keskiviikkona, tammikuuta 06, 2010

Loppiainen

2010

Monet viettävät joulua loppiaisena, mekin vietämme tänä vuonna joulu no 2:n.
Joulutonttu on jo hyvin vanha, anoppini neuloi sen lahjaksi nuorimmalle lapsellemme.

Hyvää loppiaista!

maanantaina, tammikuuta 04, 2010

Lintulauta

Lintulauta voi olla pelkkä kaunis lintulauta, mutta se voi olla muutakin. Talo, jossa asuu japanilainen muumifani.

Rautatieasemalla pamahti

Trains-Finland

Rautatieasemalla on tavallisesti rauhallista

Aina Helsingissä tapahtuu, jos ei muuta niin juna peruuttaa hotellin seinään. Lieneekö hyvä idea laittaa juna ja hotelli noin lähelle toisiaan? Entä jos junassa olisi ollut pommi?

HS.fi kertoo: Juna hotellin seinäään. Kirjoitin sinne kommentin:

Tieto kulkee nopeasti
Kännykkä toimii | 4.1.2010 9:05
Mieheni oli läheisessä junassa lähdössä Kauniaisiin, kun matkustajia käskettiin poistumaan junasta. Törmäyksen aiheuttama ääni oli niin voimakas, että matkustajat luulivat aluksi, että kyseessä oli pommi. Sain selostuksen tapauksesta paikan päältä. Jännittävän alun jälkeen matka jatkui bussilla.

Lisäys tekstiin: Mieheni kertoi vasta myöhemmin, että jotkut naiset alkoivat kirkua junassa. Ensimmäinen ajatus olikin varmaan useimmilla matkustajilla, että juuri siihen junaan on laitettu pommi.