lauantaina, marraskuuta 14, 2015

Pariisi 13.11. 2015: Jotain kuoli eilen


 Photo: Amnell Family Album


Olimme muuttamassa Kanadaan. Ajattelimme, että lastemme täytyy nähdä sitä ennen Pariisi ja Lontoo.  Mistä tietää vaikka jäisimme Kanadaan loppuiäksemme koko joukko? Muutaman vuoden kuluttua tulimme lomalle Eurooppaan. Vietimme viikon Lontoossa ja viikon Parisissa. Kiersimme Euraililla Eurooppaa. 

Kului muutama vuosi, ja kaksi lapsistani tuli Pariisiin opiskelemaan. Vetikö Pariisi meidät takaisin Euriooppaan? Jo keskiajalla Suomella oli yhteyksiä Pariisiin. Euroopan kulttuuri ja sen vanhat rakennukset vetivät puoleensa. Tuntuu kamalalta, että kirjoitan Pariisista kuin vainajasta. Mutta jotain kuoli eilen illalla Pariisin uhrien mukana samalla tavalla kuin siloin, kun terroristit hyökkäsivät World Trade Centeriin ja tuhosivat sen ja  2 750 ihmistä. 

Palaako pelottava keskiaika, jolloin me eurooppalaiset pelkäsimme, silloinkin tätä toista kulttuuria, joka oli parhaina aikoina antanut meille niin paljon. Me emme ansaitse tätä, eivätkä he ansaitse tätä. Meillä on oikeus olla ystäviä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti