Siihen aikaan kun olimme nuoria, jouduimme muuttamaan jatkuvasti mieheni työn vuoksi. Olemme asuneet avioliittomme aikana Helsingissä yhdeksässä osoitteessa (Niiden lisäksi on ollut kolme Kanadassa ja yksi Kyproksella.)
Asuimme Herttoniemessä Hiihtomäentiellä siihen aikaan, kun tein Narnia-graduani ja luin englannin lopputentteihin. Pikkusiskoni oli tullut lukioon Helsinkiin ja asui meillä. Kun hän aloitti lukion, asuimme lyhyen kävelymatkan päässä Munkkivuoren Yhteiskoulusta Etelä-Haagassa Kaivopuistosta tuodussa vanhassa dachassa. Matka Herttoniemestä Munkkivuoreen kesti taas kauan.
Valmistuttuani otin kuukauden sijaisuuden silloisesta Iivisniemen Yhteiskoulusta, joka sijaitsi Espoon perukoilla. Matka sinne ja takaisin kesti kaksi tuntia. Vaikka koulu oli oikein mukava ja rehtori harvinaisen fiksu, en voinut kuvitellakaan ottavani sieltä jatkuvaa työtä. Meillä oli kolme pientä lasta, enkä halunnut olla koko päivää poissa kotoa. Jäin kotiäidiksi.
Olisiko minusta tullut virkarouva, jos jo silloin olisi ollut metro? No, sitten muutimme Suomenlinnaan ja minulle tarjottiin työtä Santahaminasta. Vielä hankalampaa.
Kanadasta tultuani matkustin kahdeksan vuoden ajan keskustasta joka työpäivä Herttoniemen metroasemalle. Matka sujui yhdessä hujauksessa. Herttoniemi oli tullut lähelle.
"Rouva Sedis" on kirjoittanut
Herttoniemen historian. Löytyvätkähän sieltä ne mammutinluutkin, joita sanottiin olleen Herttoniemessä kerrostalomme vierestä lähtevässä metsäisessä maastossa?
