kirjoitin 7.8.2015 ja 2016:
Vaikeista ajoista ja aikakausista on usein selvitty huumorilla, optimismilla, pilapiirroksilla. Ajattele mehukasta neuvostohuumoria tai pula-aikojen romanttisia elokuvia, vaikkapa Chaplinin kulkurin monisärmäistä persoonaa, jossa rakastuimme kulkurin kykyyn olla lempeä ja iloinen. Uskaltaako kukaan enää kirjoittaa onnesta, ilosta ja hyvyydestä? Suomessakin kirjallisuus on täynnä kauhua, julmuutta, petosta, murhia. Meitä viehättävät vanhoissa elokuvissa niiden hyväntahtoisuus ja huumori. Onko vaikeaa tai peräti mahdotonta kirjoittaa onnesta? Onko se enää luvallista edes lapsille ja nuorille kirjoittaville?
Lue myös lehtikirjoitus, joka innoitti kirjoittamaan mielipiteeni
http://www.nytimes.com/2014/03/16/books/review/is-it-harder-to-write-about-happiness-than-its-opposite.html
