maanantaina, tammikuuta 21, 2013

Kerran Töölössä: Arkadiankatu 10

Arkadiankatu by Anna Amnell
Arkadiankatu, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Kerran aikaisemmin olen asunut Töölössä. Siellä minulla oli huonetoverina samalla luokalla ollut tyttö. Vuokraemäntämme piti arkisin ompelimoa samassa huoneistossa, ja hänen miehellään oli alakerrassa kellosepänliike. He olivat asialliisia ja miellyttäviä.

Meidän huoneessamme oli kaari-ikkuna, ja siitä näki Arkadiankadun, luonnontieteellisen museon ja pienen puistikon.

Meidän poikaystävämme olivat myös luokkatovereita, poikalyseolaisia. He kävivät syömässä meidän luona joka sunnuntai ja pesivät astiat kylpyammeessa suihkulla.

Ystäväni ja hänen poikaystävänsä ovat olleet naimisissa vuosikymmenet. Poikaystäväni ja minä samoin. Mutta oli minulla muitakin uskollisia ystäviä, jotka ovat säilyneet vuosikymmenet.

Jane Austen istumassa pöytänsä ääressä käsi suojelevasti kirjoitusalustan päällä - siellä oli uutta tekstiä piilossa. Agatha Christie paljosta istumisesta turvonneine nilkkoineen Mesopotamiassa pienessä kirjoitusmökissään kaivausten keskellä (näin hänet vasta Lontoon vahakabinetissa juuri sen näköisenä). Mika Waltari kävelemässä myhäillen pitkin Arkadiankatua ja minä pienenä ja nälkiintyneen laihana opiskelijana istumassa saman kadun varrella opiskelijaboksini leveällä ikkunalaudalla katsomassa häntä.

2 kommenttia:

  1. Näissä vanhoissa taloissa ei ole useinkaan parveketta. Sitä kaipasin varsinkin Korkeavuorenkadulla, jossa oli loistava näköala. Tämä asunto taas oli yksi ainoa pieni huone, jossa auin yhdessä luokkatoverinini kanssa. OPiskelijoiden olot olivat siihen aikaan ulkoisesti ankeat, mutta ystävät ja harrastukset korvasivat paljon. Olimme ihan onnellisia, varsinkin kun meillä kummallkin oli mukava poikaystävä.

    VastaaPoista