lauantaina, kesäkuuta 09, 2012

Vanhat blogiosoitteet vaivana yhdistämisessä


a red chair, originally uploaded by Anna Amnell.
Eräs kommentoija toi esille kauan sitten kirjoittamani kommentin. Koska osoitteessa on blogisisko kaksi", ei siitä pääse tähän blogiin, vaikka kaikki Blogisisko-kirjoitukset on yhdistetty samaan blogiin (Tarvitsee vain poistaa numero 2, niin pääsee tähän blogiin) . Se on epäkohta blogien yhdistämisessä.

Blogger ei ole muuttanut noiden blogikirjoitusten osoitetta. Ei myöskään alkujaan amnellanna.blogspot.com -osoitteella toimineen Blogisiskon osoitetta. Sen luulisi olevan helppoa, sillä ovathan kaikki Blogger-blogit nykyään "blogspot.fi", muutos tapahtui hetkessä.

Ja se vanha kommenttini:
(Tuosta) tuolista tulee mieleen se, että Pariisissa on monissa vanhoissa korkeissa kerrostaloissa jopa sohva porrastasanteella jossain puolivälissä.

Muistelen, että sellainen puolimatkan sohva oli myös eräässä ranskalaisessa elokuvassa, jossa näytteli mm Simone Signorette (onko nimi oikein?) vanhaa köyhää naista.

Siellähän alakerran asunnot olivat ennen hissien tuloa suurempia ja kalliimpia kuin yläkerran asunnot. Ja ihan ylinnä olivat palveluskunnan yksiöt, jollaisia nyt ostellaan ja yhdistellään näköalan vuoksi - olipa hissiä tai ei. Kai niitä tuoleja laitetaan useaan kerrokseen.:)

Siinä idea kaikille kerrostalossa asuville, varsinkin jos joillakin asukkailla on tapana unohtaa hissin ovi raolleen ja estää siten toisilta hissin käyttö.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti