Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aurora vaahteralaakson tyttö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aurora vaahteralaakson tyttö. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, huhtikuuta 23, 2016

Vaahteralaakson Aurora: Aurora-kirjat 25-vuotta


Vaahteralaakson Aurora. 1. osa yhteisnidoksesta

Vaahteralaakson Aurora (ISBN 978-952-286-355-3) 
sisältää kirjat: Aurora Vaahteralaakson tyttö, Aurora ja Pietarin serkut ja Aurora ja Villikyyhkysten aika. 

Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora sisältää kolme ensimmäista Aurora-kirjaani. Sitä on myös e-kirjana. Joihinkin kirjastoihin sitä on tilattu aikuisten osastolle, sillä se on melkein 400 sivua ja siinä on lopussa kirje Lukijalle, jossa kerron kirjasarjan synnystä. Minusta se sopii hyvin lahjaksi kaikenikäisille historian ja tyttökirjojen ystäville. Ehdit tilata sen äitienpäiväksi.:) 
Julkaisin Ensimmäiset kolme Aurora-kirjaa vuosina 1991-1995 nimellä Pirkko Pekkarinen. Kun otimme koko perhe käyttöön sukunimen Amnell, aloin kirjoittaa nimellä Anna Amnell. Siinä yhtyivät äitini etunimi ja mieheni äidin sukunimi. Lisää naisenergiaa, sanottaisiin nykyään. 1990-luvulla ilmestyneet kirjat ovat olleet jo kauan sitten loppuunmyytyjä. Niitä voi löytää vielä kirjastoista, nettikirjakaupoista ja kirpputoreilta.

Vaahteralaakson Aurora: Aurora-kirjat 25-vuotta: Olen ollut siitä iloinen, että kaikki kirjani ovat olleet lukudiplomilistoilla eri puolilla Suomea. Lucia Olavintytär -kirjat ...


tiistaina, joulukuuta 23, 2014

Joululukemista: Joulukissa ja muita kirjoituksia

Suloinen Tiina-kissa

Tiina pääsi aikamatkalle 1900-luvun alun Torontoon
Joulukissa Tapaamme Tiinan köyhän ajurin perheessä jouluna 1903.
Muita joulukirjoituksia blogeissani.


Joulupukki ajelulla

Joulupukki ajurin kyydissä Helsingin joulukadulla.


Oma valokuva

Joulu Elisabet I:n hovissa- Lucia Lontoossa vuonna 1559.

Keskiajan joulu

sunnuntaina, tammikuuta 19, 2014

Uskalla ruveta kirjailijaksi

1991, 1.painos by Anna Amnell
1991, 1.painos, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Optimistinen kirjailija sai kukkia,  Cadillac-ruusuja, ensimmäisen kirjan ilmestymisen kunniaksi- (Rose Cadillac, jossa pieni vivahde korallia)

UUSI! Anna Amnell:  Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3, yhteisnide 1990-luvulla ilmestyneistä kirjoistani. Myös eKirja. Noin 400 sivua. Ilmestyy syyskesällä 2014.  Sisältää kirjat Aurora Vaahteralaakson tyttö 1991 (2. painos 1992), Aurora ja Pietarin serkut 1993 ja Aurora ja villikyyhkysten aika 1995.


Löytyi hauska yli 20 vuotta vanha kuva. Kustantaja on lähettänyt esikoisteokseni ensimmäisen painoksen kirjailijankappaleet kotiin.Toivon, että olisin ottanut kuvan siitä laatikostakin, jossa lähetti toi ne. Siihen oli painettu suurin kirjaimin kirjani ja minun nimeni.

Mieheni osti heti kukkia, ja kirjoista ja kukista otettiin kuva. Otin sen kameralla, jonka olin ostanut samana vuonna tehtyä pitkää Italian matkaa varten. Tämä kuva on kopio siitä kuvasta.

Laput muutamien kirjojen välissä kertovat, että osa kirjoista on lähdössä ystäville ja sukulaislle, jotka ovat saaneet odottaa kauan, että minusta tulee vihdoinkin kirjailija. Lähipiirini oli ollut varma, että minusta tulee kirjailija siitä lähtien, kun olin koululainen. He saivat odottaa liian kauan.

Tämän jälkeen alkoi arki: edelleen työn ohella kirjoittaminen, jatkuvasti toistuvat lamat ja niiden aiheuttamat ongelmat kustannusmaailmassa.

Kirjoitin kolme ensimmäistä kirjaa työn ohella, en ollut missään tekemisissä kirjallisten piirien kanssa. Ei ollut aikaa, kun oli työ, kodin hoitaminen - ja kirjoittaminen. En edes tiennyt kaikista kirjailijajärjestöistä.

Uskalla ruveta kirjailijaksi, vaikka se on kaikkea muuta kuin järkevä ratkaisu. Vain aniharva kirjailija rikastuu kirjoillaan, suurin osa ei tule edes toimeen kirjoittamisella näin pienen kielialueen maassa.

Kirjoittamisessa voi kokea onnenhetkiä. Siihen aikaan, kun kirjoitin (työpaikan ihmissuhteiden vuoksi ) raskaan työn ohella ohella, kirjoittaminen aamuvarhain tai viikonlopulla oli lepoa ihan konkreettisesti: pulssini laski, kun kirjoitin.

Tuota päivää on hauskaa muistella. (Kirjoitin ensimmäiset kolme kirjaanimellä Pirkko Pekkarinen. Sitten otimme koko perhe vihdoin vuonna 1998 käyttöön mieheni äidin tyttönimen 'Amnell'. Siihen sopi äitini nimi Anna. Nämä nimethän ovat virallisia nimiäni.)



(Aurora. Vaahteralaakson tyttö. 1991, 2. painos 1992)

perjantaina, toukokuuta 24, 2013

Photo Friday: Gatsby's Finnish cook

Finnish girls travelled to America by Anna Amnell

Tytöt haaveilivat pääsevänsä miljonäärin keittäjäksi Amerikassa.
Photo Friday Travelling
Young Finnish girls travelled to America in 1900's. Their dream was to become a millionaire's cook. The Kennedys had a Finnish cook. In the book The Great Gatsby there is a Finnish cook.

Gatsby's neighbour Nick tells: "I had a dog, at least I had him for a few days until he ran away, and an old Dodge and a Finnish woman who made my bed and cooked breakfast and muttered Finnish wisdom to herself over the electric stove."
F. Scott Fitzgerald: The Great Gatsby

There is no Finnish cook in the new Gatsby film. We Finns missed her.
In my books (about the Edwardian period, published in 1991-1999) young  Finnish girls and boys go to Canada and dream of a better life. Girls' dream is to get a job as a millionaire's cook in New York.


21402
Jaana Perttuli tekemät Pekka ja Iida Rikhardinkadun kirjaston näyttelyssä

Yhdysvaltoihin ja Kanadaan muuttaneiden tyttöjen haave oli tulla rikkaan perheen kokiksi. Suomalaiset olivat suosittuja työntekijöitä. Naiset olivat siistejä ja osasivat laittaa hyvää ruokaa. Miehet olivat rehellisiä ja kovia tekemään työtä.
Joseph ja Rose Kennedyn perheellä oli suomalainen keittäjä, joka teki tulevalle presidentille lihapullia. Fitzgeraldin klassisessa 1920-luvun romaanissa "Kultahattu" on suomalainen keittäjä. Gatsbyn naapuri Nick kertoo, että hänellä oli palvelija, suomalainen nainen, joka pettasi hänen sänkynsä, laittoi aamiaista ja mutisi suomeksi viisauksiaan hellan ääressä.

Rikkaan talon tyttökin saattoi lähteä Amerikkaan. Ensimmäisessä Aurora-kirjassani Liina kertoo:
"Hymyillä pitää kuin puuhevonen ja hokea aamusta iltaan 'Yes Madam'. 'Yes, Sir', vaikka haluaisin ennemminkin iskeä niitä kapustalla päähän. Mutta minä en anna periksi. Kotiin en aio mennä ennenkuin minusta on tullut miljonäärin keittäjä. Uskokaa pois. Tämä tyttö lähtee vielä New Yorkiin."
(Aurora. Vaahteralaakson tyttö (1991, 2. p. 1992), 132-133.) (Pirkko Anna Amnell= Pirkko Pekkarinen)

Kuvassa alla on Jaana Perttulin nukkeja kuvaamassa Aurora-kirjojen henkilöitä. Kuvassa Pekka, Iida, Thomas ja Aurora Rikhardinkadun kirjaston näyttelyssä. (Helsingin Sanomat: Aurora-kirjatkin osallistuvat piikakeskusteluun. 18.9.1996)


Näyttely Rikhardinkadun kirjastossa

tiistaina, toukokuuta 21, 2013

Outo kirjoitus Bookcrossing-sivuilla

003-1

Tämä laakso on keskeinen Aurora-kirjoissa

Saako kirjailija kommentoida kirjoistaan tehtyjä arvosteluja? Yleisenä ohjeena annetaan, että ei kannata kommentoida mitenkään. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, että arvosteluja ei kannata edes lukea. Joskus on pakko kommentoida.

