tiistaina, joulukuuta 29, 2015

2015: 'Muistoja' Memories'


Tammikuussa kirjoitin siitä, että  tämä vuosi 2015 on ollut minulle Kymmenes vuosi bloggaajana. 2005 oli "bloggaajien vuosi",  ja myös Helsingin Sanomain toimittaja perusti blogin ja sanomalehti julkaisi kuukausiliitteenään Suuren bloginumeron. Anssi Miettinen  kertoo siinä pitämästään blogista ja havainnoistaan suomalaisesta blogimaailmasta: Anssi Miettinen: Perustin tiedotusvälineen. (linkki tarkistettu 1/2016, odota hiukan, mene nuolilla eteennpäin)Helsingin Sanomat/kuukausiliite Blogit marraskuu 2005, sivut 36-47. Artikkeli on luettavissa Helsingin Sanomain arkistossa, ja siinä kerrotaan monista edelleen toimivista blogeista. Olin perustanut blogin kesäkuussa ja pääsin mukaan artikkeliin kuten kuvastakin näkyy. Annoin myös ideoita bloggaamisen onnistumiseen  (Sivuilla 45 ja 46 arkistossa). (Klikkaa kuvaa suuremmaksi tai lue arkistoa.)

Ensimmäinen blogikirjoitukseni oli nimeltään Blogisiskot (2.6.2005)

Osallistun näillä kuvilla Pieni lintu blogin 'Muistoja' haasteeseen. (Klikkaa kuvia suuremmiksi.)


Nestorjouluna.0


2015  on ollut myös kymmenes vuosi digikuvaajana, sillä sain mieheltäni lahjaksi ensimmäisen digikamerani. Eräs ensimmäisiä valokuviani oli tämä kuva Nestor Burmasta eli Bubusta loikomassa ikkunalaudalla joulukukkien vieressä.

Dec 21st, 2014'

Joulukukkia on hauskaa kuvata



drizzle at 10 a.m.

Tammikuussa tulee sade, joka jäätyy ikkunaan kauniiksi kuvioiksi


21. helmikuuta 2015

Helmikuussa sää lämpenee, ja kadun varreen lehmuksen runkoon tulee sammalta ja oksiin pieniä punaisia silmuja, joita kuvaan ylhäältä erkkerin ikkunasta.


P1020572

Kevättalvi on tulppaanien aikaa. Jostain syystä lila miellyttää aina tähän aikaan.


Iso Roobertinkatu 17-19. 100-vuotiaan talon historiikki

Tässä talossa oli ensimmäinen opiskelijaboksini. Olen kirjoittanut siitä usein blogeissani. Historiantutkija FT Tero Halonen oli lukenut niitä ja pyysi minulta tekstiä kirjaan pari sivua. Blogeilla on kumulatiivinen vaikutus. Ne ovat nykyajan ja tulevaisuuden historioitsijoiden aineistoa.
Lisää talosta blogissanini.  (ks myös hakusanat Iso Roobertinkatu 17-19)

Happy Easter!

Orkideaan ei kyllästy koskaan. Helppohoitoinen, vaatimaton kaunotar.

15.5.2015

15.3.2015


Japanese folding technique

Britanniassa asuva tyttäremme oli työmatkalla Suomessa. Japanilaisella pakkausmenetelmällä hän saa paljon vaatetta mahtumaan yhteen lentolaukkuun.

Töölö

Tällä paikalla asuivat jo 1400-1500-luvulla ensimmäiset "töölöläiset". Töölöntorin ja Mannerheimintien välille on jätetty suuren hotellin viereen heidän asuinsijojaan.
(Klikkaa kuvani kalliosta suureksi! Se tarkentuu hetkessä. )


2015 crisis in Europe

2015 on pakolaisten, turvapaikkaa hakevien vuosi. Kuvasin tämän graffitin monta vuotta sitten slovenialaisessa pikkukaupungissa, joka eli rauhallista hiljaiseloa pitkän kommunistisen miehityksen jälkeen.


Peace!

