Turun kirjamessut 2016

TURUN KIRJAMESSUT 2016

Olen mukana Suomen Nuorisokirjailijat -osastolla Teemassa: Toinen puoli, joka kertoo nuorisokirjailijoiden harrastuksista.

Minun harrastuksestani valokuvaamisesta kertoo Tuija Lehtisen tekemä kuvakollaasi, jonka toinen kuvani on joulupukista, joka oli vuosikymmenet esillä ns. Wulffin kulmassa Helsingissä nykyisen Stockmannin tavaratalon rakennuksessa.
Toinen on kuvnia 1500-luvun asuun pukemistani nukeista (kyynärän mittainen ja 1:12 ).

Ohjelmaa mm 13.30-13.50 Fiore A-halli Suomen Nuorisokirjailijat ry 70 vuotta/Nuortenkirjallisuuden historiakimara: Tuija Lehtinen, Anu Holopainen ja Netta Walldén kertovat kohokohtia vuosikymmenien varrelta sekä esittelevät yhdistyksessä vaikuttaneita kirjailijoita.

Toinen puoli valokuvanäyttely Turun messuilla Nuorisokirjailijoiden osastolla syksyllä 2016. Lucia ja joulupukki vasemmalla. Kiitos, Tuija!

lue koko tarina tämän vanhan joulupukin seikkailuista.
https://blogisisko.blogspot.fi/2014/12/wulffin-kulman-joulupukki-koko-tarina.html

No, onko tullut kesä näin talven keskelle?

Kerrottu valkea amaryllis. Taustana on Quebecistä tullut joululahjaesiliina.
Birds and flowers with white amaryllis. Photo: Anna Amnell
Kuuntele laulu  "No, onkos tullut kesä näin talven keskelle?"y

Osallistun näillä kuvilla uudet värikollaasit 17 haasteeseen

yksityiskohta/a detail

suurennos mallista

Lisäys:




Joulun värejä nämäkin

Saman kohteen kuvaaminen uudestaan ja uudestaan. Kommentti

Minusta on kiinnostavaa kuvata samoja kohteita erilaisessa valaistuksessa ja eri vuodenaikoina. Alussa tämä katu vaikutti täysin mielenkiinnottomalta, mutta siinäkin on variaatioita. Linnanmäen kuvaaminen kaukaa on jatkuva haaste: sumussa se katoaa kokonaan. Luulen vain, että kohta puut kasvavat niin paljon, että nimi ei enää näy. 

 

Edellisessä asunnossa Johanneksenpuiston vieressä maisema madaltui 20 vuoden aikana koko ajan, kun lehmukset kasvoivat. Talvella saattoi nähdä vielä kaikki rakennukset, mutta puiden oksat ulottuvat melkein talon ylimmän osan päälle. Kuva on otettu kuudennesta kerroksesta. Kuvasin tätä näkymää hyvin usein, sillä se oli helppoa, kun kamera oli vieressä.

 Tässäkin Runebergikadulla näkymä on täysin erilainen puiden ollessa paljaita. Parasta on, kun nämä nuoret lehmukset ovat pakkasen luomassa sokerihuurteessa. Tästähän tuli blogikirjoitus. Se oli alkujaan kommentti.
Jotta samaa kohdetta voi kuvata usein, sen pitää olla helppoa eli kameran täytyy olla vieressä.
Alla: Tavallisesti Linnanmäki näkyy

Päivänvarjo erkkerissä

Päivänvarjo erkkerissä, originally uploaded by Anna Amnell.

Edellisen kirjoituksen kommenteissa Pekka antoi vihjeen siitä, että kukkia ulkona kuvattaessa voi laittaa sateenvarjon auringon eteen, jotta kukat eivät ylivalotu.

Tämä sama idea näyttää auttavan myös erkkerissä, johon tulvii valoa kolmelta suunnalta ja lisäksi turkkilaisiin verhoihin syntyy kimalletta, kun pinta on osittain samettinukkaa. Oikeanpuoleisen kuvan otin siten, että pidin vasemmassa kädessä päivänvarjoa.

Käytin tyttäreni pientä kiinalaista pitsipäivänvarjoa, jossa on kaksinkertainen keskusosa - pitsi ja tiivis kangas. Jotain tällaista täytyy kehittää tänne. Sateenvarjon täytyy olla lastensateenvarjo, jotta se mahtuu ikkunan edessä olevan kaapin päälle.

Kukat ja niiden kuvaaminen

Teen aina silloin tällöin päätöksen ryhtyä opiskelemaan valokuvaamista, menemään kursseille. Olen ostanut muutaman kirjankin. Mutta sitten päädyn vain ottamaan kuvia. Kun kamera hoitaa teknikan, kuvaajalle jää vain aiheenvalinta ja sommittelu, kumpikin hauskaa puuhaa.

