Pragmaattinen lastu neulonnan ja kulttuurin syvästä yhteenkuuluvuudesta

Rauno Räsäsen kulttuuriblogista on kurkistellut eilisestä lähtien joukko söpöjä lampaita ja karitsoita. Genetiikastako siellä puhutaan? Ei, vaan kyseessä on "Räsäsen neuleblogin esittely (johdanto)", kuten Räsänen vitsailee. Lampaiden ja käsityön ystävänä ilahduin kovasti, mikä ei ehkä ollut Räsäsen lastun varsinainen tarkoitus.

Sukkaparin neulominen koulussa oli minulle niin traumaattista, että en ole sukkia sen koommin tehnyt. Toiset neulovat niitä onneksi mielellään ja antavat lahjaksi. Saan lapsuudenystävältäni joka joulu lämpimät ja kauniit villasukat. Ne ilahduttavat koko vuoden. Uskon, että joulun lähetessä neuleblogien toiminta kiihtyy entisestään, hyvät herrat.

Koulutyttönä neuloin silloiselle poikaystävälleni - nykyiselle miehelleni- sormikkaat, joissa oli monimutkaista koristeneuletta ja jotka olivat siksi hyvin lämpimät. Ne lienevät neulojan urani huippusuoritus. Lapsille oli mukava neuloa heidän ollessaan pieniä, sillä neuletyöt valmistuivat nopeasti. Myös Barbiet ja muut nuket saivat jouluksi kenkälaatikollisen uusia neulevaatteita.

Käsityöt voivat olla hyvin terapeuttisia. Siinä lienee niiden ja myös neuleblogien suosion salaisuus.

Virginia Woolf kertoo miehestä, joka neuloi aina omat sukkansa. Muualta en ole sellaisesta kuullut. Mutta on miehiä, jotka harrastavat käsitöitä, siis muitakin kuin ilmiömäinen Kaffe Fasset, jonka maailmaan pääset tästä. Eräs ystävämme on tehnyt ainakin kaksi ryijyä.

Laitan tähän vielä varmuuden vuoksi uudestaan linkin, josta voitte nähdä Virginia Woolfin neulomassa. Olkoon se todistuskappaleena kulttuurin ja neulonnan syvästä yhteenkuuluvuudesta.