Käyn syksyllä 2015 ensimmäistä kertaa elämässäni Moskovassa. Löydän hienot museot ja kodikkaan vanhankaupungin keskustan keskiaikaisine rakennuksineen ja häikäisevän kauniine kirkkoineen, joita oli käytetty Neuvostoliitossa halkovarastoina ja perunakellareina. Muualla emme ehdi kahdessa viikossa käydäkään. Kuvassa Kristus Vapahtajan katedraali, jonka Stalin räjäytytti maan tasalle 5. joulukuuta 1931, mutta kansa rakensi uudestaan kommunismin romahtamisen jälkeen (1994-1996).

Tätä kyyhkyskuvaa ei olisi, jos miehelläni ei olisi ollut päässään mustaa Stetson-hattuaan, jonka päälle kyyhkynen laskeutui istumaan. Venäläinen rauhankyyhkynen piti amerikkalaisesta hatusta. Rauhallista uutta vuotta 2016! Peace! Mir! Мир!

Kuvia Moskovan matkaltamme ja Pietarin matkamme  -kuvia

20 kommenttia:

  1. onnittelut kymmenvuotistaipaleelle niin bloggaajana kuin digikuvaajana.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Oppiminen ei lopu koskaan.:)

    VastaaPoista
  3. Todella hienoja ja kiinnostavia muistoja. Täytyy perehtyä noihin linkkeihin ajan kanssa.
    Onnellista uutta blogivuotta ja -vuosikymmentä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistoja kertyy, ja blogit ovat nykyajan ihmisen arkisto ja ullakko. Hyvä, kun voi blogata. Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  4. Onnea 10-vuotis taipaleen johdosta bloggaajana ja toivotan menestystä myös tuleville vuosille. Itse ensimmäistä vuotta vasta kuvin ja sanoin eteenpäin innokkaasti etenen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Alku on jännittävää, kun miettii, mihin suuntautuu.

      Poista
  5. Kiitos kuluneesta vuodesta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinulle, kun keksit koko ajan uusia ideoita.

      Poista
  6. Mielenkiintoisia tapahtumia ja hienoja kuvamuistoja.
    Onnellista tulevaa vuotta 2016!

    VastaaPoista
  7. Todellakin, 10 vuotta tuli täyteen minullekin bloggaajana tänä vuonna.

    Olemme historiaa, Anna ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaisten blogien alkuhistoriaa.:) Olihan toki ennen meitäkin muita. Alkuaika oli erikoinen vaihe. Oli jonkinlainen yhteisöllisyys. Minusta Blogistania oli kuin pikkukaupunki, jonka pääkadun varrella oli taloja, joihin voi pistäytyä joko juttelemaan tai vain istumaan ovensuupenkillä kuuntelemasa muiden juttuja. Suvaittiin erilaisuutta. Jossain vaiheessa tuli klikkiytyminen. En tiedä, koetko samaa.:)

      Poista
  8. Kaikkien ihanien kuviesi joukosta silmäni viivähtivät hyvin pakatussa laukussa.
    Onnea blogistille ja kuvaajalle!

    Noin kymmenes vuosi minullakin. Hyytymisen tunnetta on ollut ilmassa pitkään, mutta Pieni lintu on koukuttanut mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kiva ryhmä, ystävällinen ja kannustava.
      Jospa osaisin itse pakata noin.

      Poista
  9. Paljon Onnea Anna, olet oikea uranuurtaja blogistien joukossa!
    Hyvää Uutta Vuotta 2016 sinulle ja läheisillesi! ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli minuakin aikaisemmnin aloitaneita. Aikaisin Sinäkin, Aili, aloitit ja olet tuonut maakuntaasi ja runoutta esille.

      Poista
  10. Upeita kuvia ja kauniita muistoja! Hauska tuo rauhankyyhkykuva ja tarina siitä. Hyvää uutta vuotta sinulle ja läheisillesi! Onnea ja iloa!

    VastaaPoista
  11. Hieno postaus, kuten aina! Voi, kun olisin itsekin älynnyt aloittaa bloggaamisen 10 vuotta sitten.:) Mies piti blogia 2005, kun rakennettiin tätä taloa. Olen yrittänyt houkutella häntä mukaan kirjoittamaan kanssani, sillä hänellä todellakin on sana hallussa.:) Ehkä vielä joskus!
    Muuten, linkistä päätyi jonnekin ihan muualle kuin piti...
    Hyvää uutta vuotta Anna!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Taina. Korjasin kaikki linkit. Olin flunssainen, kun tein tämän kirjoituksen, joten virheitä tuli tavallista enemmän.

      Poista