tiistaina, joulukuuta 23, 2014

Joululukemista: Joulukissa ja muita kirjoituksia

Suloinen Tiina-kissa

Tiina pääsi aikamatkalle 1900-luvun alun Torontoon
Joulukissa Tapaamme Tiinan köyhän ajurin perheessä jouluna 1903.
Muita joulukirjoituksia blogeissani.


Joulupukki ajelulla

Joulupukki ajurin kyydissä Helsingin joulukadulla.


Oma valokuva

Joulu Elisabet I:n hovissa- Lucia Lontoossa vuonna 1559.

Keskiajan joulu

maanantaina, joulukuuta 22, 2014

Kaunista, rauhallista joulua!

149

JoulukuviaWittenbergistä, jonka linnankirkkoa valokuvasin neljä vuotta sitten. Siellä alkoi uusi aikakausi, kun Luther paukutteli teesejään linannkirkon oveen. Vanha ovi on mennyttä, tilalla on rautainen ovi. Kirkko on muutenkin jännittävän näköinen keskiajan kirkko. Lasimaalaukset ovat 1800-luvulta, torni on alkuperäinen.
Katso koko kansio.
Wikipediassa kaupungin historiaa (engl) ja vanhoja kuvia 1500-luvun kaupungista.
Olen kuvannut Wittenbergiä Lucia ja Luka -kirjani loppupuolella, sillä Lucia ja koko perhe joutuvat pakenemana sinne vuonna 1563 kuningas Eerikin hyökättyä Turkuun, jossa hänen nuori veljensä Juhana piti hovia vaimonsa Katariina Jagellonican kansssa. Elettiin jännittäviä aikoja silloinkin.

Joulurauhaa!

Pomanderipallot tuovat joulun tuoksua ja muistoja

pomanderipallot

Joulun tuoksua tuovat pomenderipallot, joista useimmat ovat kymmneniä vuosia vanhoja. Säilytän ne tiiviissä peltirasiassa, jossa tuoksu ei katoa.


sunnuntai, joulukuuta 21, 2014

Ystävällisiä naapureita


Luojan kiitos meillä on ystävällinen läntinen naapuri, jota meidän ei tarvitse pelätä. Sen kunniaksi tämä ruotsalainen adventtikalenteri vuodelta 1967. Löytyi Tukholmasta (Nordiska Museet).
Klikkaa kuva suureksi, niin huomaat, että Suomella ja  Ruotsilla on monia samanlaisia jouluperinteitä.

Värikollaasi 210: 'a pretty doll'

a pretty doll


Kaunis nukke
The doll by Helena  Karo
http://www.helenakaro.fi/


Helena Karon nukkekurssit, katso muitakin Helena Karon nukkeja , joita olen kuvannut.

Värikollaasi 210
klikkaa nuken kuva suureksi