Päädyin jo aikaisemmin Bookcrossing-sivuille vuonna 2010 kirjoitettuun arvioon, jossa käsitellään nuortenkirjaani Aurora Vaahteralaakson tyttö (1991, 2. painos 1992) Pakostakin epäilin, oliko kyseisen nimimerkin takana oleva henkilö edes lukenut kirjaani. (Hyvin suuri osuus kritiikistä kohdistuu kustantajaan, mm kirjan kanteen ja selostukseen takannessa. Kannen kuvan teki poikani,  mutta "laman vuoksi" yksi väri jätettiin kannen kuvasta pois.;) )

Ja juuri tämä kirja-arviointi tulee kuitenkin esille ensimmäisenä, kun joku etsii Googlella tietoa kirjastani. Kai syynä on se, että kirjallisuuden asiantuntijana esiintyvä kirjoittaja käsittelee minua ja perhettäni kuin juorupalstan toimittaja, mm ivailee sukunimenmuutoksestamme.

Täällä on kirjoitettu kirjoistani normaalia tekstiä ( Kemppu 2.3.2010,) Lukutoukkanen 7.7.2010

Mutta täällä ei:
Pahinta on se, että hän esittää kirjastani virheellisiä ja asiattomia väitteitä:
Tarna Foorumissa  29.6.2010 (June 27 Releases): " In spite of the title, the book doesn't talk about maples in the valley but the roses."
- Jo kirjan ensimmäisellä sivulla kerrotaan laaksosta, jossa kirjan tärkeimmät kohtaukset tapahtuvat. Samoin kirjoitan jo ensimmäisellä sivulla vaahteroista.

Suomeksi foorumilla ja journalissa kyseinen nimimerkki väittää, että:
- en kirjoita intiaaneista. Jo ensimmäisellä sivulla kerrotaan intiaaneista laakson ja kaupungin historian yhteydessä. Mutta Torontossa ei ollut juuri lainkaan intiaaneja 1900-luvun alussa.
- en kerro Torontoa käsittelevässä kirjassani Prinssi Edwardin saaresta. Se on huvittava vaatimus, sillä Toronto on 1700 kilometrin päässä Prinssi Edwardin saaresta.
- mustia kohdellaan hyvin kirjassani vuoden 1903 Torontossa. Se oli totta. Sattumalta Torontossa oli näyttely Toronton mustien historiasta juuri samaan aikaan kuin kirjoitin tätä ensimmäistä Aurora-kirjaa.
- että Toronto on vuotta 1903 kuvaavassa kirjassani hyvin "eurooppalainen". Se oli vielä 1950-luvullakin hyvin eurooppalainen ja nimenomaan englantilainen!

Lue myös Toronton laaksot ja Aurora-kirjat
Miten Aurora-kirjat syntyivät?

Lisää täällä

Toronton muuttuminen monikulttuuriseksi alkoi  vasta 1950-1960-lukujen jälkeen:
"For instance, it was not until 1950 that the government allowed citizens of the former enemy countries of Germany and Italy to immigrate to Canada again; and restrictions against visible minorities and newcomers from Third World countries did not begin to be dismantled in significant ways until the 1960s. Once that happened, however, immigration patterns shifted quickly so that by the 1970s the majority of immigrants came from countries outside of Europe."

Lisäys: Sain kuulla, että Bookcrossing sivuilla muut ovat kirjoittaneet ihan asiallisesti Aurora-kirjoistani (mm Kemppu 2.3.2010,) Lukutoukkanen 7.7.2010


perjantaina, huhtikuuta 05, 2013

Palvelijat ja isäntäväki ihmisinä kirjallisuudessa



Toronton luonnon, varsinkin sen laaksojen luonnon kuvaus on keskeistä Kanadasta kertoville kirjoilleni. Kuvaus perustuu suurelta osin omiin havaintoihini, sillä kotimme lähelle oleva laakso oli suosituin kävelykohde miehelleni ja minulle.

