tiistaina, tammikuuta 24, 2006

Feminismi voi muuttua toisinaan seksismiksi.



Kuva. Freefoto.com
Kannatan maltillista feminismiä. Se on syntynyt puolustamaan naisen oikeutta saada tasa-arvoista kohtelua yhteiskunnassa. Työtä hakiessa tasa-arvo tarkoittaa sitä, että henkilö saa työpaikan ansioittensa mukaan, ei sukupuolen mukaan.

Ajatelkaamme, että joku sanoisi kannattavansa jotain henkilöä presidentiksi juuri sen vuoksi, koska tämä on mies. Siitä syntyisi kova meteli. Miksi ei synny vastaavaa meteliä ja seksismistä syyttelyä, kun monet sanovat jälleen kannattavansa toista ehdokasta, koska tämä on nainen?

Olisi kiinnostavaa tutkia, kannattivatko samat ihmiset samasta syystä myös Rehniä tai Uosukaista vai käytetäänko feminismiä sopivassa tilanteessa naisten hämäämiseksi. Samalla pilataan feminismi, joka muuttuessaan seksismiksi menettää merkityksensä.

Jonkun henkilön kannattaminen julkiseen virkaan sukupuolen perusteella on seksismiä. Edellisten presidenttienkään työtä ei pidä arvioida sukupuolen perusteella, vaan sen perusteella, mitä he ovat todella saaneet aikaan.

maanantaina, tammikuuta 23, 2006

Orkideakin voi olla vaikea tai helppo

Ostin tämän orkidean eräänä kesänä alennusmyynnistä, mutta se oli sittenkin aika kallis. Olin nähnyt kuvan samanlaisesta kukasta eräässä sisustuslehdessä. Siinä se huoneen keskellä pöydällä ja täynnä kukkia. Tämäkin oli viikkokausia täynnä suuria kauniita kukkia. Tässä kuvassa kukinta on jo lopuillaan.

Olin kysellyt hoito-ohjeita, ja kosteutta pidettiin tärkeänä. Perhoskämmekkäni kukoistivat, joten oletin, että tämäkin menestyisi. Se oli valoisassa huoneessa pöydällä, ja laitoin vettä kahteen astiaan sen vierelle tuomaan sille kosteutta. Sumutin sitä huolellisesti, niin kuin oli käsketty.

Tein ratkaisevan virheen: Sumutin vettä lehtiin, mutta sitä valui myös lehtien yhtymäkohtaan ja kukka mätäni. Yritin pelastaa kukan vaihtamalla sen uuteen ruukkuun, mutta nähtävästi vain vahingoitin juuria. Kukka kuoli.

Tämän jälkeen olemme ostaneet vain perhoskämmeköitä. Olen saanut lahjaksi muitakin. Ne ovat kukkineet kauan ja tuottaneet paljon iloa. En ole saanut niitä yleensä kukkimaan uudestaan. Yksi paleltui ikkunalaudalla, kun tuli yöllä äkkiä pakkanen, toiset vain lopahtivat. Olen itse aloittelija, mutta orkideanäyttelyissä olen ihaillut mitä ihmeellisempiä kukkia ja keskustellut niiden hoidosta. Mutta en taida laajentaa valikoimaani.

Myös Gregory Peck kasvatti vain perhoskämmeköitä, TV-haastattelussa hän kertoi syynkin: helppohoitoisia ja erittäin kauniita. Sama syy minullakin.

lauantaina, tammikuuta 21, 2006

Näistä timanteista minäkin pidän. Ice flowers



Marja-Leena Rathjen kirjoitus Finnish ice flowers toi takaisin Suomeen ikkunaiineksen tyylikkääseen blogiin,jossa kukkivat tänä viikonloppuna jääkukat.

Kuinkahan moni meistä onkaan innostunut ottamaan tänään kuvia omista jääkukistaan? Erityisesti minua kiehtoo se, että orkideat kukkivat juuri keskitalvella pitkiä aikoja. Jääkukat ikkunassa ja orkideat ikkunalaudalla ovat tavallinen näky talvisin.



Meillä on vanhanaikaiset kaksinkertaiset ikkunat, ja niihin muodostuu hyvin herkästi jääkukkia. Aikaisemmin en ole niitä tallentanut. Parhaat jääkukat löytyivät tänään keittiönikkunasta. Niitä täytyy kuvata seuraavaksi aurinkoisena pakkaspäivänä.

Olen ahertanut uuden kotisivublogin My new homepageblog

Olen tajunnut, että en osaa tehdä tai edes korjata tavallisia kotisivuja. Siksi aloinkin opetella bloggaamaan, jotta voisin tehdä tällä menetelmällä kotisivut, joita on helppo täydentää itse.

Huomasin, että Blogger ei käy siihen. Mitenkähän onnistuu uudessa paikassa? Olen avannut uuden kotisivublogin/homepageblog. Se on Amnellinksin ja Anna Amnellin kirjoituslipaston sisarblogi. Ne kaikki kertovat kirjoista ja historiasta (sekä kissoista, kukista, nalleista ym tärkeästä). Uusi kotisivublogi on tarkoitettu lapsille ja lapsenmielisille. Se ei ole esillä Blogilistalla.

Kuvassa Molly kirjasta "Aurora ja Molly". Piirros: Matti Amnell

Otan vastaan (ystävällistä) kritiikkiä. Avautuuko se liian hitaasti? jne