maanantaina, huhtikuuta 18, 2011

Vaalit 2011: Uusjako tuli




Historialliset vaalit 2011 ovat ohi. Kansa on puhunut. Eduskuntaan on valittu poikkeuksellisen paljon uusia kansanedustajia. Alkavat mielenkiintoiset ajat, kun uudet tulokkaat ja vanhojen puolueiden edustajat joutuvat tekemään työtä yhdessä Arkadianmäellä. 

Kirjoitin seitsemän vuotta sitten: Minun mielestäni Suomen poliittinen kenttä on sekaisin. Yhä useampien on vaikeaa löytää puolue, jota äänestää.Tarvitaan uusjako politiikkaan. 

Nyt uusjako on tapahtunut. En ollut äänestämässä sitä. Äänestin vanhaa tuttua ehdokasta, sillä hänen puolueensa osasi uudistua ajoissa. Nyt muidenkin on pakko muuttua.

Kommenttini Kemppisen blogiin tästä vaalituloksesta :

Tällainen mullistus oli odotettavissa. Suomi ei ole uskaltanut muuttua tarpeeksi nopeasti maailman muuttuessa tuossa ihan vieressäkin.

Valta vaihtuu vähitellen. Tämä on vasta alkua. Toivotaan, että kaikki sujuu rauhanomaisesti. Vanhojen puolueidenkin on pakko muuttua voidakseen jäädä eloon. Kokoomus osasi muuttua ensimmäisenä.

En ymmärrä, miksi puhutaan demarien tappiosta. Jutta Urpilainen on valloittava tyyppi myös meidän ei-demareiden mielestä, mutta me tiedämme, että vanhat toverit kurkkivat hänen herttaisten kannattajasisartensa takaa.

Nuoret ihmiset ovat olleet vaihto-oppilaina ja matkustelleet muutenkin teini-ikäisestä asti. He ovat nähneet, että tämän maan vanha tapa ei ole nykymaailmaan sopiva.

Lehdistöllä tulee olemaan kerrottavaa ja lukijoilla sekä naurun että kauhistelun aihetta, kun tullaan seuraamaan uusien kansanedustajien toimintaa. Ehkä tulee hiukan värikkäämpää ja eloisampaa poliittista teatteria Arkadianmäelle.

Timo Soini on hauska ja lämminhenkinen, mutta hänen puolueensa vaikutus on arvaamaton. Toivotaan hyvää. Kaikkihan me haluamme hyvää isänmaalle - me jotka uskomme vielä, että sellainen on olemassa.

Toivon, että Soini ja kumppanitkin uskoisivat, että voi olla yhtä aikaa isänmaallinen ja suomalainen vaikka on kansainvälinen, puhuu ruotsia tai jotain muuta kieltä ja kuuluu Eurooppaan ja Natoon. Todellisuudessa silloin voi olla entistä isänmaallisempi.


Lue myös kirjoitukseni Nyt on mielipiteiden kirjoa (EU-vaalit)

sunnuntaina, huhtikuuta 17, 2011

Ylhäiset naapurimme lokit

Lokit

Silloin tällöin näkyy lokkeja vastapäisen talon katolla.

Miehet kirjoittavat hellästi lapsista

Sininen Blue

Kuva: Anna Amnell

Tänään toimittaja Petri Korhonen kertoo paikkakuntani sanomalehdessä pitävänsä vaatteiden silittämisestä.

"Tavalliseen arkipaitaan ilmestyy tuttu pehmeys, se sama, jonka pikkupoika tuntee poskellaan, kun lojuu sohvalla isän kainalossa. "

Ja näin potkupuvun ja univaatteiden silittämisen symboliikasta: "Niiden saumojen ja viikkausten pehmeys on hellyydenosoitus, isän kehno yritys tasoittaa edes vähän lapsen tietä tässä joka suuntaan ryppyisessä maailmassa."
(Petri Korhonen: Silitän, koska en polta sikareita. HS/F Koti 17.4.2011)

vrt kovat, vihaiset äärifeministiset naiset, joista Antti Nylen kirjoittaa samassa lehdessä "Naisrauhaa ja rakkautta raivokkaasti" (HS/C  kulttuuri 17.4.2011)
Samaa kovuutta oli Nyleninkin mainitseman toimittaja Virpi Salmen kolumnissa, joka jatkaa kotiäitien herjaamista.
Vrt Miehet kirjoittavat kauniisti rakkaudesta

lauantaina, huhtikuuta 16, 2011

Zagreb


Zagreb, originally uploaded by Anna Amnell.
Ban Josip Jalacic -aukio on uutisissa.

