lauantaina, heinäkuuta 16, 2011

Suomalaisten muisti


Kuvassa on Kustaa Aadolfin kirkko, entinen Iisalmen maaseurakunnan kirkko, mm Brofeldtin, Juhani Ahon isän kirkko.

Kuviani: Iisalmi eri vuodenaikoina

Kommenttini:

Tänään Kari Salminen kertoo Ilta-Sanomissa Niall Fergusonin ja Francis Fukuyaman kirjoista, alaotsikko on "Kohuprofessorit väittävät, että länsimaat ovat menettäneet muistinsa".

Suomessa pyritään eliminoimaan menneisyys, varsinkin koko katolinen aika, jolloin olimme osa Eurooppaa, osa Ruotsia, samoin 1800-luku. Historia aloitetaan sisällissodasta. Sitä ennen hyväksytään pakanallinen kalevalainen aika. Riisuttu Suomi on tylsä Suomi, sieluton maa.

Linnanmäki tänään

pilvinen päivä
Posted by Picasa

Kesä kaupungissa. Kukat

Kukkapenkki 1

On hauskaa tulla kotiin, kun piha näyttää kauniilta. Myös kerrostalon pihalle voi laittaa kukkapenkin. Taustalla punainen korkea väriminttu, etuosassa vaaleanpunainen keijunkukka.

Kesä kaupungissa

IMG_2336
Kerrostalon piha on puhjennut kukkaan. Kukkapenkin kaunottaria. Maariankello, 2-vuotinen, aloitettu siemenistä.
Kukkapenkkikuvat on saatu ystäviltä.

Kerrostalon piha kukkii

Kukkapenkki
Myös kerrostalojen pihoille voi laittaa kukkia. Klikkaa kuvaa suuremmaksi.