sunnuntai, lokakuuta 07, 2018

Female line -sukupuu

1920lukua_jpg

Onko nainen esiäitiensä summa? Ehkä enemmänkin mosaiikki, pala sieltä, toinen täältä. Äitini 1920-luvun ryhmäkuvasta leikattuna. Tämän kesän sivuharrastus on ollut pienten sukupuiden laatiminen kirkonkirjojen ja muiden sukusivujen avulla. Tilasin papintodistuksia jo 1990-luvulla. Toivon, ettei löydy enää virheitä. Naislinjaa on 11 sukupolvea, kun lasketaan mukaan myös nuorin eli 15-vuotias Heidi. Nimeltä tunnettu vanhin synt. 1707 melkein 300 vuotta sitten. Toivon pääseväni 1500-luvulle ja kaemmaksi. Siinä auttaa sitten DNA.
Jos aikaa ja energiaa riittää laitan sisaria, joita oli ennen aikaan paljon. Sen ainakin merkitsen luetteloon, kuinka vanhoiksi nämä naiset ovat eläneet.
Lue Me elimme kuin italialaisessa elokuvassa.

tiistaina, lokakuuta 02, 2018

Saippuakuplia ja muita kesämuistoja

saippuakuplat

Helsingissä 2010
Kesämuistoja makrokuvat

bubbles

Saippuakuplia Esplanadilla 2017


saippuakuplia Esplanadilla


Säilymme lapsina. Saippuakuplat ilahduttavat meitä iästä riippumatta.

maanantaina, syyskuuta 24, 2018

Sotilaita ja torppareita

Tsekkiläinen ravintola

Aina on sodittu. Keskiajan sotilaan asu. Praha.

RYTH- SUKU
sotilaita ja torppareita, joukossa on ollut myös yksi  presidentti, ehkä yksi venäläinen kulkukauppias. 

Muuan Juvalla syntynyt 22-vuotias Klaus Ruuskanen värväytyi vuonna 1758 Rantasalmella Savon ja Savonlinnnan jääkärirykmentti 6:n Iisalmen komppaniaan ja sai sotilasnimekseen Ryth. 


Suvussa oli alussa nimi Ruuskainen, sitten Ryth, ja 1900-luvulla käyttöön otettu Ryytty. Esivanhempani Erik, Carl ja Maria olivat Ryth-nimisiä.
 *) Mauno Koivisto on Johanin veljen jälkeläinen

Suvun alkuperä kiinnostaa minua. 
Olen poistanut nimiluettelon. Mutta tilalla on linkki Ruuskasten /Ryth uusiin hienoihin sivuihin. http://www.ondruska.fi/ruuskaset-ja-ruuskat/ruuskasten-sukutaulut/


sunnuntai, syyskuuta 23, 2018

Värikollaasi 146

restless in Saint Petersburg

Värikollaasi 146 - kuvan otin Pietarissa muutama vuosi sitten. Annoin sille nimen restless in Saint Petersburg".


Värimalli
Huom
Taaskaan minä en pysty lukemaan kommentteja enkä kommentoimaan omaan blogiini! Osa blogeista on Bloggerin merkeissä, osa google plussassa. Alan todellakin kyllästyä näiden jättifirmojen keskinäiseen kamppailuun.