keskiviikkona, heinäkuuta 13, 2016

Makroviikot: 'Heinäkuu'

Untitled

Aamukävelyllä Töölönlahden rannalla näin ehkä kesän viimeisen ruusun.
Heinäkuu


Untitled

Heinäkuun helmiä


Untitled

pearls of the morning

Untitled

Sammal


grey

Harmaa on kaunista vihreyden keskellä.


kulunut penkki

tuttu kulunut puistonpenkki

Untitled

Siinä istuen kannattaa katsella Oopperataloa, sillä se näyttää pihan puolelta paremmalta kuin kadun puolelta.

Untitled

Pihan puolelta Oopperatalo on näin kaunis.


Helsinki, Töölönlahti

Oopperatalo on Töölönlahden rannalla, josta voi löytää vielä maalaismaiseman. Näimme aamukävelyllä oikean "joutsenlammen", jossa nuori valkoinen joutsen harjoitteli lentoonlähtöä. Toinen kerta onnistui. En ehtinyt ottaa kuvia siitä nähtävyydestä.

sunnuntaina, heinäkuuta 10, 2016

Lehmusten kauneus ja kesän vihreys

lehmukset Runeberginkadulla

 Olen tänä kesänä iloinnut siitä, että runsaat sateet ovat kasvattaneet katumme minibulevardin lehmuksia. Näen ne joka aamu, ja ne muistuttavat minua Johanneksenpuiston valtavista lehmuksista, jotka näin edellisen asuntomme ikkunoista. Puut ovat kaupunkilaisen metsä. Ne tekevät kaupunkikodista kesäasunnon.
Värikollaasit kesähaaste 2 heinäkuu 41

Runeberginkadun lehmuksia

Vihreä väri rentouttaa ja virkistää.

Lehmukseni

Lempilehmukseni Johanneksenpuistossa. Ihailin tätä 20 vuotta. Näin sen joka aamu makuuhuoneen ikkunasta.

Green

Nyt ei taida näkyä enää sieltä kuudennesta kerroksestakaan mitään lehmusten takaa. Lehmukset kasvoivat.

A green bench

Kaivopuistossa vihreä penkki kutsuu nauttimaan kesä vihreydestä.


Lokrum, Croatia 2010 908

Vihreyden kuningas on riikinkukko. Valokuvat ovat parhaita matkamuistoja.

Everything green - yli 70 kuvaani vihreästä

sadetta

Toinen näkymä aikaisemman kodin ikkunasta. Muutimme sieltä jo seitsemän vuotta sitten. Eri paikoissa sijainneet kodit sulautuvat yhdeksi 'kodiksi'. Se on ihmeellistä.

Linnanmäki kesäkuussa

Näkymät ovat erilaisia, mutta yhteistä ovat lehmukset.

lauantaina, heinäkuuta 09, 2016

Monikulttuurinen Pohjois-Amerikka

WilsonAve

Obaman lehdistötilaisuutta katsellessa tuli mieleen, että USA ja Kanada ovat tavallaan koko maailma. Meidän katummekin oli viimeisten viiden vuoden aikana Torontossa seuraavanlainen: Omalääkärimme oli juutalainen rabbi. Seinänaapurit olivat venäjänjuutalaisia, yläkerrassa asui Unkarista paennut aatelisperhe, alakerrassa kanadalainen nainen ja hänen muslimi-poikaystänsä. Päivittäisostokset ostimme mannerkiinalaisten ruokakioskista tai korealaisen lentäjän kioskista, kukat kiinalaisen perheen kukkakaupasta, samoin kiinalaista ruokaa. Tuoretta leipää sai vähän matkan päässä samalla kadulla olevasta italialaisesta leipomosta. Seurustelu oli samanlaista kuin ennen Iisalmessa, jutellaan kun tavataan. Vuokraisäntämme oli ystävällinen italialainen "roskakuski", joka asui kauniin vaimonsa ja pienen poikansa kanssa tyylikkäässä omakotitalossaan ja toi meille omatekoista viiniä, omien viiniköynnösten satoa.
Vastapäätä asui myös Karibian meren saarilta tulleita perheitä. Naiset pukeutuivat värikkäisiin kaftaaneihin helteellä, valkoisiin vaatteisiin kirkkoon lähtiessään, ja nuoret miehet pelasivat valkoisissa asuissa krikettiä kadulla.

sunnuntaina, heinäkuuta 03, 2016

Blue and white

Finally summer

 Blue & white. Sinivalkoinen helle ja uskollinen tuuletin.
Kesän mageet värit, heinäkuu


blue-white-black

Kesä pikkukaupungissa oli lapselle ihanteellista: sai olla koko kesän ulkona, uida, leikkiä mielikuvitusleikkejä pihoilla ja puistossa, istua aution tontin puussa lukemassa, leikkiä, että lumiaura oli valtamerilaiva. Oikeassa alakulmassa Edvin Laineen koulu, jossa aloitin 7-vuotiaana koulun.


blue

Sininen on suosittu väri monissa maissa. Se on kaunis - ja karkottaa kesällä kärpäsiä.:)
Ikkunaluukku on kiinni helteellä Istriassa.