Palvelijat ja isäntäväki:

Kun kirjoitin Aurora-kirjat 1990-luvulla [1991-1999], ei ollut tietämäni mukaan vielä kirjoja, joissa olisi kuvattu suuren talon elämää tasa-arvoisesti myös palveluskunnan näkökulmasta kuten tein noissa tyttökirjoissa.

Hesarin Irja Båsk kirjoitti 1996 ihan otsikossa, että otin Aurora-kirjoilla osaa "piikakeskusteluun". Kirjoitus oli hauska, ja minusta oli iso kuvakin kaupunkiosastossa. Suvi Ahola taas näki jopa Helsingin suurlakkovuotta kuvaavan kirjankin L. M. Montgomeryn kirjojen jäljitelmänä, vaikka yhteistä niissä on vain 1900-luvun alku. Maud Montgomery asui siihen aikaan Prinssi Edwardin saarella, kaukana Torontosta, jossa hän tuli elämään loppuelämänsä mentyään naimisiin. Hän kirjoitti tyttövuosiensa viktoriaanisesta Prinssi Edwardin saaresta, joka oli ajallisesti ja maantieteellisesti kaukana Edwardin ajan Torontosta ja Helsingistä, joita kuvaan Aurora-kirjoissa. Myös Liisi Huhtala katsoi minun jäljittelevän L. M. Montgomerya. Ehkäpä kaikki tyttökirjat nähdään Suomessa Montgomeryn läpi. Olin lukenut tietenkin Anna - ja Runotyttö -kirjat lapsena. Olisivatko ne voineet vaikuttaa alitajuisesti minuun vielä vuosikymmenien jälkeenkin?

En ollut nähnyt sarjaa Kahden kerroksen väkeäkään, sillä meillä ei ollut TV-tä siihen aikaan, kun tuo TV-sarja nähtiin Suomessa ja asuin 1980-luvulla Kanadassa, jossa se oli näytetty jo ajat sitten. Löysin 1990-luvun lopulla kirpputorilta kirjan Kahden kerroksen väkeä ja luin sen uteliaana. Myöhemmin olen nähnyt sarjan ja sen jatko-osan TV:ssä. Aurora-kirjoissa on samoja aiheita, mutta myös aivan muuta kuten siirtolaisuus ja suomalaiset. Lisäksi Aurora on kahden yhteiskuntaluokan jäsen, sekä palvelija että herrasväen tyttö.

Omasta mielestäni olen saanut vaikutteita E. M. Forsterin romaaneista ja pohjoisamerikkalaisista museoista, joissa kävin tehdessäni lehtijuttua Viktorian tyylist Kotilieteen 1980-luvun puolivälissä.

  Downton Abbey - TV-sarjassahan vasta kuvataan sekä palvelijat että herrasväki ihmisinä, ei vain yhteiskuntaluokkana.
Lue lisää Aurora-blogistani
http://aurorakirjat.blogspot.fi/2006/11/miten-aurora-kirjat-ovat-syntyneet.html



tiistaina, marraskuuta 22, 2011

Optimistinen kirjailija


Optimistinen kirjailija, originally uploaded by Anna Amnell.


Ensimmäinen kirjani oli juuri ilmestynyt. Ostin tuon hameen Suomessa.

Tyttäreni skannaa paljon vanhoja valokuvia. Minusta tuntuu, että en ole edes nähnyt tätä kuvaa, joka tuo mieleeni sen valtavan optimismin, jolla palasin vähän yli 20 vuotta sitten Suomeen Kanadasta, aloin opettaa englantia ja kirjoittaa historiallisia romaaneja.

Olin kirjoittanut lehtijuttuja Kanadassa asuessanikin useamman vuoden ajan sekä sikäläiseen siirtolaislehteen että Suomeen. Vein nyt loppuun kirjoittamisen, jonka olin aloittanut jo Kanadassa, sain valmiiksi ensimmäisen historiallisen nuortenromaanini.

Ystäväni hämmästyivät, kun kirja oli kohdistettu lapsille. Mutta eihän se ollut ihme, sillä olinhan ollut vuosikaudet kotiäiti.

Kuvassa minulla on joulun värit ja Kanadan lipun värit. Olin tuon kuvan ottamisen aikaan kanadalainen, anoin Suomen kansalaisuuden takaisin heti Suomeen palattuani.

