Pyrytti

Winter in Helsinki, originally uploaded by Anna Amnell.

Lumessa tarpominen tuntui kuntourheilulta. Esimerkiksi Kansallismuseon portaat peittyivät kokonaan lumeen, joten niissä kulkeminen oli hankalaa. Helsinki on aina kaunis lumisateella.

Yllätys: näin paljon lunta

Tämä näkymä yllättää aina. Vain lumen valkoista, muutoin melkein väritöntä.

Toinen yllätys oli tänään se, että eräs arvovaltainen amerikkalainen kustantaja kysyi, voiko joitakin valokuviani käyttää yliopiston ympäristönsuojelua koskevan oppikirjan  kanteen. En ymmärrä koko asiasta mitään, mutta sanoin kyllä. Tietenkin nyt on menossa vasta erilaisten vaihtoehtojen kokoaminen, ja jokin niistä sitten valitaan kanteen. Mutta se yllättää, että Flickrin kuvia katsellaan ihan ammattilaistasollakin. Ehkäpä monet hankkivat rahaakin kuvillaan.

Kuviani on aikaisemmin käytetty jonkun aasialaisen yliopiston sivuilla, hyväntekeväisyysjoulukonsertin mainoksessa Kaliforniassa ja muutama Schmap-kaupunkioppaassa ( Kaivopuisto). Pitäisiköhän ostaa parempi kamera? En ota mitään stressiä Flickristä kuten en blogeistakaan. Kirjoittelen ja näppäilen kuvia.

Jälkiä lumessa

Jälkiä lumessa, originally uploaded by Anna Amnell.

Ihmisiä ja eläimiä kaupungissa.

Yllätyslahja

Ensilumi talojen katolla on aina hauska yllätys. Kuvassa marraskuinen näkymä Helsingistä.

Kevään ensimmäinen lumisade

Kevät saapui valkeana. Kevätpäiväntasaus toi lumisateen.

Takatalvi Zagrebissa

Photo: Joonas Heiskanen

Lumentulo on yllättänyt Keski-ja Etelä-Euroopan maat. Sukulaiseni keskiviikkoiltana ottamassa kuvassa Zagrebin keskustaa lumen muovaamana satumaana.

Klikkaa kuvaa ja käy katsomassa sitä Flickrissä suurempana.

Life in a cold climate - Helsinki

Postcards from snow land

Värikollaasit: valkoinen

Life in a cold climate

Lumiromantiikkaa

Lumen alla

Seuraan kiinnostuksella autoa, joka on pysäköity kadun varteen ja joka peittyy yhä paksumman ja paksumman lumikerroksen alle. Nyt olisi mahdollisuus ottaa hienoja lumikuvia Töölönlahden rannalta, mutta olen ollut sisällä jo kaksi viikkoa. Kaksi lääkekuuria on tullut syötyä. Tässä ei ole kuulemma mitään ihmeellistä. Flunssat ovat nykyään tällaisia.

Tänään olo on aika normaali. Siivosin tietokonetta ja heitin kuvia ja muuta talteen ulkoiseen muistiin, joka on suuri kuin tiiliskivi ja johon mahtuu mitä hyvänsä. Sen pitäisi kestääkin mitä hyvänsä. Siihen aikaan, kun näitä järkäleitä alkoi tulla kauppoihin, erään englantilaisen sanomalehden toimittaja kokeili pikkupoikansa kanssa, kestävätkö ne todellakin pudottamistakin. Kestivät. Minusta on kuitenkin turvallisempaa säilyttää omaa tiiliskiveäni pehmustetussa japanilaisessa kassissa, jonka miniäni toi tuliaisiksi Japanin matkaltaan. Muuhun en raski kassia käyttää.

Pidän tietenkin enemmän kauniista punaisesta ulkoisesta kovalevystä, joka on kevyt ja talletan siihen kaikkein tärkeimpiä ja usein käyttämiäni tiedostoja.

Lumi herättää 1900-luvun alun Helsingin eloon

Helsingin Pohjoisrannassa oli luistinrata 1900-luvun alussa.


