Syyskuun alku

Koululla on ollut niin syvällinen vaikutus ainakin minuun, että syyskuun alku, entinen koulujen alkamisaika, merkitsee aina uutta kautta elämässä. Se on minulle merkitsevämpi vuoden jakaja kuin uusivuosi.

Lähden "tälle luokalle" aivan uutena ihmisenä. Tämän vuoden alussa kuolivat sekä pikkusiskoni että hyvin iäkäs, melkein 97-vuotias äitini. Menetin kaksi ihmistä, joita olen aina rakastanut ja ihaillut heidän elämänvoimansa ja mukavan luonteensa vuoksi.

Eilen laskettiin sisareni uurna hautausmaalle tänne Helsinkiin. Uurnanlasku oli siirtynyt, sillä hänen poikansa on diplomaatti ja on asunut työnsä vuoksi viime vuodet Kaakkois-Aasiassa ja muutti nyt seuraavaksi työkaudeksi tänne Eurooppaan.

Uurnanlasku on mielestäni dramaattisempi ja karumpi tapahtuma kuin arkkuhautajaiset, jollaiset järjestettiin esimerkiksi äidilleni. Hautausmaan kauneus, ruusunlehtien sirotteleminen uurnan päälle, kukat ja kaunis sää eivät pysty lievittämään raskasta tunnelmaa, kun kukin meistä vuorollaan laittaa lapiolla multaa uurnan päälle ja uurna kätketään maahan. Siinä piti alistua siihen, että tämä aivan liian nuorena kuollut omaisemme ja ystävämme olisi lopullisesti poissa tästä elämästä.

Uurnahautaus korostaa sitä, kuinka äärettömän pieni on ihminen lopulta. Meidän tilaisuudessamme oli mukana pappi. Koimme sen lohduttavana. Kuitenkin lienee tavallista, että omaisten apuna on tässä tilanteessa vain hautausmaan vahtimestari. Mielestäni seurakuntien kannattaisi harkita uudestaan sitä, että papeille järjestettäisiin aikaa olemaan mukana myös uurnanlaskussa, jos omaiset sitä haluavat.

Elokuvissa kuvataan usein humoristisena tilanne, jossa omaisen uurna on kotona, ehkäpä takan reunalla. En kokenut mitään huumoria siinä, että sisareni uurna odotti olohuoneen ikkunan vieressä pöydällä hautausmaalle lähtöä. Hänen valokuvansa oli siinä vieressä ja seinällä yläpuolella meidän omaisten valokuvia, jo kuolleiden esivanhempien kuvia ja meidän vielä elossa olevien kuvia.

Tilanne olisi ollut minusta kovin raskas, jos ei olisi ollut niin paljon tekemistä. Sisareni huonekalut, kirjat ja muu henkilökohtainen omaisuus siirrettiin viime viikolla kokonaan tänne Helsinkiin. Osa tavaroista on varastossa, osan laitoimme meille yläkaappeihin ja komeroihin. Siellä täällä on esineitä, jotka kuuluivat sisarelleni ja jotka nyt odottavat lähimmän omaisen mahdollista muuttoa Suomeen. Kirjat ovat tiiviisti pakatuissa hyllyissä ja muistuttavat minua siitä, kuinka paljon sisareni rakasti kirjoja. Hän luki aina paljon sekä kaunokirjallisuutta että tietokirjallisuutta.

Hyvää vaikeassa ajassa on ollut se, että se on yhdistänyt meidät lähiomaiset vielä tiivimmin kuin ennen. Elämä on lyhyt, ja parasta tässä elämässä ovat ihmissuhteet.