Olimme ajatelleet, että emme tule takaisin Suomeen asumaan, mutta suuret maailmanhistorialliset muutokset - Neuvostoliiton romahtaminen ja Itä-Euroopan vapautuminen - muuttivat suhtautumisemme Suomeen.

Sain kansalaisuuspaperin Mauno Koiviston allekirjoituksella varustettuna. En tiennyt silloin, että Koivisto oli samaa sukua kuin isoäitini.

perjantaina, syyskuuta 16, 2011

Spadina House



Spadina House in the 1980's. Photo: Anna Amnell

Astu Spadinan kartanoon, joka oli esikuvana Aurora-kirjojeni vaahteroiden laakson kartanolle. Ulkoa kirjani kartano näyttää toisenlaiselta, mutta monet huoneista ovat samoja. 1980-luvulla, jolloin kävin Spadina-museossa monta kertaa, se oli sisustettu Viktorian tyyliin tai oikeammin sekatyyliin, jossa oli paljon Viktorian tyyliä, mutta myös Edwardin aikaa, Jugendia ja Arts & Crafts -tyyliä. Kuvaan kirjoissani 1900-luvun alkua vuodesta 1903 alkaen.
Vuonna 2010 Spadina avattiin uudistettuna , 1920-1930 -tyyliin sisustettuna.
Spadina (Wikipedia)
Astu 1920-luvun Spadinaan/A Glimpse into Spadina (Huom! linkki korjattu)Siellä ovat tutut huoneet: sali, palmuhuone, biljardihuone, ruokasali. Tapetit ovat erilaisia, verhot kevyemmät. Palmuhuone näyttää suuremmalta. Näkyykö video?
Alla Aurora ja palmuhuone. Kuvat: Matti Amnell


keskiviikkona, kesäkuuta 15, 2011

Kesäinen kummitustarina

Tapahtumapaikkana on rehevä laakso neitseelliseesä 1900-luvun alun asussa ja laakson reunalla oleva kartano. Kasvillisuus on rehevää, kesä kuuuma. Sellaisena kesänä ja sellaisessa talossa kummittelee. Sama kuva suurena (Matti Amnell)

1900-luvun alulle olivat tyypillisiä monet kummitusromaaniin sopivat asiat: kiinnostus yliluonnollisiin asioihin, yritys valokuvata haamuja, Freud ja psykoanalyysin alku (alitajunta, unet, lapsuuden traumat, unissakävely).

Herrasnuoret olivat joutilaita, köyhät lapset palvelijoina. Oli salaperäisiä hylättyjä lapsia. Oli ihmeelliset ja monimutkaiset hautajais- ja suremisrituaalit.

Sopivaa rekvisiittaa tarjoavat valkoiset maata laahaavat leningit ja tavarapaljoudet ullakoilla. Sähkövalot olivat harvinaisia ja sammuivat helposti. Upeat viktoriaaniset talot olivat suunnattoman suuria, palvelijat ylirasittuneita ja oppimattomia. Suomalaisten palvelustyttöjen lukutaitoa ihmeteltiin.

1900-luvun alku oli aivan kuin toinen maailma Toronto ja Kanada olivat osa brittiläistä imperiumia. Oli yhteyksiä eri puolille aailmaa. Matkusteltiin sukulaisten luo Intiaan, oli siirtolaisia, irlantilaisia orpoja tuotiin palvelijoiksi. Torontossa on edelleenkin syviä rotkomaisia laaksoja , on intiaanit ja lähellä myyttinen Niagara.

Kolmas kirjani syntyi sen jälkeen, kun olin tullut takaisin Kanadasta. Se kertoo laaksosta, johon kiinnyin, ja Toronton laaksojen rehevästä luonnosta. Lue lisää (Kirja on loppuunmyyty, mutta sitä saa kirjastoista.)

maanantaina, toukokuuta 16, 2011

Lentävä matto -näyttely Kansalliskirjastossa


Kirjani "Aurora. Vaahteralaakson tyttö" (1991, 1992) on mukana  "Lentävä matto" -näyttelyssä  kohdalla Pohjois- ja Etelä-Amerikka.  Kuva: Tuija Lehtinen  Luettelo esillä  olevista kirjoista.

Ajankohta: 16.5.2011 - 10.9.2011
Paikka: Kahvila & Agricola-huone
Kulttuurien kohtaamisia suomalaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa.