Katson aamun Hesarissa olevaa kuvaa, jossa joku hiihtää keskellä Huvilakatua Eirassa. Mieleen tulee heti 1900-luvun alun Helsinki, jossa voitiin ajaa reellä ja hiihtää Aleksanterinkadullakin.

Kuva on poikani piirtämä kuva kirjani "Aurora ja Pietarin serkut" (1993) kantta varten. Ajattelin kirjaa kirjoittaessani, että olisi vaikeaa tehdä siitä elokuva, sillä Helsingin talvista on tullut vähälumisia. Tänä talvena 2010 herää 1900-luvun alun Helsinki eloon.

Lue, millainen oli lumipyry Helsingissä 1900-luvun alussa kanadalaisen Thomas Austinin kokemana:

Thomas harppoi nopein askelin pitkin Esplanadia. Lumipyry oli pysäyttänyt raitiotievaunut. Thomas kääri kaulahuivin kasvojensa suojaksi viimaa vastaan.

Seuraavana päivänä Thomas heräsi myöhään, sillä hän oli nukahtanut vasta aamuyöstä. Hän näki hotellihuoneensa ikkunasta torin, jossa oli satoja hevosia ja rekiä, torikauppiaita ja rouvia, joiden jäljessä palvelustyttö kantoi korissa ostoksia. Thomas veti verhot eteen ja luki koko päivän vuoteessa. Hän ei halunnut nähdä ketään, mutta hän ei halunnut lähteä poiskaan.

Iltapäivällä Thomasista tuntui, että hänen oli päästävä ulos. Hän puki ylleen hiihtotamineet ja pyysi hotellista sukset ja sauvat.

- Siellä on kova lumipyry, voitte eksyä, koeteltiin häntä estellä. Mutta Thomas työnsi pietarilaiset huopatossut nahkaisten suksensiteitten läpi ja ponkaisi yli tyhjän torin.

Raivoisasti Thomas lykki itseään ohi runoilijan patsaan ja ohi Ruotsalaisen teatterin, jossa hän oli ollut Auroran kanssa. Kasimir Friskin talo häämötti juuri ja juuri lumisateen läpi. Thomas kääntyi nopeasti ja nousi ylös mäkeä kohti punatiilistä kirkkoa, kohti Kaivopuistoa ja merta. --

Thomas hiihti yhä eteenpäin meren jäällä, kunnes ympärillä oli vain pehmeää valkoista äärettömyyttä. Hänen edessään näkyi valkoinen lumiverho samoin hänen takanaan. Taivaalla hohti vaimeasti valkoinen pumpulipallo - aurinko. Thomas menetti ajantajun eikä tiennyt, oliko ollut merellä kauan vai vähän aikaa.

Siinä äänettömän valkoisuuden keskellä Thomas tajusi, mitä hän halusi tehdä. Hän kääntyi suksillaan ja lähti hiihtämään kohti Helsinkiä. Lumipyry oli lakannut ja hän saattoi nähdä edessään ladun, jonka hänen suksensa olivat painaneet lumeen.

Hän saapui rantaan, hiihti puiston halki, ohi huviloitten, kivitalojen ja hökkeleitten Johanneksen mäelle ja oli pian Bulevardilla, jota peitti puhdas valkoinen lumi. Hän hiihti Kasimir Friskin talolle, jota lumiutu ja kaasulyhtyjen himmeä valo pitivät syleilyssään. Oli tullut jo pimeää, ja kaikki huoneet olivat täydessä valaistuksessa.

Thomas irrotti sukset ja nosti ne nojaamaan seinään Auroran suksien viereen. Hän kopisteli lunta vaatteistaan ja kengistään, otti hatun päästään, ravisteli siitä lumen ja kolkutti ovelle. Pieni palvelustyttö kurkisti ovelta. Hän pudisti päätään ja osoitti kadulle päin.

Thomas hymyili, laittoi hatun päähänsä ja sulki oven. Hän pysähtyi katsomaan pihaa ja istuutui lumisille keittiönportaille. Häntä ympäröivät sininen ilta, korkeat lumikinokset ja talon ikkunoista tuleva lämmin valo. Entä jos hän istuisi siinä ja odottaisi, kunnes Aurora tulisi kotiin? Vai pitikö sanoa hyvästit tälle talolle? Eiköhän näkisi koskaan omenapuitten puhkeavan kukkaan, ei tuntisi sireenien tuoksuvan?

