yhdysvaltain viidenneksi parhaana asuinpaikkana, puiden ja tohtoreiden kaupunkina, "the City of Trees and PhDs".

Meillä jääkukkien aika on ohi. Kolminkertaiset ikkunat ovat aivan eri asia kuin entiset hatarat ikkunat.

lauantaina, tammikuuta 13, 2007

Lumitilanne tänään klo 9


Saturday Jan 13th 9 a.m., originally uploaded by amnellanna.



Ostin kerran vanhojen kirjojen kaupasta 1900-luvun alun almanakan. Sen omistaja oli merkinnyt tarkkaan säiden vaihtelut ja talvella lumitilanteen. Siinä oli merkintöjä, jotka vaikuttivat ratkaisevasti siihen, mitä kirjoitin silloin. Kuvasin takatalvea 1900-luvun alussa routavuosina.

Olen alkanut ottaa luonto- ja sääkuvia lähiympäristöstäni. Tänä talvena lumitilanne kiinnostaa, sillä ilmastomme on muuttunut rajusti.

Helsingin kaupunki järjestää joka vuosi ensilumen arvaamiskilpailun. Tänä talvena viralliseksi ensilumen päiväksi määrättiin marraskuun kuudes, jolloin lunta täytyi aurata kaduilta. Muitakin ensilumen määräämisperiaatteita lienee.

Asun Helsingin keskustassa ja otan valokuvia ikkunasta avautuvista maisemista ja rakennuksista aina kun jotain kiinnostavaa näkyy. Marraskuun seitsemännen päivän aamuna oli harvinaisen kaunis aamurusko. Otin talomme kattoparvekkeelta joukon kuvia lumesta Helsingin katoilla. Se lumi haihtui nopeasti.

Lunta tuli kuitenkin ensi kerran jo marraskuun alussa muutamina päivinä. Lunta tuli ja meni. Oli lumeton joulu, mutta nyt sataa taas lunta.

Tässähän alkaa tulla romanttinen suhtautuminen lumeen. Monet eteläisistä maista tulevat matkustavaiset haluavat nähdä Suomessa nimenomaan lunta, mieluummin paljon. Vähäkin riittää toisinaan, kunhan saa koskettaa lunta. Lumiromantiikkaa.