Valistus on viritetty

Tämä pysähdytti. Akateeminen kirjakauppa mainostaa Valistusajan kulttuurifestivaalia ja pukuhistorian kirjoja tällä kiehtovan kauniilla näyteikkunalla.

Sillä näytti olevan hämmästyttävä vaikutus ainakin erääseen ohikulkijaan. Kun otin valokuvaa näyteikkunasta, viereeni pysähtyi niin sanottu puistokemisti. Hän horjui hieman, odotti, että olin saanut otettua kuvan. Sitten hän kumarsi kohteliaasti kuin näytelmässä - erittäin syvään - ja pyysi miestäni antamaan vähän rahaa. Olimme molemmat ällistyneitä miehen eläytymisestä rokokoo-tunnelmaan, ja mieheni antoi tälle rahaa. Se ei oikein riittänyt, hän pyysi lisää. Me läksimme jatkamaan matkaa.

Les Lumieres häikäisee tyylikkyydellään. Klikkaa kuvaa ja lue tekstit. Olen innostunut rokokoon sisustuksesta ja pukuhistoriasta, mutta valistusaika ei muuten innosta, siis ajatussuuntana. Johonkin tilaisuuteen voisi osallistua. Olen joskus ollut katsomassa tukholmalaisen kustavilaisuusseuran esityksiä ja käynyt "valistusajan kahveilla" Sederholmin talossa Senaatintorin varrella.
"
Musiikkia, filosofiaa, tiedettä, runoutta ja tanssia George Washingtonin ajan Amerikasta. Teemana Washington-Pariisi-Savolax."

Mieleen tulee myös valistunut Thomas Jefferson, jonka pöydässä tarjoilivat Thomas Jeffersonin näköiset nuoret pojat, Jeffersonin omat mustan orjattaren kanssa saadut biologiset lapset, joita Jefferson sanoi "neekeriorjikseen" pariisilaisvieraittensa järkytykseksi. Äly ei riitä, tarvitaan myös sydän.


Koulussa laulettiin "Valistus on viritetty, järki hyvä herätetty.." (Juteinin Arvon mekin ansaitsemme)

Minä, minä, minä - ei vaan minä

Esimoderni minä hoitaa ja varjelee maailmaa, johon hänet on luotu erikoisasemaan. Hän on välirikossa luojansa kanssa, mutta tämä voi korjata tilanteen. Ihminen on moraalisesti vastuussa teoistaan luojalleen. Hän on olemukseltaan luojansa kuva ja on siksi itsekin luova. (Augustinus, Michelangelo, Luther)

Valistuksen modernissa minässä tärkeintä on järki, jonka avulla hän voi selvittää luonnon salaisuudet. Tieteellisen kehityksen kautta hän voi rakentaa yhä paremman ja vapaamman yhteiskunnan. (Descartes, Kant) Romantiikan moderni minä puolestaan kamppailee saadakseen tunteelle tasa-arvoa järjen kanssa. (Rousseau, Goethe)

Postmoderni minä on kielen ja ympäristön tuote. Koska ympärillä oleva maailma on alati virtaava, minän rajat ovat häilyviä. Se on kuin rantahiekkaan piirretty kuvio. (Foucault, Derrida)

Post-postmoderniin minään vaikuttavat edellä kuvatut suuret kertomukset alitajuisesti ja luovat uudenlaisen ihmisen. Millainen hänestä tulee? (A. S. Byatt)