Hän käveli lumisella pihalla. Puutarhan perällä oli venäläistyylinen huvimaja. Aidan takaa katulyhty valaisi pihaa ja paljasti sen rappeutuneisuuden. Porrasaskelmat narahtivat, kun Thomas astui sisään kaksoisovista.

- Thomas!

Huvimajan penkillä istui Aurora luisteluasussaan luistimet penkillä vieressään.

Aurora ja Pietarin serkut. Kirjapaja 1993, sivut 167-169.

Vielä Bjelolasica

Reipasta menoa Kroatiassa. Kuvat: Joonas Heiskanen

Euroopassa on lunta: Bjelolasica

Bjelolasican laskettelukeskus Zagrebin lähellä. Hotelli 600m korkeudessa ja korkein kohta 1500m. Lunta puolisen metriä. Kuvat: Joonas Heiskanen

Tammikuu ja lumi

Helsinki aamulla yhdeksältä kolme vuotta sitten.



tammikuu



luistinrata

Lunta harteillaan 2

Juhani Ahon patsas Iisalmen kirkkopuistossa

Lunta harteillaan

Kallio

Keskiaikana soturit ja matkustavaiset ratsastivat talvella pitkiä matkoja ja saapuivat kotiin tai majapaikkaan lunta harteillaan. Tänä talvena Eduskuntalon edessä olevat presidenttien patsaat ovat olleet lunta harteillaan.



Svinhufvud

Kurkistuksia alas kaupunkiin

Valokuvat on otettu ikkunan läpi.

Kaupunki kauneimmillaan

Vanhan kirkon puiston ympärillä olevat talot eivät ole monesti näyttäneet näin ihmeellisiltä.

Helsinki helmilöissä

"Koko Helsinki on helmilöissä,
puistot kaikki kuurakaunehissa,
kaasut palaa, sähkölamput loistaa
esplanadi on kuin taikalinna."
Eino Leino: Helsinki helmilöissä. Runot I (Pyhä kevät 1901)

Kuvassa Villa Kivi (2010:01:11 13:52)

Kansallisooppera lumen kaunistamana

Suomen Kansallisooppera näyttää kauniilta Töölönlahdelta päin varsinkin tällaisena päivänä. Huurre on pysynyt Helsingin puissa jo kaksi päivää. Monet kuljettavat tällaisina päivinä kameraa mukanaan tallentaakseen tämän ihmeellisen näyn.
Klikkaa näitä kuvia ja käy katsomassa Flickristä muitakin talvisia kuviani Oopperan ja Töölönlahden tienoolta.





Luminen metsikkö Helsinginkadun toisella puolen Oopperaa vastapäätä.

Valokuvaaminen: Valkea aamu

Minusta on kiinnostavaa ottaa paljon kuvia jostain tietystä kohteesta, jota voin kuvata milloin hyvänsä. Kun kirjoitan, palkitsen itseni välillä ottamalla jonkun valokuvan joko maisemasta, jonka näen ikkunasta, tai joistain kotona olevista esineistä kuten vaikkapa nukkekodeistani, joita kuvasin paljon pari kolme vuotta sitten.

Lopulta kertyy paljon kuvia samasta kohteesta, mutta vain muutamat niistä ovat niin kiinnostavia, että haluan säilyttää ne. Edellisessä asunnossamme ikkunasta näkyvä maisema oli mahtava panorama, ja sain siitä vähällä vaivalla ja usein upeita kuvia. Tilanne on muuttunut, mutta huurre arkisen töölöläisen kadun lehmuksissa tuo takaisin jotain siitä ilosta, jota koin ottaessani kuvia aikaisemmin.

Seuraava vaihe olisi tietenkin se, että alkaisin käydä valokuvauskursseilla tai opettelisin muuten vain käyttämään hienompaa kameraa. Koska en ole mikään tekniikan nero, valitsisin silloinkin täysautomaattisen kameran. Hyvät kamerat ovat kuitenkin niin kalliita, että en ostane uutta kameraa vielä pitkään aikaan.