"Kansalliskirjaston näyttelyssä on esillä suomalaisia kirjoja ja lehtiä yli puolentoista vuosisadan ajalta Topeliuksesta nykykirjailijoihin. Näyttely valaisee, miten lapsille ja nuorille on kerrottu vieraista, usein pelottavaltakin tuntuneista maista ja kansoista, matkoista niihin ja parina viime vuosikymmenenä myös muualta tänne muuttaneista, omaa kulttuuriamme rikastuttavista uusista suomalaisista. "

perjantaina, heinäkuuta 30, 2010

Sortovuosina nuoret miehet pakenivat Amerikkaan

Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään  "Nuoret miehet pakenivat Venäjän armeijaa Amerikkaan." HS/Kulttuuri/HS 100 vuotta sitten 30.7.2010.

Kun ensimmäisen Aurora-kirjani "Aurora Vaahteraalakson tyttö" ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1991, Hesarin vasemmistolainen kirjallisuustoimittaja tuijotti minua kuin naskaleilla kirjani julkistamistilaisuudessa ja kirjoitti muutoin kohtuullisessa kirja-arvostelussaan lopuksi "kirjoittakoon seuraavaksi kansalaissodasta". Siirtolaiset olivat minulle tuttuja. Olin kuullut heidän tarinoitaan jo American Field Service -vaihto-oppilaana muun muassa Red Lodgessa, josta Helsingin Sanomissa on kuva, ja varsinkin Kanadassa, jossa olin itse "suomettumista paossa" yhdeksän vuotta. Aurora-kirjat kertovat sortovuosien ajan Suomesta, josta ei saanut kirjoittaa edes poikakirjoja Kekkosen aikana.


Lue koko juttu ja tekstinäyte

keskiviikkona, marraskuuta 23, 2005

Aurora, vaahteralaakson tyttö. Kummit ja kaimat.

Aurora -blogi. Aurora-kirjat; tyttökirjat



Aurora, vaahteralaakson tyttö. 1991 (2. painos 1992)
Kansi: Matti Amnell


Lempi Aurora Amnell
1900-luvun alussa Aurora oli tavallinen tytönnimi Suomessa. Sen huomaa, kun lukee sen ajan kihlaus- ja avioliittoilmoituksia. Vuonna 1904 Lohjan lähellä Nummella syntynyt anoppini sai myös nimen Aurora. Minä en koskaan ymmärtänyt, miksi hän ei käyttänyt sitä etunimenään. Taisi hän kerran sanoa, että se olisi ollut Savossa vähän liian fiini. Mutta oli itsestään selvää, että siitä aikakaudesta kertovan kirjasarjani päähenkilön nimeksi oli tuleva Aurora.

Prinsessa Ruususenkin nimi on Aurora. Hänellä oli iso joukko kummeja. Niin oli 1900-luvun alun tytöilläkin, jopa 12, jotta lapsi ei jäisi heitteille vanhempien kuoltua. Niin on myös minun Aurorallani, ja äidin kuoltua kummit pitävät huolta puoliorvosta tytöstä, jonka isä on karkotettu Suomesta. Kun Aurora palaa kotimaahan, yksi kummitäti antaa rahaa, toiset flanellialushameita, neulomiaan sukkia, lapasia ja villahousuja, joita Ateneumiin opiskelemaan tullut Aurora ei osaa oikein arvostaa.

Myyttien Aurora

Kanadalaiselle Thomasille suomalainen Aurora on kuin myyttinen hahmo, aamunkoiton jumalatar (Eos, Aurora), joka ajaa kultaisilla siivekkäiden hevosten vetämillä vaunuilla tai ratsastaa Pegasoksella. Aurora on kuvattu myös enkelinä, kuten tämän collegen sinetissä. (kaikki linkit eivät enää toimi)

Tärkeintä on Thomasille ajatus, että pohjoismaisessa mytologiassa revontulet ovat valkyyrien kilvistä sinkoavia säteitä, jotka valitsevat parhaat nuorukaiset taistelemaan oikeuden ja hyvyyden puolesta. Se sopii taiteilijan urasta haaveilevalle pojalle. Ja näin Aurora ei olekaan prinsessa, joka nukkuu satavuotista untaan ja odottaa prinssiä, vaan tyttö joka vahvistaa poikaystävänsä itsetuntoa, niin että tämä uskaltaa toteuttaa itseään, paeta suuren viktoriaanisen talon uumenista. Sadut voidaan kirjoittaa uudestaan, tajuaa Thomas. (175-181)

Mitä enemmän luin Aurorasta, sitä paremmin tajusin, miten hyvin tuo nimi sopii 1900-luvun alkuun. Sehän oli uuden aikakauden alku. Siitä odotettiin paljon. Varsinkin suomalaiset haaveilivat, jopa siitä, että Suomi voisi olla itsenäinen. Siinä mielessä vuosi 1905 oli tärkeä. Siitä ei ole kuitenkaan tänä vuonna paljoa puhuttu ainakaan lehdistössä. Ehkä puhuttiin esitelmissä, joita en päässyt kuuntelemaan.