Minusta on myös hauskaa katsella muiden ottamia valokuvia. Monet bloggaajat ovat hyvin taitavia valokuvaajia, ja heillä on kiinnostava asuinympäristö, kaunis puutarha ja kiehtovia esineitä tai herkullisen näköistä ruokaa, jota he kuvaavat.. Sitten on vielä niitä, joilla on hienot laitteet ja paljon tietoa ja taitoa.

Blue

Blue, originally uploaded by Anna Amnell.

Pakinaperjantai Sininen ajatus

Päivänvalolamppu

020 sininen, originally uploaded by Anna Amnell.

Tämä kuva on otettu pelkän päivänvalolampun valossa. Lamppu on toisessa päässä huonetta. Lampun lähellä saa kuvia, jotka ovat hyvin luonnollisia, mutta tässä syntyi erikoinen valo. Ehkä se johtuu liinastakin,

Kattokruunu, kattolampun ja kasvulampun valossa kuvattu nukkekoti

Linnanmäki talvella

Kun kirkastuu, näkyy Linnanmäki. Siinä voisi olla kiinnostava kuvauskohde, jos olisi parempi kamera.

Tämä kuvani on partiolaisten nettilehdessä Hawkxeye  1/2010(PDF) Hauskaa!

Linnanmäki toiselta puolen kuvattuna.

Valokuvaaminen: Valkea aamu

Minusta on kiinnostavaa ottaa paljon kuvia jostain tietystä kohteesta, jota voin kuvata milloin hyvänsä. Kun kirjoitan, palkitsen itseni välillä ottamalla jonkun valokuvan joko maisemasta, jonka näen ikkunasta, tai joistain kotona olevista esineistä kuten vaikkapa nukkekodeistani, joita kuvasin paljon pari kolme vuotta sitten.

Lopulta kertyy paljon kuvia samasta kohteesta, mutta vain muutamat niistä ovat niin kiinnostavia, että haluan säilyttää ne. Edellisessä asunnossamme ikkunasta näkyvä maisema oli mahtava panorama, ja sain siitä vähällä vaivalla ja usein upeita kuvia. Tilanne on muuttunut, mutta huurre arkisen töölöläisen kadun lehmuksissa tuo takaisin jotain siitä ilosta, jota koin ottaessani kuvia aikaisemmin.

Seuraava vaihe olisi tietenkin se, että alkaisin käydä valokuvauskursseilla tai opettelisin muuten vain käyttämään hienompaa kameraa. Koska en ole mikään tekniikan nero, valitsisin silloinkin täysautomaattisen kameran. Hyvät kamerat ovat kuitenkin niin kalliita, että en ostane uutta kameraa vielä pitkään aikaan.

Valokuvia viimassa ja pakkasessa

Nyt ei palella käsiä yhtä paljon kuin ennen.

Hillittyä tyyliä

Onko Esa Saarinen vaihtanut tyyliä?

Bussin ikkunasta otettu 'paparazzi'-kuva. Keskustassa asuvana voisin, jos haluaisin ja hankkisen toisenlaisen kameran, ottaa jatkuvasti kuvia suomalaisista julkisuuden henkilöistä. Joitakin vuosia sitten Esa Saarinen juoksi usein ulkoiluasuisena lenkille Kaivopuistoon työntäen kaksosiaan vaunuissa. Tämä mediafilosofi on totuttu kuitenkin näkemään yleensä postmoderneissa asuissa ja väreissä.

(Sana 'paparazzi' tulee nimestä Signor Paparazzo, joka on henkilö Federico Fellinin elokuvassa "La Dolce Vita".)

Valokuvaamossa

Teini-ikäinen tätini päätti viedä minut eräänä kesänä valokuvaan. Ensimmäiseksi hän pesi hiukseni, leikkasi otsatukkani ja puki päälleni kauniin mekon. Jotta näyttäisin vielä hienommalta, hän päätti piipata tukkani kiharoille. Mutta piippausrauta ei ehtinyt kuumentua kunnolla, siksi kiharat jäivät puolitiehen. Sitten vaan kiireesti valokuvaamoon.

Meillä molemmilla oli uudet paperinarusta tehdyt kengät. Ne olisivat kuluneet liiaksi kadulla kävellessä, joten tätini kantoi meidän kummankin kengät kädessään valokuvaamoon asti.

Samuel Lehtolan (1892 - 1969) valokuvaamo oli Riistakadun mäessä lähellä Kauppatoria, ja valokuvaaja oli pienikokoinen mies, jolla oli köyryselkä, sillä hän oli Henri de Toulouse-Lautrecin lailla joutunut johonkin onnettomuuteen lapsena. Hän oli taitava valokuvaaja, jonka studioon tultiin toisilta paikkakunniltakin kuvattavaksi.

