tiistaina, kesäkuuta 15, 2010

Värisävyjä ja rumia kirjoja

002

En voi järjestää kirjahyllyjäni sävy sävyyn.

Enkelten kaupungissa asuvalla suomalaisella taiteilijalla on kiinnostava blogi.

Kommenttejani:
1.
Sinulla on hyvin kauniita väriyhdistelmiä myös kodissasi. Minun täytyy olla sisustusväreissä valitettavasti hyvin kurinalainen ja niukka, sillä meillä on valtavasti kirjoja, edelleen, vaikka hävitimme muutossa suuren osan.
2.
Kirjani ovat kaikkia mahdollisia värejä. Osa on huonokuntoisia, mutta täysin välttämättömiä. Minun täytyy järjestää ne aihepiireittäin (1500-luvun Englanti, Viro, Merikirjallisuus, pukuhistoria jne), muuten en löytäisi nopeasti sitä kirjaa, jonka tarvitsen.

Nyt olen järjestänyt kahdessa projektissa tarvitsemani tärkeimmät kirjat pinoihin pitkälle ruokapöydälle.:) Pitäisi olla erillinen työhuone.

Koetan kyllä laittaa kirjat omissa ryhmissään värien mukaan, jos mahdollista.

Kerran poikamme järjesti kaikki (!) kirjamme väreittäin. Oli kaunista! Mutta sitä silmäniloa saatoimme pitää vain vähän aikaa, edellä mainitusta syystä.

P.S.
Osan kirjoista järjestimme äskettäin sävy sävyyn ylähyllyille, vaaleita kirjoja, jotka eivät häiritse edessä olevan TV:n katselua.

001

Värikollaasit: sinistä ja punaista

Blue and red

Värikollaasit : sinistä ja punaista

Kaikki muut kuvat Dalmatiasta paitsi laiva ja sinipukuiset miehet Tukholmasta. Kala on kuvattu dubrovnikilaisen ravintolan akvaariosta.

maanantaina, kesäkuuta 14, 2010

sunnuntai, kesäkuuta 13, 2010

Nykyaikaisia taloja Tukholmassa

Tukholma-2010 138

Kauniita moderneja taloja Tukholmassa. Värit ja vesi luovat kodikkuutta. Pitäisikö näitä taloja sanoa postmoderneiksi?