Keisarin ja kapinallisten Aurora

Monille Aurora merkitsee sosialismia, sillä venäläiset sotilaat aloittivat kapinan Aurora-laivalla. Mutta mikä olikaan Aurora-laiva (1897) ennen sitä? Se oli tsaarittaren nimikkolaiva. Se oli mukana Tsushiman meritaistelussa, ja suomalainen kapteeni vara-amiraali Oskar Wilhelm Enqvist toi sen surkeasti päättyneestä Japanin sodasta kotiin Pietariin, jossa siitä tuli kadettien koululaiva. 1906-1912 se teki laivastovierailuja moniin maihin.

Monet suomalaiset tuntevat Aurora-nimen lähinnä Aurora Karamzinista, suomalaisesta kaunottaresta, tsaarittaren hovineidistä, joka naitettiin upporikkaalle venäläiselle miehelle ja joka vanhoina päivinään lahjoitti osan omaisuudestaan Suomeen ja harjoitti hyväntekeväisyyttä.

Köyhä taideopiskelija Aurora Koivu kysyy isältään, miksi hänelle on annettu nimi rikkaan vanhan naisen mukaan. Mutta isä sanoo, että revontulet ovat syynä Aurora-nimeen. Revontulet ovatkin kiehtoneet ihmiskuntaa kaikkina aikoina.


Toivon, että tämä kirjoitus vastaa muutamiin kysymyksiin.

keskiviikkona, marraskuuta 09, 2005

Huopahatut ja intiaanit. Photos: Huronia Museum & Huron/Ouendat Village





Jura Jukolan blogin korkeahattuiset herrat vuodelta 1606 toivat mieleeni erään torontolaisen laakson ja sen historian. Uusi maailma tuotti nimittäin parhaan materiaalin huopahattuihin:

"Haukka liiteli puiden latvojen yläpuolella levottomana kuin etsien paikkaa, johon laskeutua. Sen alla levisi vihreä laakso, jonka reunoilla kasvoi jättiläismäisen suuria sokerivaahteroita. Laakson pohjalla kiemurteli kirkasvetinen joki ja sen rinnalla polku.
Tuuheahäntäisiä mustia oravia juoksenteli apilantuoksuisessa korkeassa ruohikossa. Niiden esivanhemmat olivat eläneet laaksossa jo ennen sitä aikaa, jolloin vain intiaanit meloivat jokea pitkin kevyillä tuohikanooteilla ja kantoivat ne keskellä laaksoa olevan matalan kohdan yli.
Oravat olivat nähneet myös ensimmäisten valkoisten miesten tulevan laaksoon. He olivat ranskalaisia ja englantilaisia turkiskauppiaita, jotka vaelsivat intiaanioppaan jäljessä Mississauga-intiaanien luo vaihtokauppaa käymään. He veivät intiaaneille rautapatoja, puukkoja, peilejä, silkkiä ja pellavaa ja saivat heiltä maissia, taitavasti punottuja koreja ja turkiksia.
Valkoiset miehet halusivat varsinkin vanhoja kuluneita majavannahkoja, sillä majavan pehmeistä aluskarvoista saatiin parasta huopaa miesten leveälierisiin hattuihin. Majavannahat tuottivat Euroopassa monikymmenkertaisen voiton. --

(Näin perinteisellä tavalla alkoi vuonna 1991 ilmestynyt ensimmäinen kirjani. Tavallinen lukija nähtävästi pitää perinteistä. Kirjasta ei ollut yhtään mainosta Hesarissa, mutta ensimmäinen painos loppui kustantajalta ennen joulua, toinen otettiin vasta keväällä.)

Kanadan intiaanien entisaikojen elämästä kertoo muiden muassa Midlandissa, Ontariossa oleva ulkoilmamuseo. Tutustu sen sivuihin: Huronia Museum & Huron/Ouendat Village..