Maailman vanhin ammatti


Äiti
Jokin aika sitten kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan lapsettomat ihmiset ovat onnellisempia kuin lasten vanhemmat. Se aiheutti kiivaan väittelyn. (ks linkki lopussa)

Tunnen velvollisuudekseni ja oikeudekseni kirjoittaa, että tuo väite ei tunnu todelta sen mukaan, mitä olen kokenut ja nähnyt.

Varhaisesta lapsuudesta asti muistan aikuisten ilmeet heidän seuratessaan lapsia, minua tai muita. Mikään ei saa aikuisen kasvoja säteilemään samalla tavalla kuin pieni lapsi, joka on juuri oppinut kävelemään, lapsi joka antaa omatekoisen kortin tai lahjan vanhemmilleen, keskittyy täysin leikkiin.

Opiskeluaikana näin ilon, jolla vanhemmat tulivat hakemaan lapsiaan puolipäivätarhasta, jossa olin työssä useita vuosia, kun hankin siten opiskelurahat.

Mieheni on kertonut, että nuorena miehenä hän luuli, että ei pitäisi lapsista. Hänelle oli suunnaton yllätys, että hän rakasti lapsiaan, ja nämä toivat hänen elämäänsä suuren onnen.

Kun ensimmäinen lapseni syntyi, ja näin hänen kasvonsa, tajusin, että halusin hoitaa itse hänet ja muut tulevat lapsemme. Se merkitsi meille suuria taloudellisia vaikeuksia niinä vuosina, jolloin olin kotiäiti. Emme voineet koskaan hankkia omaa asuntoa, autoa, ulkomaanmatkoja, hienoja vaatteita, juhlia.

Saimme sen sijaan onnelliset vuodet, jolloin elimme tavallaan uuden lapsuuden omien lastemme kanssa. Luimme yhdessä kirjoja, ja näin maailman lasten kirjallisuus tuli perin pohjin tutuksi. Kuuntelimme yhdessä musiikkia, lapset kävivät soittotunneilla. Olimme yhdessä ulkona, kun opetimme lapset uimaan, luistelemaan ja hiihtämään.

Melkein neljän vuoden ajan mieheni oli koti-isä ja jatko-opiskelija ja minä elätin perheen. Se oli lastemme koulun rehtorista niin järkyttävä tilanne, että hän sanoi, että meidän lasten täytyy päästä heti vapaaoppilaiksi (he kävivät koulua, jossa oli siihen aikaan lukukausimaksut jo alaluokilla), vaikka todellisuudessa hankin enemmän kuin mieheni oli hankkinut, sillä tein kahta työtä kieltenopettajana.

Siirtyminen työelämään oli tapahtunut vähitellen. Ensin olin sijaisena kouluissa lyhyitä aikoja, ja äitini kävi hoitamassa lapsia sen ajan.

Tänä aikana maailma muuttui niin paljon, että yhden ihmisen palkalla ei tullut enää millään toimeen. Yhteisverotus oli poistettu. Lapsiperhe ei saanut mitään muuta tukea kuin lapsilisät. Vähitelleen oletettiin, että vanhemmat antavat lapsensa valtion hoidettaviksi - asuimmehan Neuvostoliiton naapureina. Lisäksi naisasialiike korosti siihen aikaan vain naisten ansiotyössäoloa unohtaen kokonaan naiset jotka tekevät työtä kotonaan. Kotiäidit olivat jääneet kaikin tavoin ilman yhteiskunnan henkistä tai aineellista tukea. Heillä on nyt pienet eläkkeet "kiitoksena" yhteiskunnan puolesta tehdystä työstä.

Nyt on vallalla hedonismin aika, ja lapset unohdetaan. Onneksi Suomeen muuttaa muualta ihmisiä, jotka arvostavat perhettä ja lapsia. Mutta kyllä nytkin löytyy lapsia arvostavia ihmsiä. Monet heistä miehiä. Lue seuraavaa keskustelua, joka jäi ehkä joulua ennen huomaamatta.

Lapset ja onnellisuus -kirjoitus ja keskustelu, jossa esitettiin paljon vastakkaisia mielipiteitä.
HS:n toimittaja herjasi kotiäitejä 1970-luvulta tuttuun tyyliin.