Kommentteja: Tuntematon Suosikki ja tuttu Mozart

Serenaadeja esittää tämä puolalaispariskunta kesäisin Helsingin keskustassa. He ovat kumpikin opettajia.

Kommenttejani:

1. Täällä tynnyrissä kasvanut tyttö, joka ei ole koskaan nähnyt Suosikkia muualla kuin lehtikioskin ikkunassa. Minulle olivat radio, äänilevyt ja elokuvat. Lapsena keräsin filmitähtien kuvia. Yksikään poplaulaja ei ole koskaan kiinnostanut minua.

Ei kai blues ole popmusiikkia? Eikö se ole ennemminkin kansanmusiikkia? Oli ainakin alussa, kun sitä lauloivat vain köyhät afroamerikkalaiset töitä tehdessään.

2.
- minulla on jonkinlainen "korva-allergia" popmusiikkiin. :) En kestä sitä ollenkaan. Mutta onneksi musiikissa on valinnanvaraa. Nykyään kuuntelen oikeastaan vain Mozartia ja Chopinia. Heihin ei kyllästy koskaan.
Kirjoittamisen vuoksi olen kuunnellut kunkin käsittelemäni aikakauden musiikkia, esimerkiksi 1500-luvun luuttumusiikkia. Popmusiikin ystävät eivät ehkä tajua, kuinka epämiellyttävältä varsinkin moderni popmusiikki voi kuulostaa muiden korvissa. Ja sitä on kaikkialla, esimerkiksi vaatekaupoissa. Se karkottaa "toisinajattelijan".

Elokuvissa on myös valinnanvaraa. Jo äitini piti nuorena Chaplinista. Hän piti myös niistä vanhoista suomalaisista elokuvista, jotka ovat tulleet uudestaan muotiin. Olemme koko perhe elokuvahulluja. Katselemme enimmäkseen DVD-llä olevia suosikkejamme. Eilen oli hauska yllätys, Garp TV:ssä. John Irving on eräs suosikkikirjailijoistani.

Lisäys:  Elokuvamusiikki koskettaa joskus,  jotkin kappaleet ovat jääneet mieleen kuten Chaplinin surumieliset sävellykset, Edith Piafin sydäntä raatelevat laulut tai keveän iloiset musikaalisävelmät kuten Oklahoma tai My Fair Ladyn musiikki, muutamia mainitakseni. Meidän perheenjäsenten musiikkimaku vaihtelee kovasti, muut ovat kaikkiruokaisempia kuin minä. Mutta puolustuksekseni sanon, että kissatkin pitävät Mozartista.:)

Music in the city (Katusoittajia) -kansioni tai isompi musiikista ja musikki-instrumenteista soittajia ja soittimia.
Pidän musiikista. Yläkerrassa joku soittaa pianoa.

Blues syntyi mustien surusta

Missisipin rannalla sijaitseva Memphis sai nimensä siitä, että sen maisemat muistuttivat varhaisten uudisasukkaitten mielestä kovasti toisen suuren joen, Niilin deltan muinaisen Memphiksen tienoita. Missisipin rannalta lähtee Beale Street, joka oli aikoinaan rikkaiden kreoliperheiden (espanjalaisten ja ranskalaisten jälkeläisten) asuinpaikkaa.

Keltakuume ajoi heidät pois keskustasta, ja sinne muutti köyhää väestöä, lähinnä mustia ja siirtolaisia esimerkiksi Italiasta. 1900-luvun alussa Beale-kadulla oli rinnakkain kirkkoja ja kapakoita, ja siellä asui sekä rutiköyhiä että hyvin toimeentulevia perheitä.

Nurkkaravintolassa soitti nuori William C. Handy. Hänen isänsä oli metodistikirkon pappi. Hän hyväksyi poikansa ammatinvalinnan tajuttuaan tämän suuret musiikilliset lahjat.

Handy oli kuullut usein köyhien mustien laulavan töitä tehdessään tai rautatieasemalla junaa odotellessaan omituisia lauluja, joissa sama asia toistettiin useaan kertaan. Juuriltaan repäistyt ihmiset lauloivat näin ilmi ahdistustaan. Heidän lauluissaan yhtyivät Afrikan musiikki ja mustien kirkkojen laulut, negrospirituaalit.

Noitten laulujen pohjalta Handy sävelsi vuonna 1909 Memphiksen pormestarin Mr. Crumpin vaalikampanjaa varten soittokunnalle samannimisen kappaleen, joka tuli myöhemmin maailmankuuluksi nimellä "Memphis Blues"."Beale Street Blues" ja "St. Louis Blues" ovat myös bluesin isäksi sanotun Handyn sävellyksiä.

(vanha lehtijuttuni)
Lue myös https://memphismusichalloffame.com/inductee/wchandy/