Kiroilu ja rivoilu: Onko blogi avoveranta vai äänityskoppi?

Sen jälkeen kun muiden muassa tässä blogissa on kirjoitettu voimasanojen käytöstä blogeissa, lukuisat bloggaajat ovat rientäneet osoittamaan millä puolella debaattia he ovat, toisin sanoen voimasanojen rajoittamattoman käytön puolustajat ovat käyttäneet niitä runsaasti ja usein - ja muut olleet asiasta hiljaa.

Ihmiset ovat käyttäneet kaikkina aikoina voimasanoja. Niillä on ilmaistu laajaa ja voimakasta tunneskaalaa: kipua (vasara osuu sormeen), ahdistusta, suuttumusta, raivoa, halveksuntaa. Sanat on valittu muutoin tabuina pidetyistä kohteista kuten uskonnosta ja ruoansulatukseen ja ulostamiseen liittyvistä ilmiöistä. Teho on sitä vahvempi, mitä suurempi tabu sana on ja mitä harvemmin sitä käytetään. Puhutaankin sanoa jyräyttämisestä.

Jos jotain kirosanaa käytetään jatkuvasti, sen teho laimenee. Siksi voimasanat vanhentuvat. Shakespearen näytelmissään käyttämät voimasanat ja rivoudet ovat muuttuneet tuntemattomiksi muille kuin 1500-luvun englannin tutkijoille. Ne ovat tavallaan menneet hukkaan. Uudet sanat ovat tulleet tilalle.

Voimasanat ryhmään kuulumisen merkkinä

Voimasanojen käytöllä on myös se ominaisuus, että ne osoittavat me-henkeä, yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sitä olen huomannut myös blogimaailmassa. Bloggaaja haluaa sanoa: minä kuulun samaan sakkiin kuin te.

Voimasanojen ja ulostamiseen liittyvien sanojen käyttö näyttää lisääntyneen kaikkialla maailmassa. Se saattaa liittyä yleiseen ahdistuksen ja voimattomuuden tunteen kasvamiseen.

Seksismiä ja rasimia

Me kaikki tiedämme, että suolistokaasujen pidätteleminen ei ole hyväksi . Emme kuitenkaan vapauta itseämme niiden paineesta (sanomalehden mukaan 14 kertaa päivässä) konserteissa, päivälliskutsuilla, julkisissa kulkuneuvoissa tai muutenkaan yleisillä paikoilla muutoin kuin vahingossa tai vaivihkaa.

Voimasanat voivat olla hyödyllisiä, korvaavia aineksia käytöksessä. Negatiiviset tunteet pääsevät purkautumaan niissä yleensä vaarattomasti. Mutta liialllinen voimasanojen käyttö ja rivoilu on sanallista väkivaltaa ja häirintää, varsinkin kun siihen sisältyy nykyään yhä enemmän seksismiä ja rasismia, kun muualta ei enää tabuja löydy. Se voi tuntua hyvin pahalta varsinkin lapsesta.

Yksityisyyden ja julkisuuden raja blogeissa

Blogikirjoittelussa lienee usein niin, että yksityisyys ja julkisuus käsitetään usein eri tavalla kuin muussa elämässä.

Ajatellaanko, että oma blogi on kuin avoveranta, jossa voi istua mutisemessa, sadattelemassa ja kaasujaan päästelemässä - ja kaikki haihtuu maailmalle? Blogissa nimenomaan maailmalle.

Entä jos blogi onkin enemmän kuin radioaseman äänityskoppi, josta josta jokainen pihahdus ja paperin rapina leviää ympäri maailmaa. Salanimetkin paljastuvat aikaa myöten.

Samalla blogikin on - kuten äänityskoppikin - umpitila, johon kaikki tiivistyy. Onko kukaan teistä astunut koskaan pieneen umpihissiin, jossa joku on juuri hetki aikaisemmin vapautunut perusteellisesti kaasuistaan?

Kukapa haluaisi umpinaiseen äänityskoppiin, kun on mahdollisuus istua verannalla, omassa pihassa tai vuoren rinteellä, josta näkee kauaksi. Nykyajan mikrofoni (samoin Internet) toistaa yhtä tarkasti myös verannalla istujan äänen ja äänet kaikkialle maailmaan.

Muutos: makasiinien tuhopoltto. Did the arson change Finland?

Lisää kuvia Johanneksen kirkosta




Seitsemännen valokuvatorstain aiheena on muutos. This week's topic in Finnish Photograph Thursday is Change. I ask: Did the arson change Finland?
Arson in Helsinki in 2006. These were the photos (myöhemmin Flickriin laittamani valokuvat ryhmänä), and there were more in Flickr. But what are the long-time effects of this arson? Did it change Finland? How will it be remembered?
Arson May 5-6 2006 in Helsingin Sanomat archive
Helsingin Sanomat tuhopoltosta 4.6.2006.


Tämä tuhopoltto muutti makasiinit savuavaksi raunioksi. Se muutti Helsingin ilman entistä saastuneemmaksi joksikin aikaa. Se muutti Helsingin, ja se muutti Suomen.

Tällaista tapahtuu nimittäin vain onnettomuuksisssa (jollainen olisi esimerkiksi mielisairaan ihmisen sytyttämä tulipalo), sodissa, vallankumouksissa ja terroristi-iskuissa. Tämä oli samaa kuin muutkin aikamme terroristiteot. Näin ainakin katsojan näkökulmasta. Turvattomuus oli tullut Helsinkiin.

Etualalla oleva Johanneksenkirkko symbolisoi sitä, mikä tuntuu niin usein menetetyn: turvallisuus, usko siihen, että on olemassa hyvä ja paha, usko siihen, että universumissa itsessään on olemassa sittenkin oikeudenmukaisuus, ihmisten persoonallinen puolustaja, Jumala. Ihmiset voivat muuttaa asioita maailmassa oikeudenmukaisiksi hyvällä, laillisin keinoin.