Russian blue

Russian blue. Venäläinen talo kuvattuna Tolstoi-junan ikkunasta syksyllä 2015.


blue flower

 Kaipuun sininen kukka. Onko meillä aina ikävä jonnekin? Lapsuuteen, kotiseudulle, ulkomaille ..

Kaatosade yöllä

Kaatosade yöllä

Tällaisia kaatosateita näkee harvoin.

perjantaina, heinäkuuta 01, 2016

lauantaina, kesäkuuta 25, 2016

Mukavaa kesälomaa

cow

 Mukavaa kesälomaa! Ehkä näet myös lehmiä.:)
Lomalla maailma näyttää erilaiselta: suomalainen lehmä ja venäläinen hevonen


A blue horse in Moscow

Tai hevosia
A painted horse in Moscow
A landscape painted on a horse statue in Moscow.

a blue horse


Eläinoppia ja maantietoa
A blue painted horse in Moscow
Värikollaasit 40: Kesän mageet värit 3

luggage

hauskoja lomamatkoja

juna Tsekissä

Matkustan mieluiten junalla ! Yleensä keväällä ja syksyllä, sillä silloin ei ole liian kuuma. Kesällä teemme ahkerasti töitä.

maanantaina, kesäkuuta 20, 2016

Pink

pink balloons

Pink balloons. Vaaleanpunaisia ilmapalloja
Pieni lintu -blogin makrolink pink

kuningattaren käsilaukku

Royal pink. Vilkuttava kuningatar.
(Tämä vilkutti näyteikkunassa Hesperiankadulla, mutta en osannut kääntää videota pystysuoraan.)

KrkBaska
In Croatia they have pink houses and -


puhelin

pink telephones

The power of pink (my album of pink) Haluaisin laittaa ne kaikki.:)

for ladies

   have a nice week!

a pink azalea

more pink flowers and other pink things

maanantaina, kesäkuuta 13, 2016

Sun

ovi

Tässä kaapissa säilytin kansioitani.
 Aurinko. Sun. Makrokuvat

Korkeavuorenkatu

ilta-aurinko ja sama kaappi


evening at home

ilta kotona


Paljeovi

ilta-aurinko paljeovessa



St John's Church and the Hotel Torni (Tower) in Helsinki


Johanneksen kirkon torni ja gargoilit ilta-auringossa kuvattuina.

Linnanmäki aanulla

Uudessa asunnossa näkyy erkkerin sivuikkunasta Linnanmäki. Tässä auringon noustessa.

sunnuntaina, kesäkuuta 12, 2016

Kiitos, Alexander Stubb!

a blue balloon

Kiitos, Alexander Stubb! Iloa elämään ja menestystä Suomessa tai maailmalla.

Kun äänestin Alexander Stubbin ensimmäisen kerran Europarlamenttiin, halusin jonkun, joka pystyy puhumaan meidän puolestamme koko maailman edessä.

Alexander Stubb on aurinkoinen, lahjakas, kielitaitoinen, kansainvälisesti edustava suomalainen, joka pitää erittäin hyvää huolta kunnostaan.

Jos shortsit, urheilu ja iloisuus pudottavat lahjakkaan poliitikon suomalaisesta poliittisesta puolueesta, ei sellainen puolue enää kiinnosta. Kokoomus antoi ovelan median narrata itseään ja menetti lahjakkaan poliitikon. Siihenhän media on pyrkinyt, kokoomuksen hajottamiseen. Menestystä Alexander Stubbille toivoen!

P.S. Jokainen tietää, että Euroopassa on ollut suuria ongelmia, jotka ovat vaikeuttaneet myös suomalaisten elämää ja vaikeuttavat edelleen. Ongelmat eivät ole ohi.


Lisäys: Suomessa on koulukiusaamiseen verrattavissa oleva epäsuosioon joutuneiden poliitikkojen häpäiseminen puoluekannasta riippumatta: Vanhanen, Ahtisaari, Lipponen jne. Sitä ei ole mukava katsella, ja se tekee politiikan vastenmieliseksi. Puuttuu toisen ihmisen kunnioittaminen ja asiallisuus.