Protea, Etelä-Afrikan kansalliskukka
Mitä unia näkee romaaninhenkilö? Mitä unia näkee zulurunoilija, joka on karkotettu kotimaastaan? Ovatko ne samanlaisia kuin suomalaisen naisen unet?
Luin eilen tai oikeammin tänä aamuna netistä, että Mazisi Kunene on kuollut viime kesänä.
Zulurunoilija Mazisi Kunene oli puhumassa 1980-luvulla Torontossa Etelä-Afrikan puolesta. Tilaisuuden jälkeen pyysin haastattelua.
Kunenella oli kiire sillä hetkellä, ehdin ottaa kuitenkin valokuvan ja vaihtaa muutaman sanan. Kunene lupasi soittaa ja soittikin samana iltana hotellistaan. Ehkä syynä oli se, että kerroin olevani Suomesta. Kunene oli ollut jonkin aikaa Suomessa sen jälkeen, kun hänet oli karkotettu kotimaastaan Etelä-Afrikasta.
Keskustelu venyi pitkäksi. Olimme samassa tilanteessa, kaukana kotimaasta. Kunene kertoi, että hänellä on koko ajan ikävä omaisia, joita hän ei ole tavannut vuosiin. Hän kertoi käyvänsä näiden kanssa unissaan pitkiä keskusteluja. Kerroin, että niin teen minäkin. Juteltiin siirtolaisten toisaalta synkkiä toisaalta hupaisia juttuja, joita vain toinen siirtolainen voi ymmärtää.
Mikään lehti ei ollut kiinnostunut Kunenesta, valokuvakin on jossain laatikkojen pohjalla. Ostin kuitenkin hänen eeppisen runoelmansa ”The Ancestors and the Sacred Mountain”. Huomasin pari vuotta sitten netistä, että Mazisi Kunene oli valittu uuden Etelä-Afrikan kansallisrunoilijaksi. Olen ajatellut, että hän on varmaankin jo eläkkeellä kalifornialaisen yliopiston kirjallisuuden professorin virasta ja asuu kotimaassaan. Hän voi seurustella rakkaiden omaistensa kanssa, mikäli näitä on vielä elossa. Ovathan kuitenkin jäljellä edelleenkin unet, joissa voimme kohdata ne, jotka ehtivät jo kuolla.
Kunene sanoo eräässä runossaan kuuntelevansa muinaisia runoilijoita, esi-isien legendoja. Aurinko, ruoho, maa ovat hänelle läheisiä samalla tavalla kuin meille suomalaisille, intiaaneille tai Franciscus Assisilaiselle. Ehkäpä kaikki ihmiset olivat ennen lähellä luontoa.
Kunene kirjoitti englanniksi ja niin kuin Shakespeare mitalla (blank verse: mitta, mutta ei riimiä), joka on yleinen englanninkielisessä maailmassa. Hän oli kuitenkin oikea zulu, hyvin kiinnostunut omasta perinteestään. Uskoisin, että hänen kaltaisensa ihminen pystyi toimimaan sillanrakentajana länsimaisen ja afrikkalaisen kirjallisuuden välillä.
Mazisi Kunene,
Africa's Poet Laureate
Muistokirjoitus.
Laitan tänne talteen kommentin, jolla vastasin kotisivublogissani esitettyyn kysymykseen, sillä käsitelty asia on minusta tärkeä ja hyvin ajankohtainen.
Allyalias,
kysyt "Löytyykö siirtolaisen/pakolaisen koti muukalaisuudesta ja kaipuusta? Onko toinen muukalainen (alkuperämaasta huolimatta) siirtolaisen maanmies?"
Uskon, että on, mikäli henkilö ei ole kovin ennakkoluuloinen ja epäilevä luonteeltaan. Kieroutunut kasvatus tai jokin trauma voi aiheuttaa tietenkin pysyvää vihamielisyyttä joitain kansoja tai kansanryhmiä kohtaan.
Ensimmäisen polven siirtolaisilla tai pakolaisilla on yleensä jatkuva kaipuu tai ainakin tunne olemisesta kahden maan kansalainen. Sanotaan, että sitä tunnetta on vielä toisen polven siirtolaisellakin. Vasta kolmas polvi on uuden maan kansalainen. Hänkin tuntee läheisyyttä isovanhempiensa kotimaahan, opettelee isovanhempiensa kielen, jos suhde heihin on normaalin läheinen.
Amerikan ja Euroopan välillä on tällainen vuosisatojen pituinen tunneside. Sen kieltäminen aiheuttaa molemmilla puolin valtamerta monenlaisia ongelmia.
Ulkomailla asuneet ovat toisaalta "isänmaallisempia" kuin aina kotimaassa asuneet. Se ei ole kuitenkaan kiihkoilevaa isänmaallisuutta, vaan verrattavissa suomalaisten heimotunteeseen. Voidaan tuntea läheisyyttä ihmisiin rajoista riippumatta.
Näinhän pitäisi olla muutenkin kaikilla ihmisillä. Me olemme kaikki samanlaisessa tilanteessa, olämme kaikki samojen inhimillisten lainalaisuuksien alaisia, tarvitsemme toisten ihmisten läheisyyttää, haluamme sijamme maailmassa ja ennen kaikkea - olemme kuolevaisia.
Tuon viimeisen tosiasian pitäisi ainakin yhdistää ihmisiä. Kypsyessään ihmisen tulisi kokea koko maailma kodikseen ja tuntea kaikki ihmiset "saman maan kansalaisiksi".
Toistan, että tämän rinnalla ihmisellä voi olla voimakas oman isänmaan ja oman kotiseudun tunne. Tätä on monesti vaikeaa niiden ymmärtää, jotka ovat asuneet aina samassa maassa tai sulkeneet korvansa maailmalta.
Kaukaisessa metsämökissä tai viidakossa asuva vanhus saattaa tuntea yhteenkuuluvuutta kaukaisten maiden ihmisten kanssa. Jos hän on uskonnollinen, hän ajattelee, että viimeistään kuoltuamme olemme kaikki samassa tilanteessa.
Mazisi Kunene -informaatiota ja valokuvia