Sain upouudet narukengät jalkaani, käsilaukun käteeni ja istuin korkealle tuolille lampaannahkan päälle.
- Näkyykö laukku? kysyin valokuvaajalta, joka oli kätkeytynyt mustan kankaan sisälle.

Minua käytettiin tällä samalla valokuvaajalla useitakin kertoja. Muutamat valokuvat katosivat, ja uusia ei ole voitu hankkia tilalle, sillä tietämäni mukaan lopettaessaan liikkeensä tämä valokuvaaja oli tuhonnut kaikki negatiivit ja valokuvalevyt.

Museot ja valokuvien ottaminen

Sinebrychoffin museossa on valokuvaaminen sallittua vain erkkereissä.

Tällä hetkellä Sinebrychoffin museossa on 1700-luvulla Ruotsissa eläneen oululaissyntyisen Isaac Wacklinin (1721–58) töiden näyttely. Minua Wacklin kiinnostaa myös siitä syystä, että hänen sukunsa on kotoisin Pielavedeltä, samalta seudulta kuin äitini isä. Pielaveden historian mukaan hän saattaa olla jopa samaa sukua. Isaac Wacklinin veli oli puolestaan saanut opiskella papiksi ja oli työssä Pohjanmaalla, jossa Isaac kävi myös maalaamassa muotokuvia.

Museoissa on hauskaa tehdä muistiinpanoja, ja nykyään se tapahtuu helpoimmin kameralla. Voi ottaa ilman salamaa talteen suuret määrät tekstiä ja koota "muistiinpanonsa" ulkoiseen muistiin tai yksityiseen salasanalla suljettuun blogiin. Sinebrychoffilla täytyy kirjoittaa muistiinpanoja paperille tai luottaa ulkomuistiin.

Olen ottanut valokuvia lukuisissa museoissa, Uffizissa ja Louvressakin, joka suvaitsee kuvaamisen museon suunnattoman suosion vuoksi, vaikka ei suosittelekaan sitä. British Museum sallii jopa salaman ja videokameran käytön yksityistä epäkaupallista tarkoitusta varten. Berliinissä on valokuvaaminen sallittua valtion omistamissa museoissa, mutta yksityisissä yleensä kiellettyä.

Kannattaisi harkita täyden valokuvauskiellon poistoa Sinebrychoffin museostakin. Ystävällinen opas kertoi, että syynä on copyright-laki. Mutta eihän kenelläkään ole enää copyrightia monta sataa vuotta sitten eläneiden taiteilijoiden töihin. Muistelen lukeneeni, että edes jostain vanhasta taideteoksesta otetulla valokuvalla ei ole copyrightia, koska se voidaan toistaa täysin samanlaisena.

Se että kuvaus sallitaan erkkereissä, viittaisi pelkoon siitä, että ihmiset käyttäisivät salamaa. Ja yhtä hyvin voitaisiin sallia valokuvaaminen vaikkapa Empiresalissa, jossa on runsaasti päivänvaloa. Vartijoita on lisäksi niin paljon, että he ehtisivät vahtia kävijät, joita siellä näyttää olevan aina aika vähän.

Flickrissä käytiin keskustelua siitä, sallivatko museot valokuvaamisen. Olisiko Sinebrychoff suositumpi, jos se olisi sallivampi? Ja onhan sen museon aarteet ostettu tavallisen kansan rahapussista kootuilla rahoilla - kaljan myynnillä.

Lue, mitä informaatiolainsäädännön asiantuntija professori Kemppinen kirjoittaa.

"Taas kaikki kauniit muistot..." Thank you, Father Christmas for this digital camera

1.kuva/My first digital photo: Anna Amnell
Ensimmäinen valokuvani digikameralla

Ei tullutkaan bloggauslomaa, sillä joulupukki toi digikameran. Sitä täytyy opetella heti käyttämään. Aito vihreä joulupukkimme on kotoisin Hietalahden kirpputorilta ja asustaa joulunaikaan kunniapaikalla kodissamme.

"Taas kaikki kauniit muistot" ja muutkin joululaulut tulevat meille mieliin. Anni Heino Australiasta kertoo lisää joululauluista.
Jukka Kemppinen muistelee erästä merkittävää henkilöä, nimittäin Juhani Rekolaa, jonka Tukholmassa kirjoitettuja kulttuurikolumneja minäkin luin vuosikaudet Kotimaa-lehdestä.

Narnian kaapista kurkistaa tämän joulun suosikkifilmitähti Georgie Henley eli Lucy ja toivottaa puolestani virkistävää jouluista viikonloppua kaikille lukijoille ja bloggaajille.